Vaarilassa on kiva ovikello, siinä on erilainen ääni kuin kotona. Tämä täällä helähtää pimpom. Nappula kun on Pikkuritarille sopivalla korkeudella, niin sitä on mukava soittaa aina kun Ritarilan väki tulee Vaarilaan. Pikkuritari saa kuunnella pimpomia myös sisältä ja kokeilla Vaarilan oven avaamista Mummelille, joka tulee postilaatikolta. Se onkin ihan uusi ja jännä juttu.

ILOISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ RITARILAAN !

…ja sitä samaa myös BLOGIYSTÄVILLE – jotka saavat omia mieleisensä allaolevista korteista. Paljastan tässä salaisuuden, että joitakin teistä erityisesti ajattelin kortteja valitessa. Olisi kiva tietää osuinko oikeaan.

Mukana on myös Pissismummon toivotus kaikille ystävilleen: HERTTAISTA HULABALOOOTA!

Pissismummolassa on väliin semmoisia aikoja, jolloin Mummon suunnalta kuuluu tuhahtelua ja mutinaa. Jos kovasti korpeaa, myös yltyvää rätinää. Ajat tuppaavat toistumaan epäsäännöllisesti, mutta silti. Jos Mummolla on rätinäpäivä, Poikakaveri on uljaasti ja hyväntahtoisesti vaiti. Joskus se kysyy kulmakarvat koholla: mikä on? Totuuden nimessä siltä myös joskus palaa reilusti käämit. Siinä pisteessä alkaa MykkäKoulu. Siihenpä loppuu rätinäkin.

Ai mitäkö aikoja? Ette sitte jo arvaa? Juuei, ei ole Mummolla mikreeniä eikä vaihtolämpöviikkoja ehei,  semmoiset on historiaa. Eipä ole kyse kotitöiden välttelystäkään, täällähän työnjako toimii tasa-arvoisesti niin, että Mummo parahtaa keittiössä: nyt riitti mulle tää kokkaaminen!  Tai yskähtää kolmannen huoneen suunnalta: jokos on iltateen aika? Poikakaveri ymmärtää yskän ja keskeyttää Toimensa.

Toimensa? No, PK:n ajoittaisena päätoimena on seurata eurosportin kanavalta kaikkea urheilua, jota maa päällään kantaa. Ja sehän kantaa. Voi hyväset hykkyrät. Mieti telkkarista valuvaa urheiluselostajien unettavaa liturgiaa kotisi vaimeana taustamusiikkina. Kuvittele, miten ruudulla pompotellaan palloa idioottimaisesti edestakaisin tuntikaudet tai tökitään kepillä, että saatais pussiin joku toinen ja kun saadaan, nostetaan se saman tien takaisin tökittäväksi. Tai lauma kypäräkalloisia polkee ylös ja alas mäkiä kuin herhiläisten takaa-ajama sonnilauma. Tai palloparka saa kyytiä milloin verkon yli mäiskien, milloin nurmikkoa eestaas juosten tai pohjattomaan pussiin heitellen. Ajoittain ruudussa juostaan niin kovaa kuin kintuista lähtee, viskotaan keihäitä ja rautapalloja, hypitään aitojen ja rimojen yli seipään kanssa tai ilman ja loikitaan hiekkakasaan, jota joka välissä haravoidaan.  Talvisaikaan miestä näkyy lentävän hyppyrin tornista alas sukset siipinä jalassa tai hiihtämässä tiukoissa trikoissa haarien metsiä ja mäkiä. Eikä tässä kaikkikaan.

Pissismummokin ymmärtää paria urheilulajia. Sitä, jonka nimi on taitoluistelu ja jota näytetään ensin oikealla vauhdilla ja vähän ajan päästä hidastettuna. Jos ne näyttäisivät saman nopeutettuna, sekin puuha näyttäisi epäilemättä idioottimaiselta säntäilyltä luistimet jalassa käsiä räpistellen.  Niin, ja sitä, missä leijonajoukkue mätkii mailalla kiekkoa. Joskus kiekko livahtaa vahingossa maaliin, mutta enimmäkseen ei.  Jos leijonat pääsevät MM-loppupeleihin, ilmaantuu Mummokin kotikatsomoon jännäämään.
Erityisen mukava on katsoa suurta vääryyttä kärsiviä, kiukkuisia jäähypenkkiläisiä, jotka ikinä ole mitään tehneet omasta mielestään.

Oijoi, ihan meinasi unohtua Peetu Piiroinen, joka  huitelee laudalla lumista rinnettä ja tekee huimia kuperkeikkoja, mutta putoaa aina jaloilleen – se vasta ihan mutinoitta ja rätinöittä Urheilua on!

Pikkuritarilla oli Vaarila-päivä, kun isi oli soittoharjoituksissaan ja äiti vapaalla. Ensin tehtiin lumitöitä pihassa. Se kävi sillä tavalla, että Pikkuritari toimitti pikku lapiolla lunta penkalta käytävälle ja Vaari isolla lapiolla takaisin. Se oli tietysti turhauttavaa pienen lumimiehen mielestä ja kohta hän ilmoitti, että hänen lumeensa ei saa koskea. Vaarin tehtäväksi jäi ihastella komeita kasoja, joita käytävälle syntyi. Penkan taakse syntyi myös ikioma ritaripolku, jossa oli hauskaa ryömiskellä. Pikkuritari ilmiselvästi tykkää kulkea omia polkujaan.

Mummeli oli sillä välin askarrellut keittiössä. Välillä ovikello soi, kun Pikkuritari halusi varmistaa, onko Mummeli tallella. Kun lumityöt tulivat tehdyiksi, ruisleipä ja liha-kasvismuhennos upposivat tomerasti itse lusikoiden punaposkiseen pikkumieheen. Aterian päätteeksi Pikkuritari sai puhaltaa pienen kynttilänsä sammuksiin ja ihastella savukiehkuraa. Sitten siirryttiin tutkimaan lelukonttorin sisältöä.

Ajallaan Mummeli toimitti pojan pöntölle asioimaan. Odoteltiin milloin pyttyyn plopsahtaa. Aina kun Pikkuritari alkoi kyllästyä istuntoon, hän sanoi PLOPSPLOPS ja virnuili Mummelille toiveikkaasti.

Päiväunilukemiseksi Pikkuritari valitsi Myyrän housut. Tarina on aika pitkä, mutta Pikkuritari kuunteli tarkkaavaisesti koko jutun. Sen päälle Mummelin piti vielä laulaa omatekoinen Pikkuritarin unilaulu. Sitten Mummeli sulki silmänsä, poju hiljeni ja taisi Vaarikin nukahtaa omalla puolellaan.

Isi tuli noutamaan poikaansa ja viivähti kuulumisten, ruokalautasellisen ja kahvikupin verran. Pikkuritari katosi hetkeksi eteiseen omille askareilleen, joiden tuloksena isi joutui vaipanvaihtopuuhiin. Niinpä pytty plopsahti viimein, vaikka tulos tulikin eteisen kautta.

Viruskissa poikkesi Pissismummolassakin vuodenvaihteessa. Poikakaveri sai siltä ekan puraisun. Tämä kun siitä tokeni, kohta sen perästä Mummo yski ja köhi, niisti ja räki ja oli niiin kippee, mutta jäi henkiin kuin ihmeen kaupalla kummiskin. Miten niin PK aina pääsee näistä vierailuista vähemmin vaurioin, eppistä seki on, murisee Mummo.

Viruskissan metkuihin tuttuuntuneena sä tiedät, että sun lunssas ei niin kiinnosta ketään. Jos inahdatkaan tuttavalle, joka sattuu soittamaan, sieltäpä pesee voittoisa versio oman tai työkaverin tai sukulaisen lunssaoireista. Sen ryöpyn alle sun pikkuvaivas tikahtuvat heti alkuunsa. Paras yskiä vain tehokkaasti ja niistää nessuun ihan muina mummoina.

Kotioven sisäpuolella pitää muistaa kohtuus voihkimisessa. Tehokkaampaa on horjua yöpaitasillaan iltapäivän puolella vaitonaisena keittiöön juomaan lämmintä mehua nenä punaisena ja silmät vettä valuen. Poikakaveri ymmärtää ryhtyä sanomatta puuron keittoon ja saattaa siltä irrota myötätuntoinen urahdus ellei peräti tarjoo kuumemittaria.

Voi minkäs taas teit, Viruskissa! Aina sä tuut kutsumatta ja väärään aikaan. Meinaatkos, että Mummon arkimenossa kurjuuden määrän pittää olla vakio. Jos on kenkkukoipi oireeton eikä ole selkä kipeänä ja muutenkin olis onnen puolella sisäilman barometri, niin jo sun pitää iskeä inhat kyntes. Ja sun mentyäs Mummo kyyhöttää kuin jyrän alle jäänyt myyrä kuraisen maantieojan penkalla.

Semmosiaki päiviä sattuu olemaan, joskus. Kun mikään ei mee niinku olit ajatellu. Pissismummo ja Poikakaveri olivat lähdössä junalle ja stadiin. Kotirapulla PK lensi selälleen sillä vauhdilla ettei kerinny kissaa sanoa. Jäinen askelma tietty ja vähän uutta lunta somasti päällä. Muutama sentti vasemmasta ohimosta oli betonirapun kulma. Että kyllä siinä Mummon sydän läpätti vähän aikaa. Muttei tullu mustelmaa pahempaa Poikakaverille tällä kertaa.

Lähdettiin autolla asemalle, ettei tulis enempi liukastumisia toistakilometrin matkalla. Vaan eipä ollut autolle parkkipaikkaa tällä eikä tuolla puolen rataa likimainkaan. Sakkopaikatkin oli jo viety. Olis tehny mieli lähtee takasin kotio ja yrittää uusiks joku toinen päivä. Muttei se nyt käyny, kun piti ne asiat hoitaa. PK pani meneen autolla sitte perille asti metropoliin. Rahallahan sieltä saa aina parkin, maan alta.

Suomen Pankin eteisessä ei ollu tungosta, mutta katsottiin pitkään, että onko noi vaarallisia. Vahtimestari viittilöi meille ja menimme kopilleen kuullaksemme, että olemme päivää liian aikaisessa, se näyttely avataan huomenna. Tosiaan, heräsi Mummo, onkin vasta keskiviikko. Mitäs nyt. Valmiiksi mietitty kaupunkikierros tyssähti heti alkuun ja yhtäkkiä olikin kosolti aikaa eikä tietoa mitä tekis. Mummo kekkasi luotsata PK:n viimeisimpään herkkulöytöönsä, kahvila Neuhausiin, jossa saa stadin parasta cappuccinoa ja iihania suklaisia herkkupaloja. Kyllä oli vaikuttunu Poikakaveriki makuelämyksestä.

Sieltä askelsivat nämä sitte käsikynkkää hakemaan viisi tilattua alekirjaa kirjakaupan vintiltä. Ykköstavaratalon akkainosastolta Mummo poikkesi hamuamaan tarvitsemansa ja PK istui sillä välin kännykkäänsä räpeltämässä jossain nojatuolissa. Riehaantuivat nämä vielä hankkimaan viisi dvd-elokuvaa liukkaiden ja räntäsateisten viikonloppujen varalle.

Sitten jo alkoi nälkä näverrellä ja nämä hankkiutuivat Mummon tietämään oivalliseen ruokapaikkaan. Mummo kysymään tarjoilijapoijalta, että onkos se maksapihvin paras grillaaja tänään töissä. Ei tainnut oikein mennä juttu jakeluun, kun oli toista maata poikapolo. Mutta pihvit oli erinomaiset niinku viimetteekski. Autoki löyty aterian jälkeen maan alta ihan samasta paikasta, mihin se oli jätetty. Kotiin päin matka kesti tuplasti sen mitä meno, oltiin nääs jo aktiiviväestön työstäpaluuruuhkassa, mutta mitäpä siitä, näillä kun aika ei oo kortilla.

Kun mikään ei mee niinku meinaa, on parempi improviseerata kuin murjottaa, tuumivat Pissismummo ja Poikakaveri tyytyväisenä päiväänsä. – Ei kuu siitä kuumene, jos ei päivä valkene, sanois Pissismummon Ikimuori, jos eläis.

Joulun jälkeenkin on elämää, vähän pliisua kenties on, mutta kumminki. Lunta on tullut ihan piisatakseen asti eikähän siinä muuten mitään, mutta kun Pissismummolan lumenluontipatteristo yskii. Mummo terhentäytyi pihapolkua putsaamaan kevyellä aseistuksella eli alumiinilapiolla, mutta autopihan kolaamisen jätti hän suosiolla niine lumineen. Poikakaverin suunnalta sitä yskimistä nimittäin kuuluu eikä tauti ole buranasta moksiskaan.

Tässä eletään hissunkissun vuoden viittä viimestä päivää, joita jostain syystä sanotaan välipäiviksi. Markkinavoimako se niitä välipäiviä viettääkin, mitä, kränäilee Pissismummo äkätessään lehdestä välipäivämarkkinamainoksen. Vai onko kyseessä samanlainen ilmiö kuin Havukka-ahon ajattelijan fundeeraama välikäsi? Vuoden rääppöpäivistä ei niin väliä ole, kun kerran koulukkaatkin saavat himmailla protestoimassa kotimurkinaa, mikä saattaa monessa tapauksessa olla kinkunjämä-laatikonpohja-linjalla.

Poikakaveri kyllä sanoo, että ’välipäivät’ juontuu joulun ja vuodenvaihteen juhla-aikojen väliin sijoittumisen perinteisestä ajankohdasta eikä muusta. Niinniin, mutta miksi allakantekijä ei ole pannut tähän oikein kunnon juhlaputkea ilman mitä-välii-päiviä, jouluhan voisi yhtä hyvin alkaa tänään ja jatkua sitten yhtä kyytiä uudenvuoden perästä loppiaisena. Väliin jääminen ja jättäminen ylipäänsä on turhauttavaa, Mummo jupisee. Saisivat ihmiset asiasta juhlakohmelon eikä tarvitseisi alinomaa olla jotain pirskettä järjestämässä.

 Toisaalta syömispuolen täydentämiseen ja juhlimisjätteiden poiskuljetukseen tarvittais kummiski yksi välipäivä, aprikoi Mummo. Siitä tulisi kauppaan kauhea ryysis ja verinen tappelu viimeisestä maitopurkista. Ja kyllä tervehdyskeskuksella saisi jonoa syntymään, kun kinkkuähkyiset sankoin joukoin kömpisivät apua hakemaan. Moni sappi juhlaputkessa ehtisi kiehahtaa pahemman kerran.

Saattaapi olla, että välipäivät pelastavat yhteiskunnan katastrofista. ”Ei ol ylenommaa juhlimine immeiselle hyväks, ark tappurat tasottaa”, sanois Pissismummon Ikimuori, jos hää eläis.

Mitä hullua, oikeaa talveahan on ollut jo toista kuukautta, huomasi Pissismummo tutkailtuaan lämpötilamerkintöjään kalenterin kulmasta. Erinomaista! No, aluksi ihmiset henkäilivät toisilleen liikuttavan yksimielisesti, miten ihmeen ihana on luminen maisema ja sopiva pakkassää. Kuka urpo nyt haluaisi muistellakaan lukemattomia sohjoisia, mustia ja räntäsateisia joulukuita, joita näillä seuduin on kestetty. Vaan kuinkas sitten…

Lumentuloa ei ollut kestänyt viikkoakaan, kun jo alkoi mukina ja ähkiminen. Ilta illan jälkeen uutisten lukija on parhaansa mukaan lisännyt löylyä raportoimalla lumeen hautautuneista tai ojaan pyllähtäneistä autoista, peruuntuneista lentovuoroista ja ruuhkautuneista teistä. – Ihmisillä on hillitön halu liikuskella kaiken aikaa paikasta toiseen, murisee Pissismummo. Miksnei voi vain kääriytyä täkkeihinsä ja loimehtia kotoisen takkatulen ääressä kirja kourassa. Onko nyt mukava kyhjöttää kassin kaa lentoasemalla venttaamassa, että sää kirkastuu. Eipä ole, ei.

Urbaanikon uusavuttomuus ja nirppanokkaisuus paljastuu, kun systeemit kaatuvat ja palvelu ei pelaa. Valitus nousee taivaisiin asti ja sieltähän vastaa pitkäpartameteorologi nakkaamalla lisää lunta tulemaan. – Saako antaa pienen neuvon, kysyy Pissismummo viattomana. Ei se mitään, annan kummiski: villahousut jalkaan, rukkaset kouraan ja kiinni lapion varteen. Lunta se vain on.

– Lumentulo ei ruukkaa talvela olla poikkeustappaus, sanois Pissismummon Ikimuori, jos hää eläis. Viime vuonnakin oli talvi. Poikkeuksellisen kylmääkin oli viikkokaupalla. Ilmaston lämpenemisennusteet alkoivat joutua naurunalaisiksi monen mielestä. Muutama poikkeuksellisen kuuma kesäkin on ollut peräjälkeen. – Mikä ollenkaan on poikkeus, tiedustelee Mummo. Meteorologien mielestähän tunnetusti kaikki mahdollinen mahtuu normaaliin säävaihteluun. Ollaan samaa mieltä, hyvinkin mielin.

Mummeli ja Vaari olivat Pikkuritarin kanssa päivän, jolloin molemmat vanhemmat olivat tahoillaan soittotöissä ja päiväkoti kiinni. Päivähän meni oikein rattoisasti. Pientä erimielisyyttä syntyi vain välipalan aikaan siitä voiko muumikeksejä syödä koko paketillisen kerralla. Ruuan jälkeen käytiin myös keskustelua.

Mummeli: Mennäänkö vessaan. Nyt olis hyvä aika istua potalla, kun on syöty. Eikö oliskin?

Pikkuritari: Ei olis. Ei pottaa.

M: No, mutta hei, isot pojat tekevät kakan pottaan eikä vaippaan, eikös!

P: On pieni poika.

Neuvottelu jatkui vetoamalla siihen, että isi sanoi, että potalla istutaan ruuan jälkeen. Niinpä pieni poika istui kirjan kanssa puoli tuntia potalla, johon ei tullut liraustakaan. Mummeli luovutti. Päiväunilta herättyä kakka ilmaantui vaippaan kuten aina ennenkin. Harjoittelu jatkuu. Tämä on taktiikkalaji, puolin ja toisin.

– Päivää taloon.

– Hyvää päivää. Tervetuloa. Miten voin palvella? – Alan Toimiston pöydän ja koneiden takaa nousi mustiin puettu ja vakaakatsantoinen mieshenkilö.

– Ikimuori on poistunut kuvioista. Nyt tarvittaisiin semmoinen kiinni ruuvattava, joita teillä myydään. Päähenkilö on eläessään toivonut asiallista kirstua, jossa ei ole turhia kruusauksia.

– Otan osaa. – Syvä kumarrus Pissismummon ja Velimiehen suuntaan ei suistanut kuosistaan huolellisesti kammattuja hiuksia. Viileän asiallinen kädenpuristus sinetöi osanoton. – Meillä on kirstuja, useita malleja. Saanko pyytää tänne istumaan. Täytämme ensin toimeksiantokaavakkeen.

Seurasi muutamia asiallisia kysymyksiä, joihin vastaamisen hoiteli Velimies. Alan ammattilainen täytteli tiedot ensin paperille, naputteli sitten koneelle ja tulosti saman tien allekirjoitettavan version. Pissismummo silmäili sillä välin hyllyillä olevia kannellisia ruukkuja, useita malleja niitäkin.

– Saanko pyytää tänne alakertaan. – Alan toimitsija laskeutui edeltä kierreportaita. – Tässä reunassa ovat puukirstut, tuonnempana päällystetyt mallit, modernia tasaleveää ja vanhempaa ns. venemallia. Edelliset kahvoilla, jälkimmäiset ilman.

– Hmm. Ikimuori tahtoi valkoisen kirstun… Miten niin tuo on ”sädetetty”? Ai, että sädetys tarkoittaa laskoksia? Muori ei kyllä noista hapsukoista ja tupsukoista olis perustanu. Eikö teillä ole yhtään hapsutonta mallia?

– Ei ole valkoisissa. Tupsut saa irti, jos niin halutaan, mutta hapsunauhaa käytetään viimeistelyyn, sitä ei voi ottaa pois. Tuolla perällä on vielä yksinkertainen pahvimalli, jota käytetään etupäässä tuhkauksissa.

– Ai, tuo missä lukee ”kuntamalli”? – Pissismummoa nauratti mielessään se, mitä Ikimuori olisi tuhahtanut kuntamallista.  

Pissismummo ja Velimies neuvottelemaan, mikä näistä olisi ollut Muorille mieleen. Pissismummo arveli Muorin puistattelevan hapsukoita ja tupsukoita, Velimiestä taas ihmetyttivät jonkun kirstun jykevät kahvat. ’Venemalli’ tuntui molemmista kovin aikansa eläneeltä, vaikka toisaalta olihan Ikimuorikin, aikansa elänyt siis. Viimein päästiin sopimukseen, että annetaan tupsujen olla, kunhan on sirot kahvat. Kiivettiin taas yläkertaan sopimaan jatkotoimenpiteistä.

Ovi kilahti. Sisään astui kepin kanssa kulkeva vanha herra ja tervehti. – Onkos se kamera jo korjattu, tulija kysyi. Alan toimitsija katsoi kysyjää hetken vakaasti ja sanoi sitten kohteliaasti: ”Teidän kameranne ei ole täällä korjattavana.” Tulija mietti hetken vastausta, huomasi sitten ruukut ja  pakeni paikalta keppi kolisten. Pissismummo ja Velimies katsoivat toisiinsa ja pitivät pokkaa.

Asioista sovittua Pissismummo ja Velimies astuivat ulos Alan Toimiston kilahtavasta ovesta. Viereisen liikkeen näyteikkunassa näkyi olevan esillä kameroita.

Pyhäinpäivän aikaan Pikkuritari oli vaarilassa. Kakkosensa täytettyään hänestä on sukeutunut vallan mukava keskustelukaveri. Ensimmäinen EI-vaihe meni aika nopsaan ohi. Seuraavaa odotellessa on rattoisaa nähdä miten hänen mielessään raksuttavat eteen tulevat uudet asiat ja tilanteet.

Pikkuritari pani merkille, että Vaarilassa poltettiin paljon kynttilöitä. Täällä niitä oli lyhdyissä ikkunan takana, kotona lyhdyt ovat rappusilla. Vaarilan lipastolla oli Vanhan Mummon kuva ja sen edessäkin paloi kynttilä. Tutkittuaan tarkemmin Mummelin laatikoita, Pikkuritari löysi lisää kynttilöitä. ”Tämä pannaan palamaan”, hän ilmoitti määrätietoisesti ja ojensi kynttilälaatikosta löytämänsä punaisen pätkän. Sitten hän istui tyytyväisenä pöydän ääressä syömässä ja katseli kynttiläänsä.

Aina pöydän ääreen istuutuessamme me sytytämme Pikkuritarin punaisen kynttilän. Ja sydämessä läikähtää lämpimästi.