Joulun jälkeenkin on elämää, vähän pliisua kenties on, mutta kumminki. Lunta on tullut ihan piisatakseen asti eikähän siinä muuten mitään, mutta kun Pissismummolan lumenluontipatteristo yskii. Mummo terhentäytyi pihapolkua putsaamaan kevyellä aseistuksella eli alumiinilapiolla, mutta autopihan kolaamisen jätti hän suosiolla niine lumineen. Poikakaverin suunnalta sitä yskimistä nimittäin kuuluu eikä tauti ole buranasta moksiskaan.

Tässä eletään hissunkissun vuoden viittä viimestä päivää, joita jostain syystä sanotaan välipäiviksi. Markkinavoimako se niitä välipäiviä viettääkin, mitä, kränäilee Pissismummo äkätessään lehdestä välipäivämarkkinamainoksen. Vai onko kyseessä samanlainen ilmiö kuin Havukka-ahon ajattelijan fundeeraama välikäsi? Vuoden rääppöpäivistä ei niin väliä ole, kun kerran koulukkaatkin saavat himmailla protestoimassa kotimurkinaa, mikä saattaa monessa tapauksessa olla kinkunjämä-laatikonpohja-linjalla.

Poikakaveri kyllä sanoo, että ’välipäivät’ juontuu joulun ja vuodenvaihteen juhla-aikojen väliin sijoittumisen perinteisestä ajankohdasta eikä muusta. Niinniin, mutta miksi allakantekijä ei ole pannut tähän oikein kunnon juhlaputkea ilman mitä-välii-päiviä, jouluhan voisi yhtä hyvin alkaa tänään ja jatkua sitten yhtä kyytiä uudenvuoden perästä loppiaisena. Väliin jääminen ja jättäminen ylipäänsä on turhauttavaa, Mummo jupisee. Saisivat ihmiset asiasta juhlakohmelon eikä tarvitseisi alinomaa olla jotain pirskettä järjestämässä.

 Toisaalta syömispuolen täydentämiseen ja juhlimisjätteiden poiskuljetukseen tarvittais kummiski yksi välipäivä, aprikoi Mummo. Siitä tulisi kauppaan kauhea ryysis ja verinen tappelu viimeisestä maitopurkista. Ja kyllä tervehdyskeskuksella saisi jonoa syntymään, kun kinkkuähkyiset sankoin joukoin kömpisivät apua hakemaan. Moni sappi juhlaputkessa ehtisi kiehahtaa pahemman kerran.

Saattaapi olla, että välipäivät pelastavat yhteiskunnan katastrofista. ”Ei ol ylenommaa juhlimine immeiselle hyväks, ark tappurat tasottaa”, sanois Pissismummon Ikimuori, jos hää eläis.