On aika merkillistä, että voi olla viikkokausia ihan tyyntä ja tasaista ja sitten yhtenä päivänä sattuu vaikka mitä. Mikä sekin lie?
*
Puolen päivän aikaan joku juoksi rapullemme ja hakkasi nyrkillä oveen. Minä, että no mikä, ovikellokin on… Naapurimies siellä ihan paniikissa, että pitäiskö mennä katsomaan, kun toisesta naapurista tulee savua ja palohälytin siellä huutaa täysillä ja onko se Toinen kotona, missä on yleisavain, pitäiskö soittaa palokunta?(tärinää ja hätäilyä).
Minä, että töissähän se Toinen tietysti tähän aikaan ja hetkinen, että mitä? Saman tien käynnistyi ammattirooli: tapahtuu mitä tahansa, on säilytettävä toimintakyky ja pysyttävä rauhallisena. Yleisavain löytyi, mutta ei sitä sitten enää tarvittukaan. Asukas ilmaantui nimittäin sillä välin ovelleen ja selitti tilanteen: ei hätää, takan savu pöllähtänyt sisälle ja hälytin alkanut huutaa. Naapuri tärisi pelästystään vielä, kun purettiin pihassa tapahtumaa.
*
Oli sovittu iltapäiväaika ystäväkyläilyyn. Olisi pitänyt ennakoida paremmin. Alakoulusta oli juuri vapautunut parvi kevytväylän täydeltä kruisailevia pikku poikia. Jarrutin, pysyttelin keskiviivalla, ajattelin, että kuten ennenkin, laumaan ilmaantuu pieni rako. Vaan nyt tulikin poika niska edellä vauhdilla suoraan päin. Pysähdyin kysymään sattuiko kaatuneelle vahinkoa. Ei myöntänyt. (Pyöräni etukori lommoontui ja rystyset naarmuilla.) Tällä kertaa minulla oli kypäräkin päässä, pojilla ei. Neuvoin jatkossa pysyttelemään pyörätien puolella porukalla ajaessa. Kukaan ei väittänyt vastaan.
*
Odotin valojen vaihtumista suojatien kohdalla keskustassa. Vihreällä lähdin taluttamaan pyörää yli, vastakkaiselta reunalta tuli näkövammainen mies valkeaa keppiä edellään heilutellen. Yläkoulusta päässyt nuorimies kurvasi vauhdilla viistosti yli suojatien, näkövammaisen keppiä hipoen. Vahinko vältettiin juuri ja juuri.
*
Palailin kotiin päin pyörätietä. Vasemmalta pikkukatua tuli auto hidastamatta suojatien yli pääkadulle. Onneksi pyöräni jarrut toimivat. Laskeuduin alas ja odotin, kun perässä tullut toinenkin kiireinen autoilija kurvasi siitä. Suojatie on pyöräilyväylän suora jatke, joten auto olisi väistämisvelvollinen. Vaan sen on viisainta väistää, jonka henkikulta on vaarassa, meidän kaupungissamme.
Media muokkaa yleistä mielipidettä, siksi ei ole sama mitä toimittaja kirjoittaa tai sanoo, lehti julkaisee tai uutisvälitys kertoo. Viimeksi olen ihmetellyt tätä mielenosoitusuutisoinnissa ilmennyttä poliisitoiminnan arvostelua.
Vaikeassa yhteiskuntarauhan turvaamistoimessa olisi varmaan rohkaisevaa saada joskus mediassakin kiitosta rohkeista ratkaisuista ja hyvästä pelisilmästä hankalassa tilanteessa.
Mielenosoituksen luonteeseenhan kuuluu, että sitä käyttävät helposti hyväkseen mielipiteen ilmaisuvapauden nimissä myös satunnaiset actionia kaipaavat ramboilijat. Jos mielenosoitus olisi riistäytynyt räyhäköinniksi muutaman muun EU-maan tyyliin (kuten asianomaisten tarkoitus ääneen lausuttuna oli), mediassa olisi taatusti alkanut vollotus: miksi poliisi ei tee mitään.
Jos poliisin toimissa oli ylireagointia, sillä ei ainakaan tiettävästi tuotettu vahinkoa. Liian varovainen toiminta olisi saattanut johtaa tilanteen riistäytymiseen kaikkien käsistä. Parempi ennakoida kuin joutua katumaan.
Eräs puoli tämänikäisen eläkeläisen elämässä on miten sovittaa yhteen kahden aikuisen arkiset rytmit. Toinen meistä käy töissään kuten ennenkin, tulee mahdollisesti käymään vielä reilut pari vuotta. Hän siis herää arkiaamuisin anivarhain, hoitelee aamuiset rituaalinsa, lähtee junalle ja on työpaikallaan jo ennen kahdeksaa. Siellä on kuulemma rauhallisinta työskennellä silloin, kun puhelin ei vielä soi.
Nousen omia aikojani vasta Toisen mentyä ja aamupuuhissa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin. Enpä olekaan ehtinyt lukea arkisin lehtiä, vain silmäillyt otsikot ja muutaman rivin. Sanomalehdessä näyttää olevan usein television edellisiltaisten uutisten kirjallinen kertaus laajemmin taustatiedoin, ehkä hiukan toisin painotettuna. On toki muutakin.
Kun Toinen palaa ryytyneenä työympyröistään, hän kotiuduttuaan avaa radion tai television, riippuen siitä kummasta ensin tulee uutiset. Sohvalle hän usein posteineen torkahtaakin. Koko ilta saattaa olla kotirauhaa, kumpikin puuhailee enimmäkseen omiaan. Iltaihmisenä ja elokuvafriikkinä jään usein katsomaan tv-tarjonnasta valitsemaani filmiä, kunToinen menee jo nukkumaan.
Viikonloppuisin on erilaista. Tehdään yhdessä kotityöt, käydään kaupassa. Kahvimukin ääressä saattaa sukeutua pitempikin keskustelu viikolla tapahtuneista, luetusta, katsotusta. Olisipa vain enemmän kiinnostavaa katsottavaa television iltaohjelmissa, usein tarjonta jää hömppäviihteen puolelle. Kulttuuririentoihin osallistutaan minun mielestäni liian harvoin yhdessä.
Saa nähdä alanko kaivata Toisesta enemmän seuraa jossain vaiheessa. Tällä hetkellä eri rytmit ovat aika hyvin tasapainossa.
Ensimmäinen kuukausi eläkkeellä on kohta eletty. Tässä on nyt ollut hiukkapikkuisen sosiaalista elämää. On soiteltu puhelimia puolin ja toisin, tavattu ystäviä kotona ja kaupungilla ja jos ei vielä ole tavattu niin kohta. On käyty kyläilemässä ihan lapsuusmaallani asti tervehtimässä äitivanhaa, veljen porukkaa sekä kummipoian pesuetta mukaan lukien eritoten soma kiharapää Veera, kaksvee.
Nämähän eläkkeelläolopäivät ovat niin ihanan vapaamuotoisia, että käynnistyvät milloin ja kuluvat miten minulle sattuu sopimaan. Toisinaan päivä on monimuotoinen täsmäpuuhapäivä, toisinaan luiskahtaapi se iltaan kevyesti lueskellessa, kirjoitellessa ja musiikkia kuunnellessa. Kotoisen, omaehtoisen elon vaihtelusta käy tämä sosiaalinen ajoittaisvipinä hyvinkin.
Palailin illansuussa tapaamisesta, joka sisälsi ystävälounaan ja melko erikoisen vierailun paikallisessa antiikkikaupassa. Ensin kauppa oli kiinni, vaikka sen piti olla auki. Kun tulimme uudestaan, kaupassa oli meneillään äänekkäänpuoleinen välienselvittely omistajan ja asiakkaan välillä. Ilmassa oli sen verran rikinkatkua, että katsoimme kohta viisaimmaksi vetäytyä tulosuuntaan.
Kirjastossa poiketen ajelin viimein kotia kohti. Lähikaupassa sattui kohdalle tuttu rouva, joka oitis loihe kysymään: no, mitenkä olet saanut ajan kulumaan eläkkeellä? – Helposti, vastasin.
Uutisoitiin tutkimustuloksia lasten ja nuorten selkä- ja niskavaivojen lisääntymisestä. Ratkaisuksi tarjotaan säädettäviä pulpetteja ja tuoleja kouluihin. – Eikö nyt kukaan osaa tehdä johtopäätöksiä?
Koulujen liikuntatuntimäärää on vähennetty. Muotivaatetus ei suojaa niskan eikä ristiselän lihaksia liialta jäähtymiseltä kouluvuodenaikoina. Työskentely ja pelailu tietokoneen ääressä on lisääntynyt. Ylipaino-ongelmat ovat kasvussa ja ravinto luuston ja lihaksiston kehittymisen kannalta usein yksipuolista. – Haloo?
Arkiviikko alkoi tosi coolisti eläkeläistyyliin. Posti toi kutsun ikäluokkani joukkotarkastukseen. Jonotin ajanvaraukseen puhelinmusiikkia kuunnellen. Nämä rutiinit on jo sisäistetty, poukkoilu ei kannata, kärsivällinen odottaja pääsee nopeimmin perille. Samalla lämpimällä jonotin toisesta numerosta ajan silmänpaineen tarkistukseen. Ja kännykkä muistuttamaan aikanaan. Tää on tätä terveyspuistoa nyt.
Naisena olo on sitäkin, että kansanterveysviranomaiset alkavat ikääntyessäsi ensin kiinnostua sinusta ja sitten menettää mielenkiintonsa. Mitäpä kannattaakaan iän kaiken seuloa, jos lahoavat ylä- ja alapäästään, niin ?onhan niillä jo ikääkin?. Jos ilmaantuu solukapinaa rintarauhasiin, niin pois vain ja myrkkyä perään. Johan nuo muutenkin valuvat maata kohti sekä tissit että mummot. Kannattaako tuonikäisiä enää hoitaa, kuolevat kohta kumminkin.
Viimeistään viisissäkymmenissä naisväki tapaa ryhtyä valittelemaan, että miehet eivät enää huomaa heitä. Nainen muuttuu mielestään ?näkymättömäksi?. Siitä seuraa, että pontevasti vakuutellaan sekä itselle että ympäriinsä miten ihana ikä tämä onkaan ja nyt se elämä vasta oikein aukeaa. Jo vain ja hellanlettas. Vaan mitä miesten huomiolla oikeastaan mitataan ? Miehisen halun markkina-arvoko naisen määrittää?
Ikä seuloo monella tapaa. Mielihalut muuntuvat, asioiden tärkeysjärjestys ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat. Elämässä runsaus korvautuu laadulla. Ajattelen, että se on luonnollista, niin saa ollakin. Jos on aikanaan nauttinut table d?hôten sortimenton, osaa iän myötä nauttia enemmän à la carten niukoista gourmetherkuista – vertaus sallittaneen. Miksi pinnistellä samoissa gategorioissa iän kaiken. On aikoja ja toisia aikoja.
Jos kaikki olisivat päässeet tulemaan, meitä olisi ollut viisi tai kuusi. Entiset tiimitoverit olivat koolla kattamani kahvipöydän ääressä: Kriikuna jatkuvuutta ja kokemuksen tuomaa viisautta edustavana diakoniatiimin vetäjänä, Minttu moderneja näkemyksiä ja ideoita tuovana sekä entiseen virkaani valittu Kirsikka tarmokkaasti työhön tarttuneena ja ammattitaitoaan kehittävänä. Olipa rattoisaa, kuin silloin ennen.
Keskustelu sivusi myös kirkon tehtävää tässä ajassa. On haasteellista toimia instituutiossa, jonka asema yhteiskunnassa on näennäisesti vakaa, mutta merkitysvolyymi voimakkaasti muuttumassa. On sanottu, että kirkko on kuin iso laiva, kulkee vakaasti, kääntyy hitaasti. Miehistö kyllä tarkkailee säätä ja pohtii reitin valintaa, mutta toimintatavat muuttuvat hitaasti ja usein kulkevat jälkijunassa.
Kirkon diakoniatyössä on oivallettu yhteiskunnan muutokset ja reagoitu reippaasti. Kosketuspintaa yhteisön eri tahoille on ja sitä kautta kuuluu inhimillisen hädän ääni tuoreeltaan. Hyvä on muistaa sekin, ettei äänekkäin hätä ole aina suurin. Toki seurakuntien työntekijöissä on niitäkin, jotka jatkavat mielellään menneellä vuosisadalla valmiiksi tallattua polkua. Inhimilliset avut, voimavarat ja elämäntilanteet eivät aina anna myöten enemmälle.
Ajan merkkien havaitseminen, haasteisiin tarttuminen, työmenetelmien sekä ammattitaidon kehittäminen työnohjauksella ja opiskellen ovat hyvän tiimin tunnusmerkkejä. Tuntui tosi hyvältä aistia ilo ja aito kiinnostus tehtävään tässä tutussa porukassa. Työ jatkuu hyvissä käsissä.
Olin sopinut tapaamisen arkiselle aamupäivälle pieneen kahvilaan kaupungin keskustassa. Paikka on viehättävä, oikea yksityisyrittäjyyden helmi. Leivonnaiset tehdään kahvilan keittiössä ja valikoima elää vuodenaikojen mukaan. Seinillä vaihtuu taidenäyttely kuukausittain. Isojen kahviloiden meluisuus, ketjupaikkojen tyyppitarjonta ja olutbaarien tietty asiakaskunta puuttuvat.
Keidashetki ystävän kanssa on elämän laatuaikaa. Tavataan harvoin, mutta kiireettömästi. Päivitetään olemisen tilat puolin ja toisin. Keskustelu käy kummallekin merkityksellisissä, syvissä asioissa. Tuntuu kuin sieluineen sukeltaisi kirkkaaseen lähteeseen, josta noustua olo on virkistynyt ja täyteläinen. Tällainen keskustelu ei ole mahdollinen kovin monen ystävänkään kanssa.
Tapaamisen aikana tervehdyksen tai muutaman kommentin verran kohdattuja tuttuja ihmisiä kävi kahvilassa tai kulki terassipöydän ohi toistakymmentä. Yksi papeistamme poikkesi kahville, nuori kirkkovaltuutettu työnteli lastenvaunuja ohi, tuttuja seurakuntalaisia, pari entistä asiakasta, yhteistyökumppani, kuorotuttu vuosien takaa. Kaikkien näkeminen ilahdutti jollakin tavoin.
Käväisimme vielä shoppaamassa kävelykadun puodissa, jossa oli poistoeriä edullisesti myynnissä. Löysimmekin mieluista uutta, kun emme ole piripintamuodikkaita ihmisiä. Taannoin valittelin, että vaatekaapissani on vain työasuja. No, nyt voin kertoa: garderobin uusinta on käynnistynyt!
Ihminen on tosin käynyt kuussa ja vastaanottaa kehittämiensä laitteiden välityksellä kuvia avaruudesta kuutakin kauempaa, silti on monia asioita, joiden suhteen hän on Telluksellaan kirjaimellisesti luonnon armoilla. Hartaasti kaivattu sade tai sade, jota ei saa loppumaan on ilmiö, jolle ei mahdeta mitään. On vain yritettävä tulla toimeen ja korjailtava vaurioita miten taitaa.
Olin aamulla tapaamassa Rouva Dosenttia Ison Kaupungin Silmäsairaalassa. Jo tutuksi käynyt savunkatkuinen sumu sakeni mitä lähemmäksi pääteasemaa tultiin. Osansa siinä on toki liikenteelläkin, mutta hiljaiseksi saa tämä monia ahdistava tilanne. Sade helpottaisi ja ilmatieteen laitoksen taholta on toivoa pidettykin yllä viime päivinä.
Ehdin kotiin keskipäivällä, kun pimeni niin, että luuli yön tulleen. Varovainen pisarointi yltyi vähitellen suhisevaksi, sitten kohisevaksi ja lopulta piiskaavaksi sateeksi. Katselin veden virtailua ja nuuhkin onnellisena avoimesta pihaovesta vähitellen raikastuvaa ilmaa. Tuntuu koivun tuoksu! Ajattelin kiitollisena sateen armoa, ajallaan tulevaa, elämään virvoittavaa.
Kiitollinen olen siitäkin, että silmänpaine on pysynyt normaalina ja näköhermo kunnossa. Ensimmäisellä käynnilläni viime marraskuussa kysyin onko harvinaiseksi osoittautunut ongelma korjattavissa. Rouva Dosentti sanoi silloin: kyllä. Keväällä lääketieteen viimeisetkin keinot tulivat kokeiltua. Oli todettava, ettei ehkä voidakaan tehdä enempää, mutta tärkeintä on, että näkö on tallella.
Eläkkeelläolon ensimmäisellä viikolla tapahtui, sitä mitenkään erikseen päättämättä, että tulin ottaneeksi päiväohjelmaani täsmäpuuhan. Se osoittautui pienimuotoiseksi aamupäiväaskareeksi, jonka funktio on kotiympäristön viihtyisyyden kohennus. Saattoi myös täyttää tunnusmerkistön: olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten ? tai ? on joskus aloitettu, mutta jäänyt syystä tai toisesta kesken.
Loin ystävällisiä suhteita täsmäpuuhaverkostoon viikon verran. Suhteiden luomisessa on oleellista, että mitään päätöksiä ei tehdä, sillä tavalla askaroiminen tuntuu ikään kuin vapaaehtoiselta. Suunnitelmattomuus mahdollistaa myös iloiset yllätykset: koskaan ei voi tietää mikä täsmäpuuha minäkin päivänä ilmoittautuu kontaktihaluiseksi. Jos ei ilmaannu, voi huoleti pitää vapaata päivää.
Askareesta ei mielellään myöskään käytetä triviaaleja nimityksiä, kuten siivous tai kaappien nuohoaminen tai korkeiden pölyjen pyyhkiminen tai mitään semmoista. Mitä luovempi ja hauskempi uusionimi puuhalle löytyy, sitä herkullisempaa on askarointi. Taannoisen täsmäpuuhan tuloksena apteekkiin ilmoittautui rypäs parasta-ennen-päivämääristään lipsahtaneita rohtoja.
Aika on tärkeä pointti, ei enää kokopäivätyötä! Paras ajankohta puuhalle on aamukahvin ja lehtien lukemisen jälkeen. Toisekseen täsmäpuuhasta on suotavaa jäädä havaittava jälki, josta puolestaan tulee hyvää mieltä. Väsyksiin asti ei kannata askaroida, se kostautuu. Jos homma jää kesken, ei se mitään; elämässähän on aina jotain kesken. Ja iltapäiviksi on tarjolla ihan muita juttuja, esimerkiksi nokoset?
|
|
