Olin sopinut tapaamisen arkiselle aamupäivälle pieneen kahvilaan kaupungin keskustassa. Paikka on viehättävä, oikea yksityisyrittäjyyden helmi. Leivonnaiset tehdään kahvilan keittiössä ja valikoima elää vuodenaikojen mukaan. Seinillä vaihtuu taidenäyttely kuukausittain. Isojen kahviloiden meluisuus, ketjupaikkojen tyyppitarjonta ja olutbaarien tietty asiakaskunta puuttuvat. 
 
Keidashetki ystävän kanssa on elämän laatuaikaa. Tavataan harvoin, mutta kiireettömästi. Päivitetään olemisen tilat puolin ja toisin. Keskustelu käy kummallekin merkityksellisissä, syvissä asioissa. Tuntuu kuin sieluineen sukeltaisi kirkkaaseen lähteeseen, josta noustua olo on virkistynyt ja täyteläinen. Tällainen keskustelu ei ole mahdollinen kovin monen ystävänkään kanssa.
 
Tapaamisen aikana tervehdyksen tai muutaman kommentin verran kohdattuja tuttuja ihmisiä kävi kahvilassa tai kulki terassipöydän ohi toistakymmentä. Yksi papeistamme poikkesi kahville, nuori kirkkovaltuutettu työnteli lastenvaunuja ohi, tuttuja seurakuntalaisia, pari entistä asiakasta, yhteistyökumppani, kuorotuttu vuosien takaa. Kaikkien näkeminen ilahdutti jollakin tavoin.
 
Käväisimme vielä shoppaamassa kävelykadun puodissa, jossa oli poistoeriä edullisesti myynnissä. Löysimmekin mieluista uutta, kun emme ole piripintamuodikkaita ihmisiä. Taannoin valittelin, että vaatekaapissani on vain työasuja. No, nyt voin kertoa: garderobin uusinta on käynnistynyt!
 

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.