Ihminen on tosin käynyt kuussa ja vastaanottaa kehittämiensä laitteiden välityksellä kuvia avaruudesta kuutakin kauempaa, silti on monia asioita, joiden suhteen hän on Telluksellaan kirjaimellisesti luonnon armoilla. Hartaasti kaivattu sade tai sade, jota ei saa loppumaan on ilmiö, jolle ei mahdeta mitään. On vain yritettävä tulla toimeen ja korjailtava vaurioita miten taitaa.
 
Olin aamulla tapaamassa Rouva Dosenttia Ison Kaupungin Silmäsairaalassa. Jo tutuksi käynyt savunkatkuinen sumu sakeni mitä lähemmäksi pääteasemaa tultiin. Osansa siinä on toki liikenteelläkin, mutta hiljaiseksi saa tämä monia ahdistava tilanne. Sade helpottaisi ja ilmatieteen laitoksen taholta on toivoa pidettykin yllä viime päivinä.
 
Ehdin kotiin keskipäivällä, kun pimeni niin, että luuli yön tulleen. Varovainen pisarointi yltyi vähitellen suhisevaksi, sitten kohisevaksi ja lopulta piiskaavaksi sateeksi. Katselin veden virtailua ja nuuhkin onnellisena avoimesta pihaovesta vähitellen raikastuvaa ilmaa. Tuntuu koivun tuoksu! Ajattelin kiitollisena sateen armoa,  ajallaan tulevaa, elämään virvoittavaa.
 
Kiitollinen olen siitäkin, että silmänpaine on pysynyt normaalina ja näköhermo kunnossa. Ensimmäisellä käynnilläni viime marraskuussa kysyin onko harvinaiseksi osoittautunut ongelma korjattavissa. Rouva Dosentti sanoi silloin: kyllä. Keväällä lääketieteen viimeisetkin keinot tulivat kokeiltua. Oli todettava, ettei ehkä voidakaan tehdä enempää, mutta tärkeintä on, että näkö on tallella.   
 
 

  • Upeaa… että silmässä on tärkein hallinnassa ja että jossakin sataa edes vähän vettä. Voi kunpa muuallakin sataisi… savu ja pöly ja janoon kuoleva maa riittäisi jo.

    Kommentin jätti erakko · tiistaina 15. elokuuta @ 19:42

  • Kolmen vartin kaatosade on tosiaan parempi kuin ei mitään, tuotti suuren helpotuksen näillä main. Tätä saa toivoa lisää ja kaikille!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. elokuuta @ 20:07

  • Heips Ellinoora!
    Iloisesti hymyillen siirryin uuden plogisi lukijaksi. Uteliaana katsomaan, että miltä se sinun kolmas huoneesi näyttääkään…värimaailma sama kuin edellisessä, mutta muuten hyvin erinäköistä, mielenkiintoista. Kiva, että päätit jatkaa!
    Kanssasi totisesti iloitsen hyvistä uutisista Rouva Dosentilta! Illalla kun läpsäytän sormeni lomittain kiitän kyllä Taivaan Isää ja saatanpa kiittää Rouva Dosentistakin, että on osannut hänetkin hyvödyksi luoda.
    Sateessa tai paisteessa oikein hyviä eläkeläisen aamuja, päiviä ja iltoja – vähän haikeana tämän totean, kun tiedän yhden paikan missä jokusen arkisen aamun, päivän ja joskus illankin mielelläni kanssasi viettäisin. 🙂 Itsekästä, joo – aika jännää se, että sitä uutta elämänvaihetta olet alkanut ”rakentamaan” pesästä käsin. Sieltä pesästähän me aina siivillemme noustaan…

    Kommentin jätti Kippura · tiistaina 15. elokuuta @ 21:17

  • Täällähän minä, Kuopukseni suunnittelemassa kynnyksen takaisessa huoneessa…ja kotipesässä käpsehtien muistan lämmöllä työtä, joka on hyvissä käsissä ja jatkuu.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 15. elokuuta @ 21:48

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.