Eläkkeelläolon ensimmäisellä viikolla tapahtui, sitä mitenkään erikseen päättämättä, että tulin ottaneeksi päiväohjelmaani täsmäpuuhan. Se osoittautui pienimuotoiseksi aamupäiväaskareeksi, jonka funktio on kotiympäristön viihtyisyyden kohennus. Saattoi myös täyttää tunnusmerkistön: olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten ? tai ? on joskus aloitettu, mutta jäänyt syystä tai toisesta kesken.
 
Loin ystävällisiä suhteita täsmäpuuhaverkostoon viikon verran. Suhteiden luomisessa on oleellista, että mitään päätöksiä ei tehdä, sillä tavalla askaroiminen tuntuu ikään kuin vapaaehtoiselta. Suunnitelmattomuus mahdollistaa myös iloiset yllätykset: koskaan ei voi tietää mikä täsmäpuuha minäkin päivänä ilmoittautuu kontaktihaluiseksi. Jos ei ilmaannu, voi huoleti pitää vapaata päivää.
 
Askareesta ei mielellään myöskään käytetä triviaaleja nimityksiä, kuten siivous tai kaappien nuohoaminen tai korkeiden pölyjen pyyhkiminen tai mitään semmoista. Mitä luovempi ja hauskempi  uusionimi puuhalle löytyy, sitä herkullisempaa on askarointi. Taannoisen täsmäpuuhan tuloksena apteekkiin ilmoittautui rypäs parasta-ennen-päivämääristään lipsahtaneita rohtoja.
 
Aika on tärkeä pointti, ei enää kokopäivätyötä! Paras ajankohta puuhalle on aamukahvin ja lehtien lukemisen jälkeen. Toisekseen täsmäpuuhasta on suotavaa jäädä havaittava jälki, josta puolestaan tulee hyvää mieltä. Väsyksiin asti ei kannata askaroida, se kostautuu. Jos homma jää kesken, ei se mitään; elämässähän on aina jotain kesken. Ja iltapäiviksi on tarjolla ihan muita juttuja, esimerkiksi nokoset?