Arkiviikko alkoi tosi coolisti eläkeläistyyliin. Posti toi kutsun ikäluokkani joukkotarkastukseen. Jonotin ajanvaraukseen puhelinmusiikkia kuunnellen. Nämä rutiinit on jo sisäistetty, poukkoilu ei kannata, kärsivällinen odottaja pääsee nopeimmin perille. Samalla lämpimällä jonotin toisesta numerosta ajan silmänpaineen tarkistukseen. Ja kännykkä muistuttamaan aikanaan. Tää on tätä terveyspuistoa nyt.
 
Naisena olo on sitäkin, että kansanterveysviranomaiset alkavat ikääntyessäsi ensin kiinnostua sinusta ja sitten menettää mielenkiintonsa. Mitäpä kannattaakaan iän kaiken seuloa, jos lahoavat ylä- ja alapäästään, niin ?onhan niillä jo ikääkin?. Jos ilmaantuu solukapinaa rintarauhasiin, niin pois vain ja myrkkyä perään. Johan nuo muutenkin valuvat maata kohti sekä tissit että mummot. Kannattaako tuonikäisiä enää hoitaa, kuolevat kohta kumminkin.
 
Viimeistään viisissäkymmenissä naisväki tapaa ryhtyä valittelemaan, että miehet eivät enää huomaa heitä. Nainen muuttuu mielestään ?näkymättömäksi?. Siitä seuraa, että pontevasti vakuutellaan sekä itselle että ympäriinsä miten ihana ikä tämä onkaan ja nyt se elämä vasta oikein aukeaa. Jo vain ja hellanlettas. Vaan mitä miesten huomiolla oikeastaan mitataan ? Miehisen halun markkina-arvoko naisen määrittää?
 
Ikä seuloo monella tapaa. Mielihalut muuntuvat, asioiden tärkeysjärjestys ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat. Elämässä runsaus korvautuu laadulla. Ajattelen, että se on luonnollista, niin saa ollakin. Jos on aikanaan nauttinut table d?hôten sortimenton, osaa iän myötä nauttia enemmän à la carten niukoista gourmetherkuista – vertaus sallittaneen. Miksi pinnistellä samoissa gategorioissa iän kaiken.  On aikoja ja toisia aikoja.