Katsoin elokuvan ja vaikutuin. Populaarimusiikkia Vittulajänkältä on hätkähdyttävän hyvä elokuva. Arvaan, että joku ’kaunosielu’ laillani saattoi kakistella nimeä, mutta onnekseni olen jo tähän ikään oppinut, että raflaava nimi ei välttämättä tee elokuvasta huonoa ja lupaavakin saattaa tuottaa pettymyksen. Pohjoisesta tuulee kovaa. Aikoinaan jo Maa on syntinen laulu jätti lähtemättömän jäljen ja uskon pohjoiseen luovuuteen. Ajassaan tuo elokuva oli rohkea avaus seksuaalisuuden ja uskonnon pohjoisissa muodoissa myllertävien luonnonvoimien ymmärtämiseen. Alussa mainittu tuore elokuva on samoilla linjoilla. Tarina Vittulajänkän pojista on uskottava, ehkä tosikin. Hyvä kirja ei ilman muuta siirry hyväksi elokuvaksi. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuva on kuvattu ja rytmitetty upeasti. Herkullisia otoksia on runsaasti, vaikkapa poikien rokkiesitys ällistyneen luokan edessä on kertakaikkiaan ylittämättömän riemastuttava. Moni järkyttävä kohtaus piinaa katsojaa kestokyvyn rajoille, muttei koskaan yli.
Vittulajänkän poikien tarinan väriskaala on huima eikä yllätyksiä puutu. Television tarjoamaa elokuvatuotantoa vaivaava yllätyksettömyys ja tarinain ohuus oli totisesti kaukana tästä tulisesta leiskunnasta. Alku ja loppu ovat ihanan kreisiä kuvaa; tarina tempaa heti mukaansa ja sulkee ympyrän oikeassa sävellajissa.
Herään sekavasta unesta sateiseen aamuun. Askeleeni käyvät huoneesta toiseen, keskustelevat keskenään. Keittiössä kohta kahvin tuoksua ja lehden rapinaa, muissa huoneissa hiljaista.
Rakastan sadeaamua, se rauhoittaa päivän. Pihapuuhat jäävät kunnes selkenee. Tarpeellisia on vähän, välttämättömyyksiä vielä vähemmän. Mieli aaltoilee kevyesti, vapaana.
Alkanut arkiviikko päättyy juhannukseen. Epävakaista, sanoo sääennuste tulevaisuudesta. Juhannusennusteeksi muutenkin sopiva.
Yhtäkkiä pihaan pelmahtaa nuorta elämää. Esikoinen ja Nuorikko sekä Kuopus ovat tuoneet käsivarsiensa voimat ja nopeat refleksinsä yhdeksi illaksi avuksemme. Toinen touhuaa lapioita, kottikärryä, haravaa; emo kiikuttaa nivaskan työkäsineitä ja vanhat lenkkarit. Multa ja hiekka pöllyävät, koristesoraa valutetaan säkeistä seinänvierustalle, puuritilöitä mittaillaan paikoilleen. Emo touhuaa pöytään purtavaa, lämmittää saunan, virittelee grilliä makkaranpaistoon, kantaa vettä hikoilevalle joukkueelle. Niin ihmeellistä, miten nopeasti nuorilta kaikki sujuu, miten paljon he jaksavat yhden illan aikana. Meidän voimillamme tässä olisi mennyt viikkokausia. Emo tuntee kiitollisuutta ja iloa vilkuttaessaan rapulta talkooväen jälkeen. Toinen huokaa: ei olla nuoria enää.. – Ei ollakaan, nuoruutemme on seuraavassa sukupolvessa.
Toinen oli jo mennyt töihin, kun heräsin rytmini mukaan kahdeksalta. Tunnin päästä olin jo leipomassa raparperipiirakkaa Haavettarelta poimitun ohjeen mukaan. Hyvää siitä tuli, olisi tullut varmaan vähemmälläkin sokerimäärällä. Raparperimehukin on oikein raikasta ja maistuvaa.
Laukkua pakattiin jo illalla, sillä tänään lähdetään viikonloppureissuun jahka Toinen kotiutuu. Helle jatkuu, onneksi kulkuneuvossa on tehokas ilmastointi. Ennen kevyttä keittolounasta oli huusholli jo imuroitu, pölyt pyyhitty ja pari pikku mattoa pesty koneessa. Muutaman matkavaatteen silitys päätti aherrusrupeaman.
PS. Toiselle ei kesä tule ilman ’Karjalan heiliä’ amppelissa keittiön ikkunan takana. On aina kiinnostavaa nähdä milloin hänen kesäfiiliksensä puhkeaa kukkaan. Eilen se sitten tapahtui.
Yst. Sosiaalineuvoksen yksityiselle kesäterassille kuului kahvikutsu jälleen, kuten mieluisaksi tavaksi jo on tullut. Kuolleen luumupuun tilalle vasta istutettu kirsikkapuu oli jo ehtinyt kukkaan! Joka kevät pihaan tulee jotain uutta ja kaunista, mikä kertoo asujan hyvästä kunnosta ja vireästä otteesta elämään. Ihailtavaa!
Syvänsinisten orvokkien hehkussa ja sinisen keinun keinahdellessa katoksen alla maistui sekä juttu että kahvi. Puhe liikkui sekä paikallisissa että seurakunnallisissa, molemmille läheisissä kuvioissa yksityisempiä mietteitä ohittamatta. Sisätiloissa katseltiin vielä isännän taannoisen Italian matkan upeaa kuvasatoa tietokoneella ohjatulta taulutv:n ruudulta.
Onkohan yksinäisyyden tunne enemmän naisten kuin miesten ongelma, arveli kahdeksankymppinen ystäväni, jolla on korkeasta iästä huolimatta vielä luottamustoimiakin ja vapaaehtoistyötä riittämiin. Iän karttuessa vanha ystävä- ja tuttavapiiri harvenee. Lähisuhteita kannattaa hoitaa ja sosiaalista verkostoa uusintaa pitkin matkaa.
Puuhakkaita päiviä. Piha on mullin mallin. Ilmaisu on hauskasti osuva, nimenomaan multakasa hallitsee näkymää ikkunasta. Mallin taas tulemme saamaan eilen käydyn keskustelun pohjalta työstettynä. Oli nääs käymässä ihana puutarhaihminen, joka tietää asioista, vastasi kärsivällisesti tyhmiinkin kysymyksiimme ja lupasi ehdotuksen. Yritän hillitä innostustani, sillä voimaa vaativa työ on Toisen hallussa, eikä häntä raaski hoputtaa. Onneksi koko elämä ei ole mullin mallin, vaikka piha onkin. Semmoinen kutina tässä kyllä on käynyt, että remonttia riittää: talossa ja pihassa. Pitää vain malttaa ottaa asia kerrallaan. Aikaa on, jos on ollakseen.
Jotkut päivät ovat tämmöisiä, vähän himmeitä. Kun herää on pilvistä, ennen iltaa jo sataa. On ollut niin paljon kauniita ja kirkkaita päiviä, että ihan unohtui: tällaista on toisinaan. Heräsinkin liian varhain. Yleensä korjaan vahingon kääriytymällä onnellisena takaisin uneen, mutta nyt virkkuunnuin liikaa siihen. Oli paras nousta.
Nyt, kun olen aikeissa sukeltaa kohta taas uniani katsomaan, voin todeta millainen päivästä tuli. Tulin katsoneeksi pari tv-tallennetta ja Prisman tarjoilemaa tietoa maanjäristyksistä. Juutuin kirjoihin pitkäksi aikaa: Italian renessanssiajan taidetta ja Erich Frommia. Kauppareissun ja muutamien kotipuuhien jälkeen oikaisin sohvaan kuuntelemaan Mestaritontun tarinoita cd:ltä, Seela Sellan lukemana. Siihen olinkin sitten torkahtanut. Klassinen soi osan päivää taustalla.
Kun tuttava soitti pohjoisesta, saatoin kertoa, että päivä on himmeä, mutta mieli kirkas.
Eikö muka naapurien tekemisillä ole vaikutusta! Rivimme toisessa päässä asusteleva ikäiseni sinkkuherra Hortonomi on möyhentänyt ja rapsuttanut museoviraston kaivauksiin kelpaavalla tarkkuudella rapunpielensä jo huhtikuussa. Siinäpä nyt on mallia muille miten etupiha on hoidettava. Lakanansileään multaan orastaa tarmokkaasti ruoho ja kuunliljojen lehtivarret ovat jo kymmensenttiset.
Kaunis päivä houkutteli meikäläisenkin multaisiin puuhiin etupihalle. Lapiolla nurmikko nurin, käsin poimien voikukanjuuret ja sammaloituneet mättäät mustaan säkkiin ja rautaharavalla tasoittelu. Ruohonsiemeniä ei ollut valmiina, mutta pyhästä päästyä on. Välillä kävin syömässä ja oikaisemassa selkää, sitten taas. Työ oli rattoisaa, mutta fyysiset rajoitukset alkoivat jo lopulta hillitä huhkimista.
Aidan takaiselta pihalta ilmaantui sopivasti tauottamaan lapiopuuhaa uusi koiratuttavuus herttaisen emäntänsä kanssa. Söpölle ajokoiran pennulle annoin mielessäni nimen Tapsu. Viksua ei näkynyt tänään, mutta Tapsun naapuri, valtava mustakarvainen bernhardilainen, jonka olen nimennyt Mustiksi, ilmaantui paikalle emäntä hänelläkin hihnan päässä. Musti suhtautuu ihanan äidillisesti Tapsuun, oli kiva katsoa, kun ne telmivät pihassa. (Toivottavasti muuten muistan tavatessa koiraystävien oikeat nimet!)
Ai, mitäkö otsikko meinaa? No, sairaanhoito-opiston sisätautiluennolla opimme aikoinaan, että on olemassa potilaita, joille sopivin diagnoosi on JPK. Se tarkoittaa ’Joka Paikka Kipeä’. Sehän näistä maankääntöhommista meikäläiselle seuraa.
Aamusta asti ropsahdellut sade taukosi ja aurinko ilmaantui paikoilleen iltapäivällä. Se kaamea urakka on alkanut: pihamaan kääntäminen. Käsittämättömän tiheä ja tiukka juurien ja juuririhmojen verkosto syvällä nurmikon alla on pihakoivun jäämistöä. Ei ihme, että nurmikko ei erinomaisen hyvin ole voinutkaan. Toinen survoo ja kääntää ja hiki tippuu, yritän puolestani möyhentää paakkuja ja keräillä juurenpätkiä. Tässä menee vielä monta hikistä iltaa. Mitä sanoinkaan siitä muuttamisesta..
Ikäiseni nainen on purkanut kassahihnalle kohtalaisen keräilyerän taloudessaan tarpeellista kulutustavaraa. Hänen takanaan seisoo mies, jolla on kissanruokapurkki kädessään. Tulen jonoon kolmanneksi, puolikkaan kevytmaitotölkin kanssa sentit valmiina kourassa. Nainen tarjoaa miehelle mahdollisuutta mennä edelleen. – Kun sulla on vain yksi ostos, sanoo jalomielisyyttä uhkuen. Mies meneekin, ei muista kiittää. Nainen vilkaisee maitotölkkiäni ja kääntää päänsä pois. Tavaravuori hihnalla lähtee liikkeelle.
|
|
