Lohdutonta ajatellakin, että piha olisi myllättävä. Edelliskerran se tehtiin silloin, kun muutettiin tähän. Oltiin parikymmentä vuotta nuorempia, mikäs oli käytellessä lapiota ja rautaharavaa. Nyt on jo kevätharavoinnin jäljiltä ranne tukisiteessä ja buranaa tarvittu. Toinen on miehisen itsevarma: kyllä mä sen voin tehdä, ei sun siihen tarvii puuttua. Joo’o. Akupunktioneuloja on tarvittu jo silläkin rintamalla.
Puuton piha on ankea piha. Syksyllä kaadetun vanhan koivun kanto itkee mahlaa, männyn pihkaa. Korkealta pudotetut rungonpätkät ovat jättäneet jälkensä, piha on kuoppainen kuin taistelutanner. Onneksi on vielä vaahtera ja nuori tammi, sireenipensas ja kataja. Olen hurahtanut haaveilemaan, että istuttaisin omenapuun. Joo’o. Kyllä jokaisella pihalla pitäisi olla kukkiva puu. Ehdottomasti.
Kesäkukkaruukut ja amppelin paikat odottavat puutarhamyymälässä käyntiä. Perennoita pitäisi uusia ja perustaa kivikkoryhmä. Tarkemmin ajatellen piha pitäisi siirtää toiseen paikkaan. Oikeastaan pitäisi muuttaa maalle ja rakentaa punainen tupa järven rantaan, hankkia laiturin kupeeseen vene ja riippukeinu kahden koivun siimekseen. Joo’o. Kumma kun ajatus ei meinaa millään pysyä aitojen sisällä.
Oi, mikä sen ihanampi unelma: maallemuutto. 🙂
Kommentin jätti SusannaR · keskiviikkona 25. huhtikuuta @ 07:57
Maallemuutto on monisärmäinen juttu, mutta mielenkiintoinen. Maalla on ihana asua valoisina vuodenaikoina, mutta loppusyksystä helmikuulle voi tuntua yhdeltä pimeältä. Kun sammuttaa illalla valot on tosi pimeää. Ja et voi lähteä iltalenkille noin vain vaan pitää järjestää itse valot.
Mutta kevät-ja kesäaamut!! Rantakalliot ja jäistä vapautunut järvi.
Joskus tunsi olevansa suurennuslasin alla ihmissuhteissa ja piti varoa sanomisiansa. Kokemuksena ainutkertainen.
Ei ole vielä käki kukahdellut, keväisesti Pablo
Kommentin jätti Pabloo · keskiviikkona 25. huhtikuuta @ 17:43
Unelmat hakevat realismin yhteiseen tanssiin. Jopa syntyvät hyvät askelkuviot 😉
Kiva lukea. (Ja unelmoida muutosta maalle.)
Kommentin jätti Paju · torstaina 26. huhtikuuta @ 10:01
Susanna, kirjoituksistasi päätellen olet luontoihminen ja ymmärrän hyvin, jos unelmoit maallemuutosta. Pablo taas muistuttaa tosiasioista, jotka minäkin tunnen. Paju, minulla tuo realismi tuppaa tanssittamaan unelmia miten tahtoo ja vähän väkisinkin, vaikkei unelma tahtoiskaan..
Mutta hei, pidetään unelmat elossa! Joku päivä voi tehdä unelman mahdolliseksi ja realismi joutuu taipumaan unelman taivutuksiin!
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 26. huhtikuuta @ 12:07
Herkullinen hetki (en tarkoita syömistä) tuo Ellinooran viimeinen lause!: Itselläni on juuri nyt unelmissa Aighjärven ranta ja saunamökki noin 1300km päässä. Unelma ja realismikeitos toteutunee kesäkuussa, jos…Hymyillen Pablo
Kommentin jätti Pabloo · torstaina 26. huhtikuuta @ 18:41
Kummallisia nuo kolotukset. Emmehän me ole vanhoja! Olin ymmälläni kun 5 tunnin puurtamisen jälkeen jäseneni tekivät tenän. Kaupunkipihalla taitaa työtahti olla aktiivivuosien tasolla.
Korpimökki vapahtaisi toimettomuuteen, jollaisesta anoppini iltapäiväkahveilla koko suku nautti tuntikausia. Kuitenkin oli tunne, että oltiin jokainen tärkeitä toisillemme.
Kommentin jätti Sinikka Saarinen · torstaina 26. huhtikuuta @ 22:34
Joo, Pablo, nyt vain pidetään kiinni kesäkuusta ja unelma elossa! Sinikka, se on niin, että kun alkuun pääsee, sitä ihan unohtaa kohtuuden. Viisi tuntia! Ei ihme, vaikka mitä. Jos ei satu olemaan korpimökkiä, se pitää vissiin rakentaa oman pään sisään, että muistaa: meillä ei enää ole kiire minnekään!
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 26. huhtikuuta @ 23:07