Auringon poski on viileänlämmin. Kadun varren koivut vihertävät hennosti. Tähän vuodenaikaan tulisen pallon hehku tuntuu vielä vaimeasti. Toinen on kaivanut varaston uumenista puutarhatuolit ja pikkupöydän ja tuonut ne aurinkoiselle seinustalle. Joka kevät olemme alkaneet juoda viikonlopun päiväkahveja pihassa heti, kun vain tarkenee. Harvoin ennen vappua sentään.

Ulkovajasta näkyy löytyvän vaikka mitä. Siitäkin huolimatta, että taloyhtiön talkoopäivänä syksyin keväin tilataan siirtolava ja jokainen asukas saa halutessaan tyhjentää sinne ylimääräiset kaatopaikalle menevät rojunsa. Ehkä ulkovaraston funktio onkin olla pihakalusteiden, grillin, suksien, lätkämailojen ja takkapuiden lisäksi kaikenmoisen käytöstä poistetun tavaran kotina ennen loppusijoituspaikkaa.

Ihmettelen kolmea räsymattoa, jotka ovat unohtuneet hyllyyn vajan perukoille. Vaalean ruskeaa tummin ohuin raidoin, -70-luvun värejä. Muistankin: sinä kesänä, kun Esikoinen oli vajaa parivuotias ja Kuopus uinui alkumuodossaan kohtuni uumenissa, istuin lapsuuskodin vintissä kutomassa mattoja veljenvaimon kangaspuilla. Loimet olivat valmiina, kuteita olin leikellyt pitkin edellistä talvea.

Ulkovaja sisältää enemmän perhehistorian kerroksia kuin mikään muu paikka tässä kodissa. (Jos ei oteta lukuun valokuva-albumeita ja dioja.) Jos olisi talo, jossa on kellari tai vintti, tavara-arkistoa olisi ehkä enemmän. Onneksi vajan koko estää tekemästä siitä museota.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.