Eikö muka naapurien tekemisillä ole vaikutusta! Rivimme toisessa päässä asusteleva ikäiseni sinkkuherra Hortonomi on möyhentänyt ja rapsuttanut museoviraston kaivauksiin kelpaavalla tarkkuudella rapunpielensä jo huhtikuussa. Siinäpä nyt on mallia muille miten etupiha on hoidettava. Lakanansileään multaan orastaa tarmokkaasti ruoho ja kuunliljojen lehtivarret ovat jo kymmensenttiset.
Kaunis päivä houkutteli meikäläisenkin multaisiin puuhiin etupihalle. Lapiolla nurmikko nurin, käsin poimien voikukanjuuret ja sammaloituneet mättäät mustaan säkkiin ja rautaharavalla tasoittelu. Ruohonsiemeniä ei ollut valmiina, mutta pyhästä päästyä on. Välillä kävin syömässä ja oikaisemassa selkää, sitten taas. Työ oli rattoisaa, mutta fyysiset rajoitukset alkoivat jo lopulta hillitä huhkimista.
Aidan takaiselta pihalta ilmaantui sopivasti tauottamaan lapiopuuhaa uusi koiratuttavuus herttaisen emäntänsä kanssa. Söpölle ajokoiran pennulle annoin mielessäni nimen Tapsu. Viksua ei näkynyt tänään, mutta Tapsun naapuri, valtava mustakarvainen bernhardilainen, jonka olen nimennyt Mustiksi, ilmaantui paikalle emäntä hänelläkin hihnan päässä. Musti suhtautuu ihanan äidillisesti Tapsuun, oli kiva katsoa, kun ne telmivät pihassa. (Toivottavasti muuten muistan tavatessa koiraystävien oikeat nimet!)
Ai, mitäkö otsikko meinaa? No, sairaanhoito-opiston sisätautiluennolla opimme aikoinaan, että on olemassa potilaita, joille sopivin diagnoosi on JPK. Se tarkoittaa ’Joka Paikka Kipeä’. Sehän näistä maankääntöhommista meikäläiselle seuraa.