Voi että, olisi edes se talvi! Mutta joka tapauksessa tänään on vuoden lyhin päivä, siis auringonnousun ja -laskun ajoin mitattuna. Niinpä toivoa vain voi, että tuleva vuosi alkumetreillään toisi muutaman sentin luntakin.

Tänään käymme etsiskelemässä joulun kalatarjottimelle jotain hyvää. Ihmettelen joka vuosi miksi kalastajat lahjoittavat ison petokalan presidentille jouluksi. Eikös se ole niin, että mitä isompi hauki, sen puisempi liha. Meille ei silakkakaan maistu, ehkä se graavilohi olisi syöjien mielestä paras, jollei sitten siikaa satu saamaan.

Joulurattaat ratisevat kaupan ja kodin väliä. Tänään haettiin tilattu kinkku omaan kellariin, toissapäivänä kuusi pihaan odottelemaan. Kaupan kuitti oli ennätykselliset puoli metriä pitkä. Muistin taas, miksi oli niin mukava lähteä joulupakolaiseksi.

Tontut käyvät näinä aikoina tuomassa postilaatikkoon mitä ihanimpia korttitervehdyksiä ja ylläreitä. Lystiä se. Tontut myös joulukiireissään tuppaavat sekoilemaan nimien ja osoitteiden kanssa. Nääs meillä kummallakin on virallisesti ikioma nimi, mutta harvoin ne tulevat oikeassa muodossa. Kaikki mahdolliset versiot on varmaan nähty. Tänään viimeksi tuli kortti, jossa Toinen oli saanut minun sukunimeni. Hän kulkee tonttujen kirjoissa useimmiten kutsumanimellään,  mutta virallinen versio lipsahtaa yleensä pikkuisen pieleen. Tästä aiheutuu meille vain ylimääräistä lystiä, ei pahaa mieltä ollenkaan. Kiitos kaikille tontuille!

Pissismummolasta eri hyväiset joulunaluspäivät itse kullekin! Muuten olis kuulkaa ihan mukava ootella aattoa, sen aamuhämärää, kodikasta vesisateen lotinaa ja iltahämärissä sytytellä lyhtyihin tulia, vaan nämä edeltäväiset päivät piinaavat sisikuntaa. Pissismummon sisäinen Ikimuori koputtelee omatuntoa, joka siitä herkistyy näkemään vuoden aikana kerääntyneet tomukerrokset paikoissa, mihin Poikakaverin jokaviikkoinen imurikierros ei ulotu.

P.Mummo on erittäin hyvin valmennettu tässä siivousasiassa, aseptisen opin käynyt ja äitinsä perinnevalmennuksen saanut. Niinpä Marttojen muinoin julistama vapautus kaappien nuohoamisesta jouluksi on langennut otolliseen maaperään Pissismummolassa.  Tosin sillä perusteella, että kaapinnuohousoperaatio on vain siirtynyt toiseen vuodenaikaan.

P.Kaveri lähti imurikierrokselleen pahaa aavistamatta. P.Mummo huuteli oman toimensa ohessa ohjeita: hei, jalkalista kans! entäs vitriinin ja pianon alta! keittiön matto pitää raikastaa ulkona! Kun Poikakaverin pään päälle alkoi kerääntyä jo enteellistä mustaa pilveä, Mummo ymmärsi pitää taukoa. Vihjaisi vielä sentään vaivihkaa, että lattian pyyhkäisy kostealla makuuhuoneista saattaisi friskata mukavasti. Itse heilui hän siivousliinoineen sisäovien kimpussa, kunnes selkä muistutti taas, miksi tätäkään ei tehdä joka viikko.

Kun imuri oli päässyt viikkovapaalleen siivouskaappiin, Poikakaveri lähti kuusen hakuun ja Mummo asettui vaakasuoraan joogamatolle puhtaalle lattialle oikaisemaan selkää. Siitä olikin erinomainen näköala kirjahyllyn päälle, jossa odotti vuoden pölykerrostuma ja lamppuun, johon ei ollut koskettu sitten viime joulun…

Pissismummo huokasi syvään, sulki silmät ja vaiensi omantunnon vastaansanomattomalla perusteella: emme vietä joulua kaappien ja hyllykköjen päälläkään. Armollista joulua kaikillen!

Olin tänä aamuna kotikirkossa seuraamassa nuorisotyön porukan valmistamaa joulunäytelmää. Tarinaa johdatteli aasi Kadur ihanan villillä ja luovalla tyylillä, jossa oli moderniin maailmaan liittäviä näkökulmia erilaisesta perheestä. Itse joulun suuri kertomus keskushenkilöineen sujui perinteisen arvokkaasti, ja yleisö osallistui joululauluihin tekstiin sopivissa kohdissa.

Kirkosta jatkoimme seurakunnan työntekijöiden joululounaalle, jonne myös eläkkeellä olevat oli kutsuttu. Perinteinen jouluateria maistui toki, mutta parasta olivat kohtaamiset entisten työtovereiden kanssa, joista monia ei vuoden mittaan muuten tapaakaan. Aika monella meistä, naisista varsinkin, oli kerrottavaa toisillemme lapsenlapsien edesottamuksista.

Aasi kertoi odottavansa kiihkeästi aikaa, jolloin saisi viedä Jeesus-lapsen ratsastusretkelle. Moni meistä isovanhemmista on saanut olla koulurepun tai harrastekassin kantajana, sylinä ja leikkikaverina lapsenlapsille. Aasin näkökulma jouluun voisi olla antautuminen lapsen tavoin ihmettelemään mistä joulukertomus tässä ajassa oikein puhuu.

Toinen tulee kauppareissultaan hyväntuulisesti hyräillen: vettä tulvillaan on raikas talvisää… Ikkunasta näkyy tod. surkeusmaksimi: sadevettä tulee jo räystään yli. Milloinkahan joulukorttimaisemat olisivat totta pääkaupunkiseudullakin?

Joulukorteista puheen ollen. Meiltä lähtee yleensä minun valitsemiani ja kirjoittamiani kortteja. Toinen osallistuu osoitelistan tulostukseen ja raapustaa puumerkkinsä toivotusten alle. Kerran hän joutui valitsemaan muutaman kortin. Siitä riitti hupia pitkäksi aikaa.

Havaintoni mukaan vuosi vuodelta vähenevät joulukorteissa perinteiset seimiaiheet ja rekiajelut joulukirkkoon. Sen sijaan lumimaisemia riittää sekä tonttuja ja enkeleitä. Yhä vaikeampaa on löytää modernia joulunviettäjää puhuttelevia tunnelmallisia kuvia.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka saavat aikaan omataidekortteja. Niiden ääressä toistaitoinen mykistyy. Saatan kyllä käväistä joulun alla Sinoperissa, mutta siperrysrompe nostaa aina tuskan hien otsaan. Aikaahan olisi, mutta taitoakin tarvittaisiin. Palaan suosiolla valmiiden pariin.

Eilen käytiin kauppakeskuksessa etsimässä lasten paketteihin yllärit ja Pikkuritarille perinteinen sukkanivaska. (Sukkia kuluu vauhdilla, tuon tuostakin pojan varvas tai kantapää pilkistää esiin.)

Tänään kirjoittelin joulukortteja, tekstiä pitää miettiä saajan mukaan. Joulukirjeen pohjateksti on vasta aluillaan, mutta täältä se tulee taas aikanaan. Taatelikakkuja on nyt leivottu kaksi – oi sitä tuoksua, se on suloinen kuin kotitontun suukko.

Me keskusteltiin milloin alkoi nykyinen tapa panna aattoaamuna varhain naapurien postilaatikkoon hyvän joulun toivotus. Ei oikein selvinnyt milloin, mutta aloitteellinen oli yksin asuva naapurinmies. Hänen kädenojennukseensa moni muu sitten tarttui.  Arvelin (omasta lapsuuskokemuksesta), että tapa on maalaiskyliltä kotoisin, mutta näyttää tuo toimivan kaupungissakin. Kaikkia naapureitahan ei välttämättä kohtaa viikkokausiin pihapolulla. Perimmäinen idea lienee olla hyvän tahdon ilmaus. Siitäkö johtunee vai mistä, että meillä ei ole yhtään ikävää naapuria. Sekin poika, joka ei vastaa tervehdykseen, on varmaan vain ujo.

Viikonloppuna oli myrskyisää ja vettä tuli rankastikin. Jäljet näkyvät. Naapurin pihakatajan toinen runko on taipunut luokille. Meillä putosi kanervaruukku ikkunalta sirpaleiksi pihakiveykselle. Kynttiläkin sammui lyhdyssä vähän väliä, lopulta jätin sen tuulen valtaan.

Katselimme laiskahkosti Linnan juhlia. Naisväki laahusteli punaista mattoa värikkäine helmoineen, miehet mustissaan.  Presidenttipari otti vastaan tuhannen kädenpuristusta ja sitä samaa toivotusta. Jenni-rouva näyttää vuosi vuodelta aikuisemmalta.  

Totesimme, että glögeissä on muutakin eroa kuin hinta. Tämänkertainen pahvitölkkiversio ei maistunut oikein miltään. Pyykkikone hyrisee, venytykset on tehty ja lehti luettu. Illalla on lapsi-iloa. Ulkona ei sada vettä. Arki alkaa hyvin.

Tänään kaupassa sanoi tuttu iäkäs herrasmies joulutavarahyllyjen äärellä tervehtiessämme: ”Joulu se tulee vähän väliä”. Niinpä se on, taas ollaan tässä pisteessä, minkä mahtaa. Meillä on kinattu monen joulun alla led-valo-kranssista. Olen jostain saanut päähäni, että se sopisi meidän ulko-oveen. Ei ole ikinä ollut ihan semmoista minkä tahtoisi, mutta lopulta otettiin kumminkin yksi.

Olenko jo kertonut, että Toisen täytyy saada tarkistaa merkkisarjansa uusin kännykkämalli, kun semmoinen ilmestyy kauppaan. Kuinkas se nyt tulikin sopivasti ennen joulua, hän sai siitä itselleen mieluisan joululahjan. Seuraa aika, jolloin hän tutustuu sen kaikkiin ominaisuuksiin. Siinä puuhassa hän näyttää yhtä hellyttävän innokkaalta kuin pojanpoikansa 7 v. Minulla olisi tietysti hänelle muutakin puuhaa.

Eilen tapasimme Leidiporukalla ison kaupungin sykkeessä. Sinebrykoffin satavuotiaaseen taidemuseoon on lisätty henkilökuntaa ja lipun hintakin on noussut sitten viime käynnin. Puodissa oli tarjolla vaikka mitä ihanaa ja jouluista. Kaupungilla tuuli tuiversi tukkaa, ja Hietalahden hallin soppakeittiö tarjosi kympillä lounaaksi maittavaa keittoa. Muutaman kadunkulman päässä laskeuduttiin pari rappusta katutasolta Kakkugalleriaan kahville. Syömisten äärellä päivitettiin niin maailman tapahtumat, kotimaan poliittinen tilanne kuin yksityisemmätkin kuulumiset. Kullakin on huolensa, mutta yhteys on säilynyt ja jatkuu ensi vuonnakin.

Aamu valkeni seesteisenä. Kalpea siivu aurinkoakin ilmaantui pihaan. Eilen illalla sain viestin, että hammashoitaja oli sairastunut, joten tämän päivän tapaamisemme siirtyy viikolla eikä tänään siis ole ’pakollista’ ohjelmaa. Saa nähdä mihin nyt inspiroidun.

*Kenkkukoipeni, ne molemmat, ovat kuntoutuessaan herättäneet varovaista toiveikkuutta josko jonkinmittainen metsälenkki …

*Keittiön ikkunan voisi vielä pestä ulkoa jouluksi, koska mittari on kaksi astetta plussalla …

*Taatelikakun ja piparkakkutaikinan ainekset on tuotu kaupasta, joten …

Kun kalenteri näytti eilen viikon ensimmäistä ohjelmatonta päivää eikä satanut, inspiroiduimme pihatöihin. Isommat oli jo tehty, jäljellä oli viimeisten lehtien haravointi sisäpihalta, rapunpielistä ja talon päädystä. Toinen myös sahaili vaahterasta aiemmin katkaistut alaoksat takkaan mahtuviksi. No, hommat tuli tehtyä. Saimme raikasta syysilmaa ja tyytyväisen olon. Arvattavasti minä sain myös ne tavanomaiset jälkisäryt tänään.

Olemme huomanneet, että yksi meno tai kotityö päivää kohti on sopiva tässä iässä. On myös tärkeää, että vanheneva ymmärtää jättää – mahdollisuuksien mukaan – vapaita päiviä. Ei olisi ollut yhtään niin inspiroivaa, jos kalenterissa olisi lukenut: haravoi piha.