Aamuteen jälkeen otin sauvat ja kännykän. Tänään kävelen kolme kilometriä, oli miten oli, ajattelin. Ilma oli niin suloisen pehmeä ja lämmin. Jalka muistuttelee, mutta nautin leppeästä aamusta metsäpolulla.

Olen ollut kotona viitisen minuuttia, kun salama räsähti, ukkonen äityi reuhastamaan täysillä ja vyörytti pilvipalvelujen vesivarastot alas. Hyvä ajoitus kävelyllä.  Suihkun jälkeen aamun lehti.

Kokeilin, miten uutukaisella keraamisella pannulla kypsyy kananpojan paistileike. Erinomaisen hyvin.  Seuraksi kesäkurpitsaviipaleita ja halloumijuustoa sekä keitettyä basmatiriisiä ja salaattia.

Iltapäivällä Netflixin Narcos-sarjan 1.kauden jaksot saatiin loppuun. Olemme seuranneet todenperäistä kertomusta huumekartellien verisistä valtataisteluista Kolumbiassa. Siinä on valjennut totaalinen pahuuden valtakunta, jolle mikään oikeuden puolella oleva taho, hallitus, armeija, poliisi eikä diplomatia näytä mahtavan mitään. Joka taholla on niitä, jotka ovat ostettavissa. Pahinta on se, että tämä ei ole fiktiota. Tämä tapahtuu.

Iltatee on päivän rauhainen päätös. On aika katsoa uutiset, joita on hallinnut toista viikkoa jatkuva pakolaisten tulva. Suomalaiset palkansaajat osoittavat mieltään hallituksen toimista. Meillä elämä tuntuu olevan kiinni saavutettujen etujen nipistyksistä samaan aikaan, kun terroria ja sotaa pakenevat ihmisten laumat etsivät turvallista maankolkkaa, mihin päänsä kallistaa.

Tajuan kirkkaasti eläväni historiaa.