Tämä oli ilmeisen tarpeen. Kävimme katsomassa toisen ihmisen kotia, koska hän oli päättänyt muuttaa siitä pois, ja me taas mietimme pitäisikö meidän muuttaa.
Tämä selvisi, että meidän ei ole pakko nyt muuttaa, ellei moni asia olisi toisessa paikassa yhtä hyvin tai paremmin. Ja sitten kun on pakko, pitäisi tuntea, että uusi paikka ottaa vastaan.
Herätessä ajattelin, millaista olisi nousta uuteen päivään niissä huoneissa. Mitä katselisi ikkunasta aamuteellä; ei lintua pihasyreenin oksilla, ei oravaa loikkimassa. (Joku onkin sanonut keittiön ikkunaa ”kaipauksen portiksi”.) Ajattelin päiviä kodissa, josta ei voi astua ulos pihaan. Vaeltelisiko siellä ikkunasta toiseen ja parvekkeelle talon ääniä kuunnellen. Löytäisikö omanoloisensa nurkan, jossa viihtyisi.
Ja tämäkin kirkastui, että yli neljännesvuosisata elämää jossakin osoitteessa tekee ihmiselle asunnosta kodin, josta on vaikea lähteä. Irti päästäminen on oma prosessinsa ja toiseen paikkaan asettuminen toinen.
Hei! Mekin käytiin kerran tuossa naapurissa katsomassa ”uutta kotia”. Pohdittiin ihan samalla tavalla tilannetta. Oma koti alkoi tuntua hyvältä. Muuttaminen suhteessa sen eetuihin jäi miinukselle. Joten, tyytyväisnä elelemme vähän ahtaasti, mutta kotoisasti, tässä kolmiossamme. Terveisiä Tuulilta pitkästä aikaa 🙂
Kommentin jätti Tamminen-Syrjälahti Tuuli · tiistaina 17. marraskuuta @ 18:04
Kiitos terveisistä, Tuuli! Muutot, voi, niin vaikeaa ja jonakin päivänä se vain on tehtävä eikä voi enää lykätä. Meillä se olisi muutto kaupungin keskustaan ja ehkä pienempään. Haluaisimme tehdä sen kuitenkin kahdestaan, kun vielä kykenemme itse valitsemaan ja hoitamaan muuton. Ikinähän ei tiedä varmasti miten elämä menee.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 20. marraskuuta @ 21:49