Olimme kylpyläreissulla. Tällä kertaa lotrasimme kylliksemme myös allasosastolla. Roomalaisen kylvyn yli 30 asteisissa poreissa terapialiikkeet tuntuivat tehokkaasti. Uinti isossa altaassa onnistui myös kivuttomasti. Tilaakin oli. Kävely rantatiellä tuuletti keuhkot raikkaan hapekkaalla meri-ilmalla. Harmi, että sää oli niin sumuinen, maiseman kuvaaminen ei innostanut. Jalkahoidon elvyttämät kenkkukoipeni hekumoivat nyt heleän punaisin varpaankynsin. Ruoka oli hyvää, tottakai ja muutama suhdetta elvyttävä keskustelukin onnistuttiin käymään aterioiden lomassa, vaikkei sitä oltu suunniteltu mitenkään. Menomatkalla abc:n kirjapörssistä napatun pokkarin tarina osoittautui kiehtovaksi ja ui uniinkin. Kotiin lähtiessä kurvasimme vielä kaupungille. Kuten arvata saattoi, Naantali on tähän aikaan vuodesta arki-iltapäivisin lähes autio. Sinne pysähtymättä jatkoimme kohti moottoriväylää ja kotia. 

Kotona muistojen kaapin raivausprojekti on puolivälissä. Hiljalleen se edistyy, kummemmin stressaamatta. Katselen albumien kuvia lapsuudestani ja nuoruudestani, mietin, säilytänkö niitä vielä. Ihmettelen, miten paljon erilaista elämää matkoineen, perhejuhlineen ja arkisine välähdyksineen 43:een yhteiseen vuoteemme mahtuu. Oi, miten nuoriakin me on joskus oltu! Albumeja ei tule lisää, viime vuosien kuvat ovat koneella. Tuskin niitäkään kukaan jälkeemme katselee. Paljon katoaa muistoja ja hiljaista sukuhistoriaa sukupolvien myötä. Niin se on ja hyvä niin.

Eilen oli kirkkopyhäni. Istahdin Maisan viereen, ehdimme vaihtaa ajatuksia ennen alkua. Paikalla oli yksi rippikouluryhmä, jonka isoset osallistuivat messun toimitukseen. Alasalissa ystävänpäiväkahveilla oli oikein kotoisa tunnelma ja kansainvälistä väkeäkin. Ajattelin, että nämä ihmiset ovat sosiaalinen yhteisöni, johon olen kiintynyt ja tunnen aidosti kuuluvani. En ole koditon.

Arkiviikko alkaa allasterapialla. Teen kuuliaisesti Marikan suunnitteleman ohjelman. Se tuntuu helpolta altaan 30 asteisessa vedessä. Kipurajaa ei saa ylittää. Saan kuvaohjelman mukaan ja vinkin, miten käden rajoitetullakin liikeradalla onnistuu uiminen nyt kun jalkojen potkuvoima on täysillä käytössä. Kylpyläreissu odottaa.

Muru pieni on flunssassa. Esikoinen soitti ja kertoi jäävänsä kotiin. Hänelle se merkitsee oppilaiden soittotuntien uudelleen järjestelyä, Vaarille ja Mummelille vapaata iltaa. Seuraavalla viikolla lapsiperhe on hiihtolomalla. Ikävä täällä alkaa näivertää, selvähän se.

Tilasin tällä kertaa fysioterapeutin ajan terveyskeskuksesta. Ajan varaaminen puhelimella oli vaiheikas ja harmittavainen operaatio, kuten täällä aina. Itse tapaaminen Marika-terapeutin kanssa oli oikein mukava. Hän tutki liikeradat, etsi kipupaikat ja mittasi puristusvoiman. Tunsin olevani ammattilaisen käsissä. Sain viiden kuntoutusliikkeen video-ohjeet sähköpostiini.

Kahden päivän päästä olin sovitusti lämminvesialtaalla yksityisharjoittelussa ja myöhemmin voin liittyä allasryhmään, jos vesikuntoutus tuntuu sopivan. Ideana kuivaharjoittelussa on käyttää hyvin toimivaa kättä liikerajoitteissa apuna ja vesialtaalla veden vastus lisää liikkeen tehoa. Huomaan rintalihasten ja yläselän lihasten reagoivan terapiaohjelmaan, vaikka liikkeet tuntuvat helpoilta. Ehkä tulevalla kylpyläreissulla rantaudun allasosastollekin siellä. Pahin pulma on, miten saada yhdellä kädellä kiskottua uimapuku suihkun jälkeen ylös. Kokeilkaapas!

Leidien joululoma vähän venähti; tämän vuoden ensimmäinen näyttelykäynti ja ystävälounas tapahtui vasta helmikuun kolmantena. Pääsin käyttämään joululahjaksi saatua museokorttia. Jussi Heikkilän  näyttely Taidehallissa inspiroi meistä jokaista omalla tavallaan. Ihastuin taiteilijan persoonan rikkaudesta ja moniulotteisuudesta! Lintu-installaatiot hykerryttivät, hätkähdyttivät ja jättivät jälkiä mielen pintaa syvemmälle. Pelkästään 16-osainen Maailman Linnut -kirjasarja oli vaikuttava. Siitä voi vain aavistaa, miten loputon pelkästään lintujen maailman yksityiskohtien rikkaus taiteen aiheena voi olla. Vinkki: sinne!

Vaikutuin tilaisuudessa, jossa puhuttiin kaupunkimme nuorison ja lasten tilanteesta. Odotin synkkiä tilastoja ja huokailua huumeiden katukaupan rehottamisesta, poliisin raportteja rötöstelyistä, kaupungin julkisivujen töhrimisestä sun muuta masentavaa. Mutta viesti oli: kaupungin teettämän hyvinvointiselvityksen mukaan suurin osa nuorista voi paremmin kuin aikoihin, mutta on myös pieni joukko, joka voi tosi huonosti. Systeemi hoitaa pahoinvoivia, mutta tarvittaisiin  tukiaikuisia niille, joiden tilanne on riskialtis.

Tukiaikuisena toimiva Soile kertoi miten tuli mukaan tähän toimintaan. Hän otti yhteyttä seurakunnan erityisnuorisotyön työntekijään, kyseli olisiko hänestä, isoäiti-ikäisestä. Häntä haastateltiin, tehtiin kirjallinen sopimus vuodeksi kerrallaan yhdessä nuoren ja hänen äitinsä kanssa. Soile kuvasi miten yhteys on käytännössä sujunut. Seurakunta on pystynyt osoittamaan tukiaikuisen kahdelle nuorelle, ja tarvitsevia lapsia on useita tiedossa.

Huomenna meillä on taas Pikkuritarin ja Murun päivä. Omista lapsenlapsistamme iloiten ajattelen niitä lapsia, joilta suvun tuki puuttuu ja joiden yksinhuoltajavanhempi on uupunut. Mistä lapsi saisi tukiaikuisen? – Tavallinen aikuisuus riittää, sanoi työntekijä.

Tänään oli se ihmeellisen ihana päivä, kun kävin viimeisen sovitun fysioterapiakäynnin. – Mitä kuuluu nyt, kysyi Anu, joka minua on luotsannut läpi syksyn mustien kipukuukausien. – Kävelen normaalisti! Nukun heräilemättä yöt ilman särkylääkettä! Olen elossa!

Hän tarkisti liikeradat, neuvoi muutaman uuden liikkeen, käsitteli lonkankiertäjän kivuliaan kohdan ja kehotti päivittäisille kävelyille. Olen oikein odottanut hänen kehotustaan, sillä aikaisemmista kävelyjen yrityksistä on seurannut vielä särky-yö.  

Täysin kivutonta ei elämä silti ole, olkapää muistuttaa itsestään pukiessa ja riisuessa. Voimistelutan sitä itse saamieni vinkkien mukaan. Hiljalleen senkin liikerata paranee. Olen oppinut: ei pidä luovuttaa eikä kiirehtiä – hiljaa hyvä tulee.

Meillä joulun vietto päättyy loppiaiseen. Esikoisen perhe tuli lounaalle ja heidän lähtiessään laulettiin vanha kuusen hyvästelylaulu. ”Päättyi joulu vaikkei kenkään sois / joulukuusi viedään pois, pois, pois / mutta ensi vuonna hän / saapuu lailla ystävän / ei voi toivo pettää.”

Arkiaamun kalpeassa valossa riisun tänään kuusen koristeistaan ja palautan kodin tavalliseen asuunsa. Kuusi odottaa vielä huomiseen ulosviennin hetkeä, ja neulaset imurointia. Otan ison urakan, johon tarvitsen Toisen apua, uunin pesun. Luukun lasien irrotus ja putsaus on hänen osuutensa. Ajattelen muutaman lievästi myrkyllisen ajatuksen kinkun paistosta, mutta myönnettävä on, että kelpasi sitä kyllä jälkiuunileivän kera mutustella. Uunin putsaus ei sovi perfektionistin hommaksi, tulos kun ei millään aineilla ole sataprosenttinen.

Uusi vuosi on jo vauhdissa, kalenteri saanut merkintöjä, ja suunnitelmia kehrääntyy. Joulu on tavallaan myös vuoden päätösjuhla, samalla kun sen sisältönä on uuden aikakauden alku. Vamos!

Joulu ja vuodenvaihde sekoittaa mainiosti elämää. Tapahtuu yllättäviä asioita, tavataan uusia ihmisiä, on tulijoita ja lähtijöitä. Kinkkua riitti sopivasti eilisiltaan asti ja muutkin jouluiset syötävät alkavat olla muisto vain. Sallin itselleni yhden suklaakonvehdin päivässä. Siitä tuli oikein juhlaolo.  

Uuden vuosikalenterin ensimmäinen arkiviikko alkaa rapsakan pakkasen merkeissä. Askeleet narskahtelevat pihapolulla, hengitys huuruaa. Työnnymme autoon ja pian olemme terveyskeskuksen pihassa. Selviän verinäytteestä vikkelästi ja kohta olemme taas kotona. Toinen tarttuu kolaan (kyllä! vihdoin lunta!) ja minä sisäaskareihin. Iltapäivällä on vielä asioita kaupungilla.

Taivaanranta rusottaa, pihalumella säihkyvät valokiilat, tuntuu ihanasti talvelta.

Istuimme hautausmaan kappelissa jouluaaton hartaudessa. Urkumeditaation ajan eräs nainen kertoi äänekkäästi kuulumisiaan vierustoverilleen. Markus-pappi puhui kauniisti ilosta, joka syntyy yhteydestä. Eräs kuulija alkoi nyyhkyttää ääneen. Mieleeni nousi muisto vuosikymmenten takaa. Olin työtoverini kanssa laatinut infokirjeen sururyhmistä, joita seurakunnat järjestävät läheistään surevien tueksi. Moni on yhdessä samaa kokeneiden kanssa saanut lohtua ja löytänyt uudestaan elämänilon. Eräs kirjeen saanut soitti pahastuneena: miten te voitte loukata surevaa ihmistä puhumalla ilosta. Mitä parhain tarkoitus voi tulla ohitetuksi tai laukaista haavoittuneen kokemuskentässä miinan.

Ennen joulua soitin tädilleni, jonka aviomiestä saattelimme muutamia vuosia sitten. Täti on 90 ja asuu pääkaupungin länsilaidalla yksin, mutta lähistöllä asuva tyttären perhe huolehtii hänestä. – Soittavat joka päivä ja usein pistäytyvätkin, vaikka käyn vielä kuntosalilla viikoittain, hoidan kauppa-asiat ja laitan ruuan itselleni, täti sanoi tyytyväisenä. – Omat sisareni ovat jo poissa ja vanhat ystävät, joiden kanssa on pidetty yhteyttä, ovat poistuneet yksi toisensa jälkeen. Joku on saatettu niin hiljaisesti, että vain kuolinilmoitus on yllättäen ollut lehdessä, täti sanoi surua äänessään. Puhuimme siitä, että vaikka iäkkäänä ei jaksa osallistua kauempana asuneiden ystävien hautajaisiin, on kutsu kuitenkin lämmin kädenojennus omaisilta pitkäaikaiselle ystävälle ja auttaa luopumisen surussa. – Näin ihminen vanhetessaan yksinäistyy, maisema autioituu, kun oma sukupolvi harvenee, täti sanoi ja kiitteli ilahtuneena soitosta.

Yksinäistymisen tunnelma tuli vastaan myös puhelussa Toisen kummitädille. Hänkin on jo yli 90 eikä ole omaa perhettä, vain sisarustensa ja miesvainajansa lapset kauempana. Muutama seurakunnan piirissä tutuksi tullut ystävä on, joita hän satunnaisesti tapaa sunnuntain kirkkoreissullaan, milloin jaksavat sinne. Täti on tarkka itsenäisyydestään, torjuu avun tarjoukset ja sanoo vielä pärjäävänsä. Tunnemme huolta, mutta koetamme hyväksyä hänen tapansa elää.

monet meistä lapsenmielisistä uskovat joulupukkiin ja tonttuihin. vanhemmat kehräävät lapsilleen tarinoita, miten tontut kurkistelevat nurkista ovatko lapset kilttejä, ja joulupukista, joka kiltteysperusteella antaa lahjoja. ihanaa satua!

monet meistä lapsenmielisistä uskovat myös joulun suureen tarinaan Beetlehemissä syntyneestä maailman vapahtajasta, joka elämällään ja opetuksellaan antoi esimerkin, kuolemallaan lunasti ihmiset vapaiksi pahan vallasta ja sovitti ihmisten teot jumalan oikeusistuimen edessä. ihana mahdollisuus jokaiselle, joka uskoo.