Olin tänä aamuna kotikirkossa seuraamassa nuorisotyön porukan valmistamaa joulunäytelmää. Tarinaa johdatteli aasi Kadur ihanan villillä ja luovalla tyylillä, jossa oli moderniin maailmaan liittäviä näkökulmia erilaisesta perheestä. Itse joulun suuri kertomus keskushenkilöineen sujui perinteisen arvokkaasti, ja yleisö osallistui joululauluihin tekstiin sopivissa kohdissa.

Kirkosta jatkoimme seurakunnan työntekijöiden joululounaalle, jonne myös eläkkeellä olevat oli kutsuttu. Perinteinen jouluateria maistui toki, mutta parasta olivat kohtaamiset entisten työtovereiden kanssa, joista monia ei vuoden mittaan muuten tapaakaan. Aika monella meistä, naisista varsinkin, oli kerrottavaa toisillemme lapsenlapsien edesottamuksista.

Aasi kertoi odottavansa kiihkeästi aikaa, jolloin saisi viedä Jeesus-lapsen ratsastusretkelle. Moni meistä isovanhemmista on saanut olla koulurepun tai harrastekassin kantajana, sylinä ja leikkikaverina lapsenlapsille. Aasin näkökulma jouluun voisi olla antautuminen lapsen tavoin ihmettelemään mistä joulukertomus tässä ajassa oikein puhuu.