Tänään kaupassa sanoi tuttu iäkäs herrasmies joulutavarahyllyjen äärellä tervehtiessämme: ”Joulu se tulee vähän väliä”. Niinpä se on, taas ollaan tässä pisteessä, minkä mahtaa. Meillä on kinattu monen joulun alla led-valo-kranssista. Olen jostain saanut päähäni, että se sopisi meidän ulko-oveen. Ei ole ikinä ollut ihan semmoista minkä tahtoisi, mutta lopulta otettiin kumminkin yksi.

Olenko jo kertonut, että Toisen täytyy saada tarkistaa merkkisarjansa uusin kännykkämalli, kun semmoinen ilmestyy kauppaan. Kuinkas se nyt tulikin sopivasti ennen joulua, hän sai siitä itselleen mieluisan joululahjan. Seuraa aika, jolloin hän tutustuu sen kaikkiin ominaisuuksiin. Siinä puuhassa hän näyttää yhtä hellyttävän innokkaalta kuin pojanpoikansa 7 v. Minulla olisi tietysti hänelle muutakin puuhaa.

Eilen tapasimme Leidiporukalla ison kaupungin sykkeessä. Sinebrykoffin satavuotiaaseen taidemuseoon on lisätty henkilökuntaa ja lipun hintakin on noussut sitten viime käynnin. Puodissa oli tarjolla vaikka mitä ihanaa ja jouluista. Kaupungilla tuuli tuiversi tukkaa, ja Hietalahden hallin soppakeittiö tarjosi kympillä lounaaksi maittavaa keittoa. Muutaman kadunkulman päässä laskeuduttiin pari rappusta katutasolta Kakkugalleriaan kahville. Syömisten äärellä päivitettiin niin maailman tapahtumat, kotimaan poliittinen tilanne kuin yksityisemmätkin kuulumiset. Kullakin on huolensa, mutta yhteys on säilynyt ja jatkuu ensi vuonnakin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.