Toinen tulee kauppareissultaan hyväntuulisesti hyräillen: vettä tulvillaan on raikas talvisää… Ikkunasta näkyy tod. surkeusmaksimi: sadevettä tulee jo räystään yli. Milloinkahan joulukorttimaisemat olisivat totta pääkaupunkiseudullakin?

Joulukorteista puheen ollen. Meiltä lähtee yleensä minun valitsemiani ja kirjoittamiani kortteja. Toinen osallistuu osoitelistan tulostukseen ja raapustaa puumerkkinsä toivotusten alle. Kerran hän joutui valitsemaan muutaman kortin. Siitä riitti hupia pitkäksi aikaa.

Havaintoni mukaan vuosi vuodelta vähenevät joulukorteissa perinteiset seimiaiheet ja rekiajelut joulukirkkoon. Sen sijaan lumimaisemia riittää sekä tonttuja ja enkeleitä. Yhä vaikeampaa on löytää modernia joulunviettäjää puhuttelevia tunnelmallisia kuvia.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka saavat aikaan omataidekortteja. Niiden ääressä toistaitoinen mykistyy. Saatan kyllä käväistä joulun alla Sinoperissa, mutta siperrysrompe nostaa aina tuskan hien otsaan. Aikaahan olisi, mutta taitoakin tarvittaisiin. Palaan suosiolla valmiiden pariin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.