Tonttu Touhukas muisti yhtäkkiä, että postilaatikkoon ei ole katsottu moneen viikkoon. Tonttulaan ei nääs tule lehtiä. Kovin ahkerasti ei muista katsoa, vaikka joulun alla yleensä tulee paljon lahjatoivomuskirjeitä, jotka on välitettävä joulupukille. Laatikkoa tyhjennellessä Tontulle tuli mieleen, että Joulupukin asioilla liikkuessaan, hän oli huomannut monta mummoa tai vaaria, jotka asustelivat yksinään tai olivat kipeänä, ja monta tyttöä ja poikaa, joilla ei ollut leikkikaveria eikä oikein harrastuksiakaan. Miten heitä voisi ilahduttaa? Tytti Touhukas, joka oli Tonttu Touhukkaan pikku sisko, keksi, että voisi lähettää vaikka joulukortin ja kirjoittaa siihen kaikkia hyviä toivotuksia. – Niin mutta jos ei muista kaikkien osoitetta, huolestui Tonttu. – No, onhan meillä Tietokone, sehän tietää kaiken. Tehdään lista kenelle laitetaan, sitten voi vaikka piirtää tai askarrella sopivan kortin jokaiselle. Tai voi laittaa vaikka kivaa joulua toivottavan tekstiviestin tai laulaa videolle joululaulun ja lähettää sen… – Jeee! – Tytti Touhukas ryhtyi tavailemaan kirjekuorien osoitteita. – Hei, arvaa mitä, ei nää ole joulupukille, nää on meille! – Olisittepa nähneet sen riemukkaan tonttutanssin…
Tällä välin Tonttulassa oltiin tärkeässä puuhassa. Jouluunhan kuuluu aina muistaa muitakin jollain tavalla. Tonttu Toimekas oli valmistautunut koko vuoden pitämään talven tultua lintuystäviensä ruokapöydällä syötävää Tonttulan pihassa. Keväällä muokattuun peltotilkkuun hän oli kylvänyt kauran siemeniä, kesän katsellut viljan kasvamista ja syksyllä satoa korjatessaan sitonut korsia lyhteiksi. Ne oli tarkoitus ripustaa pihaan lintujen evääksi. Suljehan silmäsi ja mieti huomasitko punatulkut, montako pientä punatulkkua oli jo tärkeänä odottamassa hetkeä, jolloin lyhteet ovat paikoillaan. Joskus joku pieni ujo ja arka olento odottaa, että huomaisit hänet juuri nyt. (Tonttu oli kyllä huomannut.)
Nalle Paksuli ja Jänö Pitkäkorva tallustivat toisena iltana lumisen metsän poikki vuorelle. Molemmilla oli lahjapaketti kainalossaan, Pitkäkorvalla Nallelle tarkoitettu ja Nallella Jänön paketti. Vuorelta oli hyvä katsella alas laaksoon ja tarkkailla ihmisten hyörinää kaupungissaan. Mutta mitä ihmettä! Kaupunki näytti aivan hiljaiselta, ketään ei kulkenut kaduilla eikä kuulunut tavallista autojen pörinää. Pitkäkorva oli kuullut huhuja, että kaupungissa liikkui joku outo viruskissa, joka sairastutti ihmisiä. Varmaan ihmiset ovat nyt varuillaan ja pysyttelevät kotonaan, ystävykset tuumivat. – Ehkä meidänkin on parasta pysytellä kauempana metsässä, jos se viruskissa on kovin hokselias ja käy puraisemassa meitäkin.
Nalle antoi paketin Jänölle ja Jänö antoi paketin Nallelle, ja molemmat tulivat niin iloisiksi ihan tassun kynsiä ja viimeistä viiksikarvaa myöten. Ai mitäkö pakettien sisällä oli? Oikeastaan meidän ei tarvitse tietää. Koko lahjajutun clou (ransk.) eli idea onkin ehkä siinä, että miettii sitä toista, mistä se tykkää, mitä se tarvitsee tai mistä yllättyy iloisesti. Eikä mieti aina ja koko ajan itseään.
Samaan aikaan toisaalla Nalle Paksuli ja Jänö Pitkäkorva, jotka olivat ystävyksiä, viettivät joulukuusen tuntumassa ja takkatulen loisteessa mehuhetkeä keskenään. He eivät olleet vähään aikaan tavanneet, joten heillä oli paljon keskusteltavaa. – Miten sulla menee, kysäisi Paksuli, – näytät vähän laihtuneen viime näkemästä. – Kiirettä on pitänyt, juoksua riittää ihan mahdottomasti ja hypittävää sinne sun tänne, eikä aina ehdi syömäänkään. – Oisko sulla nyt aika vähän hengähtää? Jänis pitkäkorva hengitti monta kertaa oikein syvään ja harvaan s i s ä ä n…ja u l o s… – Alkaa tuntua paremmalta, se sanoi. Ja niinhän siinä kävi, niin kuin usein käy, kun toinen sai puhallettua poikki kiireensä ja harminsa, hän unohti vuorostaan kysyä Nalle Paksulilta, miten sulla menee. Eikä Nalle saanut sanotuksi, mikä hänen mieltään painoi tai mistä hän oli tullut iloiseksi. Ystävän kiireet tuntuivat tärkeämmiltä.
Muumipeikko ja Niiskuneiti tekivät juhlanjatkotreffit ulkosalle. Havupetille he istuivat huopa hartioillaan juomaan kaakaota. Takanaan jylhä tähtitaivas, puun oksalla lyhty he sytyttivät vielä yhden yhteisen kynttilän. – Me ollaan tässä vain ihan hiljaa kahdestaan, kuiskasi Niiskuneiti. – Miten onkin ihmeen hyvä olla näin, jatkoi Muumipeikko. Tähdet humisivat hiljaa taivaankannella. Kynttilän liekin värähtely sai molemmat ajattelemaan mukavasti kutkuttavia ajatuksia tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Joskus puhuminen on paikallaan, joskus taas herkät ajatukset on viisainta pitää sisällään ja keskittyä kylki kyljessä istumisen lämpimään tunteeseen. Sillä tunteen sisällä ajatukset kypsyvät sanoiksi ihan itsestään.
Koska oli joulukuun kuudes päivä, ja se on Suomen itsenäisyyspäivä ja toinen adventtisunnuntaikin, koko Muumilaakson väki kokoontui juhlaan Niiskuneidin ja Pikku Myyn koristeleman kuusen ääreen. Paljon oli laakson pientä väkeä tullut koolle ja muutamat olivat tuoneet toisilleen pieniä paketteja, joissa kaikissa oli toivon pilkahduksia ja rakkauden murusia. Tämmöisiä juhlia jotkut ihmiset kutsuivat pikkujouluiksi, mutta Muumilaakson väelle nämä olivat itsenäisyysjuhlat ja niihin kuului aina maailman kaunein ja ihanimmin koristeltu joulukuusi. Tonttu Touhukas oli kiivennyt taas Peuran selkään ehtiäkseen mukaan. He seurailivat laakson väen juhlaa vähän kauempaa. Pikkuväen ja Muumiperheen iloa katsellessaan Tonttu Touhukas tuli itsekin kovin iloiseksi, unohti kaikki joulun touhuja koskevat huolensa ja alkoi hyräillä itsekseen: Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas…
Samaan aikaan muumilaaksossa olivat jouluvalmistelut täyttä päätä käynnissä. Muumimamma oli jo leiponut ison joulukakun ja vasullisen Mamman erikoispipareita. Muumipeikko oli käynyt etsimässä metsästä Papan kanssa laakson kauneimman kuusen. Miten Mamma ilahtuikaan siitä! Ja Niiskuneiti, joka oli ollut lapioimassa muumitalon pihapolkua auki, alkoi silmät säihkyen heti suunnitella miten se koristeltaisiin. Esijuhla oli tulossa, juhlittaisiin isoja sinivalkoisia ja kahden kynttilän kokoisia asioita. Joulunaluksen esijuhlat ovat yhtä tärkeitä kuin itse joulukin ja joulussakin on sisällä monta juhlaa; on tonttujen jouluaatto, on harras joulunlapsen syntymäpäivä ja iloinen joulutähden päivä reki-, pulkka- tai autoajeluineen. Juhlanodotus kutkutti mukavasti koko muumilaakson väen mieltä.
Kurre Oravainen sanoi tietävänsä, missä on tonttujen tupa ja lähti johdattamaan peuraa rantaa kohti. Tulivat ensin tonttujen saunalle, joka oli lämpiämässä. Peura jätti pakettinsa saunan kuistille ja livahti saman tien metsään omille poluilleen. Oravainen istahti jäälle ihmettelemään miten Tonttuvaarikin aikoi pulahtaa avantoon. Huu! Ihan hytisytti ajatuskin. Tonttu Touhukas oli jäänytkin saunan kuistille eikä uskaltanut mennä isojen kanssa avantoon. Siinä hän huomasi paketin jossa luki Tonttu Touhukkaalle. Joku oli tuonut hänelle paketin! Touhukas ilahtui ihan kokonaan varpaita myöten ja hänelle tuli yhtä lämmin olo kuin saunan löylyssä. Joku ajattelee häntä jossain!
Peura kuljeskeli metsässä paketti sarvissaan tavatakseen Tontun. Kuinka ollakaan eteen tupsahti Kurre Oravainen. Se oli aika pieni vielä, mutta oli jo sangen seurallinen luonteeltaan. Aamiaiskäpy tassuissaan se keskusteli parhaillaan jouluvalmisteluista Punatulkkusten kanssa. Salaa korkeammalla oksalla istuva Tilhiskä kuunteli tyyriinä juttua, muttei osallistunut siihen. Se oli näet napsimassa pihlajanmarjoja, niin sillä ei ollut aikaa puuttua Oravaisen puheisiin. Peura katseli silmät pyöreinä punaisia marjaterttuja joilla oli lumihattu. Siinäpä puu, ihan täynnä iloa, Peura ajatteli ja sitä alkoi hyräilyttää.
Tieto oli kulkenut eläinystävysten kesken. Tavatessaan Peuran metsäpolulla Kettu oli kuiskannut tämän korvaan, että Tonttu Touhukas on allapäin ja tarvitsee apua. Joulu tulee ja Tonttu ei jaksa touhuta, mitäs nyt tehdään. – Hei, pannaan pieneen pakettiin päivän annos Toivon pilkahduksia! Ne ovat pieniä kuin pastillit, mutta tehoavat aina. Ystävykset kokosivat pilkahduksia ja kirjoittivat reseptiin annoksen kutakin viikon päivää varten. Varoittivat vielä, ettei saa ahmia, pilkahdukset auttavat, kun ne saavat tulla yllättäen ja sellaisina kuin ovat. Ne pitää vain huomata.
