ihminen joutuu hätkähtämään sattumalta tavatun tuttavan muuttunutta olemusta, kuulemaan yllättävän kuolinviestin tai kokemaan jotain arjen turvallista rauhaa järkyttävää, ennen kuin hän muistaa: elämän jokainen päivä on lahjaksi saatu mahdollisuus

¨¨ Ei ne ropleemit kimpaleina aukea, niitä pitää jälttää kuin lanttua.
¨¨ Lähdettävä tästä on, aina se on lähtemistä. Käy muuten kuin jokisimpukalle, joka sata vuotta jököttää saman kiven kupeessa.
¨¨ Heti alussa heitetään toinen jalka eteen ja välittömästi toinen jalka taas sen eteen. Yhä uudestaan ja uudestaan. Näin se taival taittuu.
¨¨ Lähin ennen syyskylmäsiä valumaan etelään niin kuin ne viklot ja muut sirriäiset.
¨¨ Minkä hän nykyajalle mahtaa. Vanhan on parasta vain katastella ja ihmetellä ja niellä närästyksensä.
¨¨ Ihmispoloisen tieto hujaltaa vallatonna yli maiden ja merien, se menee linnoihin ja torppiin, pöllyttää hiekkaa aavikolla ja valittaa kuin tuulen ääni ontossa kelossa.
¨¨ Ihminen luulee kaiken tietävänsä. Vaan ei hän tosiasiassa tiedä paljon mittään, häilyväinen pösilö.
¨¨ Mistä jotkut lappavat älyttömästi rahaa ja toinen hyvä jos saa leipänsä töillään. Niin se on ollut ihmisten kesken maailmojen alusta asti.
¨¨ Naiset on ylejään tärkeitä luonnon järjestelmässä, melkein kaikki kotoisuus riippuu niistä, paitsi joskus. 

(Kirjannut Veikko Huovinen, poiminut Ellinoora)

mahdollisuus!

iloloikka!

luottamus!

vamos, mennään! avanti, eteen päin!

yhdessä! herkästi, rohkeasti!

Vuoden saldossani ovat tilit vähintään tasan. On ollut yllättävää terveysmurhetta eri vuodenaikoina sekä perusvaivat, joiden kanssa on jo oppinut elämään. On ollut pitkin vuotta runsaasti iloa tuottavia ja voimaannuttavia tapahtumia. Aikaa on ollut kaikkeen, mitä on halunnut. Rohkeutta ja valmiutta muutoksiinkin on yllättävästi löytynyt.

Kun tapahtuu sellaista, mikä pysäyttää äkisti ja saattaa jähmettää ihmisen tuokioksi ihan paikalleen,  on sanottava itselleen niin kuin Lapin ihminen tunturissa: Se vain pittää mennä etiäppäin. Tarpoa raskasta umpihankea jäisen vastatuulenkin piiskatessa, pelko sydäntä puristaen. Aikansa kun tarpoo, löytyy polun pää, ja kulku helpottuu. Tulee kuusikko vastaan, pääsee tuulensuojaan. Kohtaa jonkun kuukkelilinnun, joka lähtee tietä näyttämään oksalta oksalle hypellen. Paikoilleen ei voi jäädä, ei tuleen eikä hankeen, ei luovuttaa ennen aikojaan. Vaikka mennessään itkien, mutta aina eteenpäin, tulevaa kohti.

Runot:

Kirsi Poutanen ; Villonin puutarha    Tammi 2014
Fado-laulajanakin tunnetun vahvasti omaäänisen runoilijan  uusin teos on seikkailu assosiaatioiden virrassa. Kokoelman nimi viittaa ranskalaiseen runoilijaan Francois Villoniin (s.1431), jonka tekstit ovat toimineet Poutasen innoittajina.

Oli hitaan sietämisen aika. Musta juna pitkä, unesta uneen ulottuva jono vaunuja.

*
Leena Rantanen; Kaupungissa vihertää        Basam Books 2014

Oikeastaan Rantasen uusin teos on lyhyttä proosaa, mutta kuten hänen teoksensa aina, tämäkin on siinä määrin runollista, että sopii esitellä tässä kategoriassa. Hyllyssäni on neljä Rantasen teosta ja hänen suomentamansa Luigi Pirandello. Ne ovat kirjoja joihin palaan aina uudestaan. Meillä on samansieluinen luontosuhde.

 Toukokuun haiku
Kolmetoista kirksikkapuuta kukassa! Tuuli ravistaa terälehtiä, niin kuin haikussa tuleekin ravistaa.

Tämä tapahtui Japanin matkalla jota en koskaan tule tekemään.

*
Proosa:

L.M.Montgomery ; Hedelmätarhan Kilmeny    Perinnönjakajat     molemmat suom. Sisko Ylimartimo    Minerva Kustannus 2012

Oh, Prinssi Edwardin saaren romantiikkaa! Kilmeny ei liene Lucy M:n terävintä proosaa, vähän naiivilta ja löyhältä tarina tuntuu, mutta hedelmätarhan kuvaus taas hehkeine kukkineen ja tuoksuineen tulee minulle ihan uniin asti. Kilmenyn kohtalo tuntuu jotenkin ymmärrettävältä outoudessaan ja onnellisestihan tämä sentään päättyy.
Perinnönjakajat on päässyt kategoriaan Lucy M:n ’hauskimmat’ kirjat, sekin on suomennettu vasta toissa vuonna. Alku on aika rasittava, kun koko suvun ihmiset ja asiat vyörytetään kerralla lukijan niskaan, mutta yhdistävä tekijä, kirpakan suorasukainen Becky-täti perintökannuineen,  maustaa sukusoppaa varsin hersyvästi. Kannun kohtalo paljastetaan vasta loppusivuilla, joskaan mielikuvitukseni ei riitä ymmärtämään, miten moinen vanha risa astia voi herättää näin valtavia intohimoja. Kannu tietysti on alkeellinen aihe esitellä koko kahden suvun persoonakavalkadi.  – Lucy M. -fanina nielaisen tämänkin naivismin mielihyvin!
*
Bernhard Schlink ; Lukija    suom. Oili Suominen    WSOY 1998, Bon-pokkari

Kirjastomme on perustanut laatupokkareille erilliset seisovat hyllyt lukutorille, palautusluukun lähistölle. Se sopii mainiosti, kun käy nopeasti palauttamassa luetut eikä ole aikaa selailla uutuuksia tai etsiä hyllyiltä jotain tiettyä. Aatonaattona tempaisin hyllystä umpimähkään kaksi pokkaria.  Lukija on kiehtovan erilainen rakkaustarina, jännittävä, riipaisevakin. Huomasin kyllä, että olen kirjan joskus uutuutena jo lukenut, mutta mainiosti tarina maistui uudestaankin.

*
Anne Tyler ; Jää hyvästi        suom. Jaana Kapari-Jatta    Otava 2013 Seven-pokkarit
Viehättävä pieni kertomus Aaronista ja Dorothysta, Aaronin surusta ja elämän uudelleen rakentumisesta. – Elämänmakuista luettavaa, paikoin hilpeälläkin tavalla.   

**

…että saimme valkean joulun ja aurinkoisia pakkaspäiviä… että saimme olla nyt kotona ja kylässä ja tapasimme kaikki rakkaimmat… että on nIIn suloista kävellä metsässä… että jääkaapissa on nuorimpien kokkien valmistamia herkullisia  ruokia vielä moneksi päiväksi mistä valita eikä tarvitse mennä kauppaan… että nyt on aikaa lukea mieleisiään… että tänään voi pitää vapaapäivän vaikka joululaulujen kuuntelusta… että on sopivan täyteläinen olo, muttei yhtään ähky… että oli joulurauha omassa maailmassa… ja että nÄIn sen joulutähden…

joulupäivä Murusen ja Pikkuritarin kanssa oli joulumme kohokohta. Mummeli hävisi Muruselle fortunapelissä pahan kerran ja 200 palan puzzlesta saatiin yhteistyössä sentään alareuna kokoon. palapeli oli tarkoitettu 8+ ikäisille, joten Mummeli pärjäsi siinä vähän paremmin kuin 3+ ikäinen, joka kyllä sai ihmeen monta palaa paikoilleen ihan vain loputtoman sisukkaalla yrittämisellä. yhteen ääneen tuuletettiin jokaista koloonsa sopivaa palaa. sillä aikaa Pikkuritari ja Vaari uppoutuivat rakentamaan moottorikelkkaa ja muita ihme vempeleitä pienenpienistä lego-teknic-paloista kuvaohjeen mukaan eikä Pikkuritari ollut ollenkaan hukassa tässä puuhassa. tietysti syötiin ja musisoitiin välillä ja muutama pukinkontista myöhästynyt lahjapakettikin löysi omistajansa.  sitten kun pienten silmät alkoivat kertoa nukkumatin vierailun olevan kohta käsillä, Mummeli ja Vaari lähtivät kotimatkalle vilkutusten kera.

jouluun kuuluu paljon rekvisiittaa, joka saattaa jäädä edustamaan juhlaa. jossain perinteiden taustalla kuultaa hiljaisena myös juhlan syvempi, kristillinen merkitys: ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan syntymän muisto. vanhemmat kokevat voimakkaasti, mitä lapsen syntymä merkitsee. uudelleen sen syntymäilon saavat kokea isovanhemmat lapsenlapsissaan.

lapsenmielistä, herkkää jouluiloa kaikille lukijoille!

kaupunkimme keskustassa loistaa upea kuusi iloisenpunaisin palloin. kotikirkon kuusikin on kaunis vain kynttilät oksilla ja tähti latvassaan. ajattelen vanhusystävää, joka on jälleen hakenut kellarista valkean ikikuusensa, joka säteilee hänelle muistoja perhejouluista ja yhdessä edesmenneen puolison kanssa vietetyistä. illan hämärtyessä otan minäkin koristelaatikon esiin ja puen pienen kuusemme, joka tuli ystäväperheen lahjana. joulupuuta katsellessa on kaikki hetken kohdallaan, kynttilöiden tuoksu ja rakkaat muistot.  

kun talvipäivä seisahtaa lyhimpään asemaansa, sanotaan: on vuoden pimein päivä. niinkö? jopa täällä pääkaupungin tuntumassa on lunta. sateenharmaiden viikkojen jälkeen tämä on suorastaan valon juhlaa! pakkanen pitelee lumivaloa sylissään, ei se sammu.