Tää alkaa mennä jo rutiinilla. Reiska liittyi kolmiodraamaan viisi yli kahdeksan, kun olin vielä pesuhuoneen peilin edessä viimeistelemässä kaupungille-lähtö-lookiani. No tietysti hän tuli hakemaan sieltä jotain työkaluaan ja hätkähti vähän. Totesin vain: mua ei haittaa, olen valmis parissa minuutissa. Ja olinkin.

Olimme taas lähdössä omaan kirjastoon, jonka uutistori eli lehtien lukusali avataan kahdeksalta. Toinen syventyi Scientific Americaniin, minä tutkin kotihesarin luettuani Hoitotiede-lehteä, jossa oli mm. psykiatrisen potilaan kohtaamiseen liittyvä artikkeli. Sen viesti oli: hoitajan on pidettävä huolta oman toivonsa säilyttämisestä, sillä hän välittää toivoa potilaalleen. Toivon ylläpitäminen on masentuneen elinehto.

Olimme varanneet vapaaehtoisvuoron Katupappilasta ja siellä meni enemmän tai vähemmän rattoisasti päiväsydämen neljä tuntia uskon, toivon ja lähimmäisrakkauden ’välittämisessä’. Varttia ennen paikan sulkemista tupaan pelmahti tuttu alakoululaispoikien sakki , joka usein kurvaa pappilan kautta koulun jälkeen. Saavatpa mukillisen kuumaa kaakaota ja keksejä. Kysyin miten koulupäivä meni ja vastaus aidonkuuloisesti: ihan mukavasti. Pojat jatkoivat matkaa kentälle futismatsaamaan, me kaupan kautta kotiosoitteeseen, jossa Reiska jo keräili roskasaalistaan jätesäkkiin. Loput ovet oli saatu paikoilleen.

Iltapuhteella silitin uutta valoverhoa ja Toinen asensi kaihdinta Ruusuhuoneeni ikkunaan. Kaunista!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.