Voi että! Olipa ihastuttava ja onnellinen päivä Pikkuritarin ja Murusen kanssa tänään! Haimme heidät eilen päiväkodista. Illalla saunottiin ja sitten nukkumaan. Aamulla kuuden aikaan Muru hipsi Mummelin viereen ja nukahti siihen vielä tunniksi. Seitsemän aikaan Pikkuritari tassutti Vaarin kainaloon. Kun kello kävi puoli kahdeksaa, Muru nousi istumaan, venytteli ja sanoi: ”Nyt näyttää jo olevan aamu!”

Aamusäpinöiden jälkeen hankkiuduttiin metsäretkelle. Evästä vain reppuun ja menoksi. Tällä kertaa mentiin eri metsään kuin viimeksi. Ihmeteltiin, että metsä näyttää aina vähän samalta ja kuitenkin vähän erilaiselta. Ihan mahdottomasti oli sieniä ja tatteja, isoja ja pieniä ja kaikki ne noteerattiin. ”On nääs syksy”, tiedotti Pikkuritari. Ruoho kimalsi vielä viileän yön jäljiltä kastepisaroissa. Pihlajat olivat täpö täynnä marjaterttuja. Onnistuimme näkemään kullankeltaisten lehtien sateenkin. Muru oli erikoistunut halaamaan ’vauvapuita’ ja Pikkuritari, joka osasi erottaa myrkylliset sienet, varoitteli niistä alinomaa pikkusiskoa.

Jossain aurinkoisen polun mutkassa ajattelin, että tämän täydempi ei onni voi ollakaan: lasten kanssa aurinkoisessa syysmetsässä.

  • Kuulostaa ihanalta retkeltä! Elämän parhautta…=)

    Kommentin jätti Nainen kuvastimessa · lauantaina 20. syyskuuta @ 08:41

  • Näin on! Olen kiitollinen elämälle!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 20. syyskuuta @ 18:33

  • Koskettavan kauniisti kuvasit onnellisia tapahtumia lastenlasten kanssa.
    Tuttuja ovat nuo hetket, aamulla pieni tuhisija vieressä, jännittävät metsäretket löytöineen, sadunlukutuokiot, innostuneet kuuntelijat kommentteineen istumassa kummallakin polvella.

    Kommentin jätti Simpukka · sunnuntaina 21. syyskuuta @ 10:15

  • Simpukka, talletamme nämä muistoihin!

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 22. syyskuuta @ 09:26

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.