Voih. Poltettavien pussi uhkaa jäädä laihaksi.  Nyt on ryhdistäydyttävä.
Työtovereilta arkisiin sattumuksiin ja joihinkin merkkihetkiin liittyviä muistoja on runsaasti, ne ovat antaneet ilonsa, mitäpä niillä enää! Ne, jotka heistä jäivät ystäväpiiriin, ovat siinä edelleen eikä sitä tarvitse millään todistella. Moni työtoverikin sekä Helsingin ajoilta että viimeiseltä 22 vuoden matkalta ennen eläkkeelle jäämistä on jo häipynyt mieleni maisemista ja hyvä niin.

Seulonnan yksi kriteeri: jos olisin hän, joka siivoaa näitä kasoja minun ja Toisen mentyä, tuskin näillä korteissa tai muissa viesteissä vilahtelevilla tuntemattomien nimillä olisi mitään merkitystä. Ja toinen yhtä tärkeä: ihmissuhteet ovat jakamattomia. Se, mitä ystävien kesken on elämästä jaettu, ei kuulu muille. Siinä ankarassa valossa pääsen alkuun. Päästän irti muistoista. Kohta ne ovat savua ja tuhkaa.   

PS    Terveisiä sinulle opiskelutoverini S, ehkä kuvittelin sinua ystäväkseni kauan sitten. Tulit kerran käymään ja lähdit mukanasi kirja, jonka kauan etsittyäni olin antikvariaatista löytänyt ja aarteenani säilyttänyt. Kiitos, että lähtöhetkellä kuitenkin kerroit ’lainanneesi’ sen, tosin lupaa kysymättä. En saanut kirjaa koskaan takaisin. Siksipä tietänet miksi en jatkanut yhteyttä kovin innokkaasti enkä lopulta ollenkaan. Viestisi ovat lojuneet muistojeni joukossa – ja kun ne nyt palavat, vapautan itseni sinusta. Saat pitää lainaamasi, löysin onnekseni toisen kappaleen seitsemän vuotta sitten. Minulta ei puutu mitään, ei sitä kirjaa eikä todellisia ystäviä.