Muistojen arkun sisällön pöyhiminen jatkuu taas, kun remontti kotona tuli valmiiksi ja loppusiivoukset on tehty. Isän ja äidin jäämistöstä löytyi kaksi mustakantista vihkoa, yksi on isän päiväkirjamerkintöjä vuodelta 1933, toiseen isä on kirjoitellut 19-20-vuotiaana tunnelmapalasia vuodenajoista. Isä on pyrkinyt kaunokirjalliseen ilmaisuun 1930-luvun tyyliin. Tekstit liittyivät ilmeisesti kylän nuorten kerhotoimintaan, jossa isä oli mukana aktiivisesti.

Toisessa mustakantisessa vihossa on paljon tyhjää tilaa, mutta yhtäkkiä loppupuolella on äidin käsialalla lyijykynämerkintöjä veljen ja minun vauva-aikaisesta kehityksestä. Siitä ilmenee, että Tyttö on syntynyt keskiviikkopäivänä klo 12 keskikesällä. Syntymämitat ovat olleet 51 cm ja 3,75 kg. Viiden kuukauden ikäisenä olen saanut ensimmäiset kaksi hammasta ja 10 kuukauden ikäisenä oppinut kävelemään. Kolme vuotta aikaisemmin kevättalvisena lauantaina klo 12:20 syntyneen Pojan vauvamitat ovat olleet 50 cm ja 3,35 kg. Molempiin synnytyksiin oli haettu kätilö kotiin. Esikoispojan kehitystä äiti on merkinnyt muistiin yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin, mutta viikottain on molempia punnittu ja mitattu aluksi, sitten kuukausittain.

Tuntuu hellyttävältä lukea näitä ja ajatella olosuhteita, joissa äiti on vauvojaan hoitanut 1940-luvulla. Hän oli tuolloin miniänä isossa maalaistalossa sukupolviperheessä, jossa vauvat sekä pyykit pestiin käsin saunalla kaivosta kannetulla ja muuripadassa lämmitetyllä vedellä. Kätilö ja neuvola olivat 20 kilometrin ja hevoskyydin päässä. Meillä oli omien poikien vauva-aikoina 1970-luvulla helsinkiläisessä kerrostalossa kylpyhuone, pyykkikone, lämpimät vedet, sähköliesi ja jääkaappi. Neuvolakin oli kadun toisella puolella.

Äiti on merkinnyt muistiin tähän vihkoon myös omien vanhempiensa sekä sodassa kaatuneen veljensä kuoleman ja hautaamisen päivät. Niistä ilmenee, että enon kaatumisen päivä on sama kuin syntymäpäiväni viisi vuotta myöhemmin. Äidinisä kuoli, kun olin neljän kuukauden ikäinen. Äidinäiti on kuollut syyskuun 1. päivänä sinä vuonna kun täytin kymmenen vuotta. Hänestä minulla on muutama hämärä muisto.  

  • Oih, mitä aarteita nuo mustakantiset vihot! Tuollaisen löydön edessä tunteet kääntyy moninkerroin liikutuksesta, kaipuusta, nostalgiasta, ihmettelystä, ties mistä. Ajatella, että he ovat silloin olleet nuoria, paljon nuorempia kuin me nyt. Kuinka nopeasti aika meneekään, kuinka nopeasti sukupolvet vaihtuvat

    Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 29. syyskuuta @ 20:09

  • Voi miten ihanaa! Juuri tuollaisia niiden muistojen tulisikin olla, saa muistiinlaittajankin elämästä tietoa ja samalla omastaankin. Ihana muisto!

    Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 30. syyskuuta @ 06:31

  • Mehtäsielu, tunteet, niin. Nämä sukupolvien kerrostumat, elämän pysähtymätön virta. Ja sekin, mistä tämä kirjoittamisen geeni on kotoisin… Kiitos isä ja äiti!
    *
    Vilukissi, miten arvokasta saada tietää erityisesti isän nuoruuden tunteista ja tunnelmista, eipä hän niistä paljon puhellut aikoinaan. Semmoinen vaikutelma jäi lapsuudesta, että isä toipui sodasta ja rakensi elämänsä uudestaan työn kautta, työn ja yhteisten asioiden vastuun.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 1. lokakuuta @ 11:18

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.