Torstaimummeleiden kanssa tehtiin ystävänpäiväkortteja samalla jutellen ystävyydestä. Joku sanoi, ettei hänellä ole ollut lainkaan ystäviä lapsena, kun perhe muutti alituiseen. Ei siinä ehtinyt ja lopulta ei enää yrittänytkään ystävystyä, kun tiesi, että koska tahansa voi tulla lähtö taas. Siinäpä oli pohjaa vanhuudenkin yksinäisyydelle. Tuntui hyvältä kuulla, että muutama on alkanut pitää torstairyhmäläisiä ystävinään, joiden tapaamista oikein odottaa.
Puheltiin siinä myös eläimistä yksinäisyyden lievittäjinä. Kissat tuntuivat sopivan monen mielestä kaveriksi. Ovat itsenäisiä ja helppohoitoisia ja kuitenkin elävinä olentoina reagoivat emäntänsä hellyydenosoituksiin. Ei tarvitse puhua yksinään, kun kissalle juttelee, joku totesi.
Ensi viikolla on ystävänpäivä. Minusta se on tärkeä päivä, koska se säteilee ystäväajatuksia pitkälle sekä ennakkoon että eteen päin. Olenkin alkanut viettää ystäväviikkoa, kirjoitellut kortteja kauempana asuville, sopinut tapaamisia lähiystävien kanssa. Eilen olimme Yst. Sosiaalineuvoksen kanssa lounaalla, jonka jälkeen menimme lempikahvilaamme ja tarjosimme toisillemme ystäväkahvit. Meiltä käy maailmanparannus lystiäkin pitäen.
Tänään taas poikkesi tykönäni harvinaisen mainio ystävä; tuli kassillinen tykötarpeita mukanaan, sekoitteli aineksistaan oivan salaatin, tarjosi makoisan jälkiruuan, olipa leiponut ystäväkakunkin. Minun ei tarvinnut kuin pöytä kattaa ja kahvit keittää. Siinä samalla jaettiin kokemuksia puolin ja toisin. Ystävyyttä parhaimmillaan!
Tuli mieleen, että pienen tervehdyksen voisi lähettää tai vaikkapa soittaa sellaisellekin tutulle, jonka tietää tai aavistaa olevan yksinäinen. Toisen ilahduttaminen tuo itselle ilon!
*Pissismummo täten tervehtää ystävällisesti naapuriaan Pajua, joka houkutteli Mummon kurssien järjestämisen ihmeelliseen maailmaan.
Kurssinjärjestämiskurssi
Arvotaan aihe. Otetaan arvan valitsemasta teemasta kolme kopiota ja kehitellään niitä ajan kuluksi johonkin suuntaan. Tämäkin riittää. Voidaan myös panna jokin kehitelmistä toimeksi. *Sopii järjestelmällisestä luovuudesta kiinnostuneille, joilta puuttuu ajankulua.
Onnellisen elämän salaisuus -kurssi
Opetellaan onnettomuuksien väistelemistekniikat, joista tärkein on se, ettei ryhdytä mihinkään, missä onnettomuus voi piileskellä. Erityisen huolellisesti listataan naapuruston mustat kissat ja tiet, joiden yli niillä on tapana kulkea; vuoden 13. perjantait ja tikapuut, joiden ali joutuisi kulkemaan. Tietysti vältettävien listaan liitetään kaikki kulkuneuvot, joilla liikkuessa voi joutua onnettomuuteen. Loppuviimeksi poltetaan lista ja annetaan itselle lupa onnistua kaikessa mihin ikinä ryhdytään. *Mukavaa, että teitä on näin runsaasti. Kaikki kiinnostuneet mahtuvat mukaan kurssille ja saavat diplomin lopputyöstä.
Bongauskurssi
Otetaan aluksi selvää, miten monta ikkunaa huushollissa on ja minkälaiset verhot niissä on. Parhaat ovat sellaiset, joiden raosta voi vaivihkaa tarkastella pihatapahtumia joutumatta itse nähdyksi. Kirjataan valikoitu otos kunkin ikkunan näkymistä lintulaudalle/kadulle/pihaan/ maantielle/naapurin pihalle/metsään/ties minne eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Näistä laaditaan asiaankuuluvat taulukot ja lasketaan todennäköisyys, millä jossakin ikkunanäkymässä tapahtuu jotakin. Tämä helpottaa osumista oikeaan ikkunaan silloin kun siellä on jotain tapahtumassa. *Tervetuloa kurssille. Voin vakuuttaa, että tämän kurssin jälkeen teillä ei ole kuunaan minkäänlaisia ajankulun ongelmia öin eikä päivin.
Kurssinperuutuskurssi
Kuten tiedetään, joskus käy niin, että kurssille ei tule riittävästi osanottajia tai kurssinpitäjä kyllästyy ihan itse höperehtimään julkisesti. Silloin tarvitaan kurssinperuutustaitoja. Kuten sekin tiedetään, peruutus ei ole ihan niin helppoa kuin suoraan eteen päin ajaminen. Peruutuskurssi antaa valmiuksia mm. lypsää eri tavoin lisää kurssilaisia, uusia määräajoin kurssin ulkoasua/nimeä/kurssinpitäjää. *Jos nyt sattuisi niin ikävästi, että kurssinperuutuskurssille ei tule riittävästi osanottajia, peruutetaan se muitta mutkitta: pannaan lappu luukulle.
*Tämän jälkeen Pissismummo päättikin muitta mutkitta peruuttaa kaikki suunnittelemansa kurssit ja ilmoittautua keksimälleen kurssivapaalle vyöhykkeelle askaroimaan tähdellisiä.
Nonnih, puhisi Pissismummo kohtsillään kahvins porot luettuaan ja aamulehden siemaistuaan. {Vai miten se nyt oli.} Sitä se teettää, kun syksyin keväin päivää tasataan, talvin kesin seisautellaan ja joka neljäs vuosi vielä lykätään joukkoon yksi ylimääräinen. Ei mikää ihme, että menee kerran kolmessasadassa vuodessa purtut ja tollat sekasin pahemman kerran.
Nythän pääsi käymään niin, että ei tärkeämpää pulmaa ole nähty mummonmuistiinkaan. {Älkääs kuulkaa ilvehtikö siellä, etteikö muka ole kaksinen se.} Kyllä on tosi paikka, kun Mummo joutuu päättämään tortun ja pullan välillä. Ikämummoset nääs ovatten karusti sisäistäneet kakarasta asti sen, ettei molempia sovi samaan syssyyn ottaa, nih, mitäs luulitte, hähää.
Selvähän se, että tänään vaara vaanii viatonta mummoa. Siellä ne päivänsankarit tappelevat vitriineissään ja jahtaavat asiakasparkaa joka hyllynkäänteessä hillosilmä poskella ja kermavaahto suupielestä tursuen. Kyllä saa liukasliikkeinen olla, ettei joku tahmapullero tai kiilusilmätortukas tälläydy kuluttajamummon kiusaksi tarpeellistavarain sekaan.
Sitäpaitsi viidespäivä tätäkuuta on kansallisrunoilijan eikä hänen kyökkileipurinsa merkkipäivä, heristelee Pissismummo tietäväisenä. Juu ja sitäkinpaisti {vai miten se}, kovin on ylimainostettua syömätavaraa tuo. Muotoon puristettua korppujauhoa, kitusiin tarttuisi, jonsei olis kostuketta ja liukastetta, hihii.
Toisekseen laiskiaisliukkaat {tai mitkä} täällä on joka viikko talvisaikaan. Enempi vain riivinrautaa kengänpohjiin ja keppiä kehiin, hekottelee Pissismummo.
Aamulla herään ääniin, Toinen lapioi pihatieltä lunta, tulee sitten ulkoraikkaana kertomaan, että kello on kuusi. (Olin pyytänyt herättämään ennen töihin lähtöään.) Pitäisi oikeastaan nousta aina näin aikaisin, ajattelen, on niin suloista seurata miten aamu hiljalleen valostuu ikkunan takana. Yöllisen lumisateen jäljiltä maailma on tänään niin puhdas ja kaunis.
Illalla soitti Nuoruusystävä. Tulin niin onnelliseksi tyttömäisestä pälpätyksestämme, siitä meille ominaisesta huimasta puheenjuoksutuksesta, joka voi alkaa mistä vain ja päätyä mihin vain. Siinä tuli sanoiksi myös oleelliset, minun pinnanalainen väsymykseni äidin kiukutteluista, hänen surunsa rakkaasta metsäpolusta, jonka ympäriltä oli kaadettu metsä.
Päivä lähtee matkalleen näistä mietteistä, antautuu elettäväksi.
matkalla luo ja pois, suuntaan ja toiseen, aina matkalla kotiin
Torstaimummelit ovat pitkin viime syksyä kertoneet karmeita tositarinoita siitä, millaista kohtelua he ovat saaneet terveyskeskuksessa. Valitus jatkuu aina uusin variaatioin. Olisi jo todella tarpeen saada edes yksi hyvä kokemus lieventämään synkkää näkymää.
Tässä ei puhuta siitä, miten hankalia vanhuspotilaat voivat olla ja usein ovatkin, kuten minkä ikäiset tahansa. Puhutaan siitä, miten vanhuspotilaita kohdellaan. Miksi he tulevat päivystyksestä tai lääkäriltä itku kurkussa kotiin saamatta mitään apua? – Mitäs te tänne tulette, ei teitä mikään vaivaa, menkää kotiinne siitä..
Kaupungissamme on periaatteessa hyvin järjestetty avohoito. Hoitajat ovat ystävällisiä ja kotona selviytymistä tuetaan mahdollisimman pitkään. Todellisuudessa tuki saattaa olla puolen tunnin käynti kahdessa viikossa, lääkkeet jaetaan dosettiin ja vointia kysytään. Käytännön apua mihinkään kodinhoidolliseen ei saa, jos ei eläke riitä maksuihin. – Joskus huutelen hoitajan perään, veisitkö roskapussin, kun on niin vaikea ulkona liikkua..
Turvapuhelinjärjestelmä toimii ja sitä tarjotaan mieluusti kotona asuvalle. Monisairaalla yksin asuvalla vanhuksella on vaikea yö ja hän soittaa hädissään ranneketta. Aikaa kuluu. Lopulta kaksi ronskia miestä ilmaantuu paikalle, mittaavat verenpaineen ja murisevat äkäisinä mennessään: turhaan soittelet, eihän tällä mitään hätää ole..
Jonakin torstaina otin kotihoitoon yhteyttä huonovointisen vanhuksen luvalla. – Kyllä, hänen tilanteensa on meillä tiedossa. Niin. Aivan. Lääkärin päivät ovat niin täynnä kuin olla voi. Eiköhän se pian järjesty. Jos oikein paha tilanne on, niin päivystykseen.. – En minä sinne päivystykseen lähde. Makuuttavat pari tuntia ja laittavat kotiin. Ei se mitään auta. Pitää vain kärsiä..
Pitääkö?
Illalla veli soitti ja sovittiin ajaksi puolenpäivän jälkeen. Kerron äidille vasta aamulla, kun on syöty ja olen itse ollut puolen tunnin kävelyllä ulkona. Sitten äiti kysyykin yhä uudelleen ja taaskin mihin saunaan mennään, kuka tulee viemään ja jokos saunakamppeet on kerätty koriin.
Kotipihalla äiti viimein tajuaa. – Ai, tänneks myö tultii, täälähä mie oon olt ennen. Ei ole paljo mittää muutettu, mut miun kukat on hävinneet ikkunalta. Tään liinan mie oon ihe virkant sillo ko kie viel näin. Vapiseva, siro käsi silittää pöytäliinaa kodissa, joka oli hänen viime kesään asti.
Kotisauna ottaa vastaan vanhuksen lämpimin, pehmeästi hyväilevin löylyin. Tämän parempaa paikkaa ei äidin maailmassa olekaan. Vesi sihahtaa kiukaalle ja puusaunan kostea lämpö henkäilee hämärävalossa. Äiti haluaa ehdottomasti olla niin kauan, että iho pisaroi. Toivon, että sydän kestää.
Pesen äidin päästä varpaisiin ja hän huokailee mielihyvästä. Täällä hän on joskus pienenä ollessani minua pessyt, ajattelen. Se sauna on ollut samalla paikalla talon kellarissa, vain monesti uusittu niitten aikojen jälkeen. Nyt on kokonainen saunaosasto suihku- ja pukutiloineen ja tähtitaivasvaloineen.
Äiti väsyy, huojahtelee. Kynnykset ovat korkeita, rappuja on monta. Mennään hitaasti käsikynkkää, keppi äidin kolmantena jalkana. Käärin äidin vuoteeseensa lepäämään. Tuskin äiti jaksaa kotisaunaan enää tämän jälkeen. Ennen lähtöä juodaan kahvit veljen puolella. Ilta jo hämärtyy, on palattava.
Pissismummon aamukahvi oli lipsahtamaisillaan taannoin siihen rööriin, jota yleensä sanotaan jostain syystä vääräksi kurkuksi. Mitäs siitä seuraa muuta kuin pärskintää ja kakistelua. Aamun lehti kun tarjoili yksityiskohtaisia tilityksiä Arkadian mäen tahmatassujen kootuista klähminnöistä.
Jo vain nousi Mummon harmajahapsikas pystyyn. Hyvä, ettei Mummo vallan nyrkkiäkin heristellyt. Ähäh, älkääpäs – ei heristellyt hän edustusmiesten harrastelijamaiselle nipistelylle tai paljastavalle vitsailulle – säälittäväähän tuo on. Ei siis sille, vaan naisväen lusmuilulle. No, mitä siinä nyt on lammasteltu, eikö ole ollut kanttia antaa takaisin. Palleista kiinni pahimpia kourijoita ja kahvikuppia ups vain paidanrinnuksille.
Siinä vain leperrellään että voi voi kun on niin vaikea tähän puuttua ja miehet äimistelevät, että mitä ihmettä taas, ei voi ymmärtää. Juu, ei voikaan, ei sitten millään. Ettäs aikuiset miehet kehtaavatten. Entäs tämä tipulauma, joka piilossa piipittää. Ja Mummo kun on luullut edustushenkilöiden säällisesti hommiaan hoitavan kunnians kukkulalla. Jo vain!
Pimeys väistyy aikanaan, sarastus herättelee toivon
Elämme aikaa, jolloin on trendikästä tunnustautua agnostikoksi, suhtautua epäillen kaikkeen yliaistilliseen, järkiperäisesti ja tieteellisesti selittämättömään. Ateistien, aktiivisten jumalankieltäjien ääni voimistuu ja uskonnottomuus on päivän sana. On hyvä tarkastella mihin itse uskoo.
Uskon yhteisöihin, ihmisiin yhdessä. Paljon siteerattu ajatus Yksin oot sinä ihminen pitää paikkansa vain yksilön hetkellisenä kokemuksena. Elämän upeus on siinä, että lajikumppaneita on paljon ja meissä kaikissa on yhteisöllisyyden siemen. Ihminen voi aidosti kuulua moniin yhteisöihin aina syntymäperheestä lähtien. Olemme sekä yksilöitä että heimo.
Uskon Jumalaan, ihmisen käsityskyvyn ylittävään henkiseen hyvyyteen ja viisauteen. Uskonsa kautta ihminen voi liittyä hyvyyden voimavirtoihin, jotka vaikuttavat sekä hänen omassa elämässään että yhteisöissä, joihin hän liittyy. Ihminen on tarkoitettu kehittymään henkisesti ja edistämään yhteisöllistä hyvää maailmassa.
Uskon, että maailmassa vaikuttaa myös hyvyyden vastavoima, pahuus. Usein tuntuu tänä aikana, että pahuus on voitolla. Ihmisen yksilöllinen, tiedollinen ja yhteisöllinen kehitys luo hybristä, omavoimaisuutta. Hyvän ja pahan taistelua käydään sekä yksilöissä että yhteisöissä. Jokainen joutuu valitsemaan puolensa ja pyrkimyksensä suunnan.
Uskon, että hauraana ja rajallisenakin elämä on kaunis. Miten vaikeaa joskus saattaakin olla, elämä kantaa siihen luottavaa. Vaikka erehdyn, epäonnistun ja toimin väärin, on mahdollisuus korjata, jatkaa. Ihmisen tieto ja ymmärrys on rajallista. Täydellistä totuutta ja ehdotonta varmuutta emme saa. Elämä jää uskon, toivon ja rakkauden varaan.
|
|
