Olisihan pitänyt arvata: kaappi-inventaario paljastaa tunnemuistia myllertäviä asioita. Toin viime kesänä äidin palvelutaloon muuton yhteydessä pikaisesti läpikäydyistä laatikoista löytyneitä vuosien mittaan lähettämiäni äitienpäivä- ja joulukortteja, lasten kirjeitä ja muutamia valokuvia. Välistä putkahti myös kellastuneita kirjepaperiarkkeja, joihin äiti oli kirjoittanut ajatuksiaan hääpäivänsä aattona lapsuuskodissaan. Äidillä on ollut historiallisten hetkien tajua.

Perheterapian opiskeluun liittynyt, 1980-luvulla tehty oman suvun suhdekartta löytyi kaapin ylähyllyltä. Muistan sen tekemisen työläyden; piti muodostaa kuullun, nähdyn ja itse koetun perusteella käsitys suvun jäsenten keskinäisistä suhteista ja tehdä havaintoja toistumista ja heijastumista sukupolvesta toiseen. Kummankin taustasukuni suuressa sisarussarjassa on ollut perhe, jossa salamat ovat sinkoilleet. Meilläkin on historiassamme routaisia vuosia.

Eettistä ryhtiä, vakaata uskoa ja työteliäisyyttä arvostavan lapsuusperheeni hengenperintöä on tihkunut omille lapsillemmekin sekä äidinmaidossa että heidän mummolassa viettämiensä lapsuuskesien muistoina. Tämän murrosajan sukupolven on raivattava tiensä ihan erilaisessa maailmassa kuin isovanhempiensa. Senkin, mikä minusta on parasta perintöä, lapsemme punnitsevat eri lähtökohdista. Ja niin on hyvä.