Kun uusi arkiviikko näyttää sääkseen samaa sumua mihin edellinen päättyi, täytyy itse kehitellä poikkeuksia. Päätin lähteä pyöräilemään keskustaan. Päin näköä räimivän tihkusateen määrittelin viikon kasvohoidoksi ja takaisin tullessa puhkuen poljetut ylämäet lihaskunnon kohennukseksi.
Poikkeus tuotti tulostakin: sain kortit postiin, tykötarpeita valokuvaprojektia varten ja leipomosta tuoreen leivän. Yhtään tuttua ei sattunut kävelykadulle samaan sumusateeseen tällä kertaa. Postiin oli perustettu oikein laatikko ystävänpäiväkortteja varten, joita eri ikäiset naiset toisilleen lähettelee.
Ilmatieteen laitoksen lämpötilojen keskiarvo-orientoituneet säätutkijat nukkuivat pitkään onnen unta. Mikä ikinä kansaa puhuttikin, se ei säätutkijoiden mielestä poikennut ’tilastollisesta vaihtelusta’. Ehkä nekin ovat viimein huomanneet, että viime vuosisadan puolivälistä lähtien laskettu keskiarvo ei ehkä enää päde tähän maailmanaikaan. Ilmasto muuttuu kiihtyvällä vauhdilla.
Luontokalenteri seinällä näyttää tykkylumimetsää. Helmikuun lumettomassa tihkusumussa on ikävä muinaista ohutta yläpilveä ja kirkkaita keväthankia.
Täällä kierryn parastaikaa koko talvikauden tiheimpään sumuun. Näyttää kuin olisi savua seassa. Ja eilen samanlaista. Siitä huolimatta radio kertoo, että pääteillä normaali talvikeli.
Kommentin jätti Liisa · maanantaina 11. helmikuuta @ 18:07
Niin – ja muistatko, Liisa, kesällä taas oli itänaapurin metsäpaloista tuulen meille tuomaa savua. Mikä on normaalia nykyään? Tällaista täällä eteläisessä Suomessa on tahdoimme tai emme.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 11. helmikuuta @ 20:21
Juuri samaa haikeutta tunsin tänään kun katselin katua jalkojeni. Hiekotettu on, mutta jäätä ja lunta ? saati lumikinoksia ? ei missään. Nyt ei puhuta enää menneen talven, vaan menneitten vuosien lumista 🙁
Pyöräänkö ovat sukset helmikuussa vaihtuneet? Pysyvästi?
Kommentin jätti Paju · maanantaina 11. helmikuuta @ 20:42
Johan mummoille on se pyöräpotkuri keksitty, Paju, sitä tässä on vissiin ruvettava harkitsemaan. Siinä sitä sitten potkutellaan sepeliasfaltilla, joka sitten kuivemmalla nostaa kamalan pölynkin kaikenmaailman lepän- ja muiden kukintojen höysteeksi. – Oi, muinaisten tunturituulten raikkautta!
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 11. helmikuuta @ 21:32
Minäkin eilen (hieman myöhässä tosin :D) käänsin kalenterin lehden helmikuulle, ja helmikuun kuvana on jäinen järvenselkä ja pilkkijöitä. Piti ihan katsoa kauan kuvaa ja ikävöidä lapsuuden hiihtolomia….
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 12. helmikuuta @ 10:17
Satuin näkemään tv:ssa taidevideon, miksi niitä nyt sanotaankin (installaatio?), jossa taiteilija hiihteli New Yorkin puistoalueella hiekassa ja asfaltilla. Hän sai vaivihkaisia vihjeitä, mistä löytyisi lunta niilläkin seuduilla. Niin se on täälläkin: hiihtimet mukaan ja pohjoista kohti ken talvea kaipaa. Me eteläiseen Suomeen jumittuneet jäämme luonnon alkuperäistä monimuotoisuutta paitsi.
Muuten, pilkkijät alkavat näillä leveysasteilla olla tosi vaikeuksissa :[
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 12. helmikuuta @ 14:37
Juu, :), tuntuu että ihmiset eivät ole edes vielä tajunneet ettei talvea ehkä tulekaan…juuri tänäänkin tuli joku mainos täynnä kairoja ja muita pilkkivälineitä…
En tiedä onko Pohjois-Karjalassa nyt lunta. Minulla oli tapana mennä mummini mukaan pilkille hiihtolomilla.
Mietin myös viime viikolla rannassa käydessäni aikaisempia retkiä jään yli. Toivotaan, että tämä vain sattuu olemaan leuto talvi…jotenkin ei osaa elää ilman lunta…
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 12. helmikuuta @ 17:26
Lumen kaipuu, talvi-ihmisen kuolematon unelma!
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 13. helmikuuta @ 13:08