Torstaimummeleiden kanssa tehtiin ystävänpäiväkortteja samalla jutellen ystävyydestä. Joku sanoi, ettei hänellä ole ollut lainkaan ystäviä lapsena, kun perhe muutti alituiseen. Ei siinä ehtinyt ja lopulta ei enää yrittänytkään ystävystyä, kun tiesi, että koska tahansa voi tulla lähtö taas. Siinäpä oli pohjaa vanhuudenkin yksinäisyydelle. Tuntui hyvältä kuulla, että muutama on alkanut pitää torstairyhmäläisiä ystävinään, joiden tapaamista oikein odottaa.

Puheltiin siinä myös eläimistä yksinäisyyden lievittäjinä. Kissat tuntuivat sopivan monen mielestä kaveriksi. Ovat itsenäisiä ja helppohoitoisia ja kuitenkin elävinä olentoina reagoivat emäntänsä hellyydenosoituksiin. Ei tarvitse puhua yksinään, kun kissalle juttelee, joku totesi.

Ensi viikolla on ystävänpäivä. Minusta se on tärkeä päivä, koska se säteilee ystäväajatuksia pitkälle sekä ennakkoon että eteen päin. Olenkin alkanut viettää ystäväviikkoa, kirjoitellut kortteja kauempana asuville, sopinut tapaamisia lähiystävien kanssa. Eilen olimme Yst. Sosiaalineuvoksen kanssa lounaalla, jonka jälkeen menimme lempikahvilaamme ja tarjosimme toisillemme ystäväkahvit. Meiltä käy maailmanparannus lystiäkin pitäen.

Tänään taas poikkesi tykönäni harvinaisen mainio ystävä; tuli kassillinen tykötarpeita mukanaan, sekoitteli aineksistaan oivan salaatin, tarjosi makoisan jälkiruuan, olipa leiponut ystäväkakunkin. Minun ei tarvinnut kuin pöytä kattaa ja kahvit keittää. Siinä samalla jaettiin kokemuksia puolin ja toisin. Ystävyyttä parhaimmillaan!

Tuli mieleen, että pienen tervehdyksen voisi lähettää tai vaikkapa soittaa sellaisellekin tutulle, jonka tietää tai aavistaa olevan yksinäinen. Toisen ilahduttaminen tuo itselle ilon!