*Pissismummo täten tervehtää ystävällisesti naapuriaan Pajua, joka houkutteli Mummon kurssien järjestämisen ihmeelliseen maailmaan.
Kurssinjärjestämiskurssi
Arvotaan aihe. Otetaan arvan valitsemasta teemasta kolme kopiota ja kehitellään niitä ajan kuluksi johonkin suuntaan. Tämäkin riittää. Voidaan myös panna jokin kehitelmistä toimeksi. *Sopii järjestelmällisestä luovuudesta kiinnostuneille, joilta puuttuu ajankulua.
Onnellisen elämän salaisuus -kurssi
Opetellaan onnettomuuksien väistelemistekniikat, joista tärkein on se, ettei ryhdytä mihinkään, missä onnettomuus voi piileskellä. Erityisen huolellisesti listataan naapuruston mustat kissat ja tiet, joiden yli niillä on tapana kulkea; vuoden 13. perjantait ja tikapuut, joiden ali joutuisi kulkemaan. Tietysti vältettävien listaan liitetään kaikki kulkuneuvot, joilla liikkuessa voi joutua onnettomuuteen. Loppuviimeksi poltetaan lista ja annetaan itselle lupa onnistua kaikessa mihin ikinä ryhdytään. *Mukavaa, että teitä on näin runsaasti. Kaikki kiinnostuneet mahtuvat mukaan kurssille ja saavat diplomin lopputyöstä.
Bongauskurssi
Otetaan aluksi selvää, miten monta ikkunaa huushollissa on ja minkälaiset verhot niissä on. Parhaat ovat sellaiset, joiden raosta voi vaivihkaa tarkastella pihatapahtumia joutumatta itse nähdyksi. Kirjataan valikoitu otos kunkin ikkunan näkymistä lintulaudalle/kadulle/pihaan/ maantielle/naapurin pihalle/metsään/ties minne eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Näistä laaditaan asiaankuuluvat taulukot ja lasketaan todennäköisyys, millä jossakin ikkunanäkymässä tapahtuu jotakin. Tämä helpottaa osumista oikeaan ikkunaan silloin kun siellä on jotain tapahtumassa. *Tervetuloa kurssille. Voin vakuuttaa, että tämän kurssin jälkeen teillä ei ole kuunaan minkäänlaisia ajankulun ongelmia öin eikä päivin.
Kurssinperuutuskurssi
Kuten tiedetään, joskus käy niin, että kurssille ei tule riittävästi osanottajia tai kurssinpitäjä kyllästyy ihan itse höperehtimään julkisesti. Silloin tarvitaan kurssinperuutustaitoja. Kuten sekin tiedetään, peruutus ei ole ihan niin helppoa kuin suoraan eteen päin ajaminen. Peruutuskurssi antaa valmiuksia mm. lypsää eri tavoin lisää kurssilaisia, uusia määräajoin kurssin ulkoasua/nimeä/kurssinpitäjää. *Jos nyt sattuisi niin ikävästi, että kurssinperuutuskurssille ei tule riittävästi osanottajia, peruutetaan se muitta mutkitta: pannaan lappu luukulle.
*Tämän jälkeen Pissismummo päättikin muitta mutkitta peruuttaa kaikki suunnittelemansa kurssit ja ilmoittautua keksimälleen kurssivapaalle vyöhykkeelle askaroimaan tähdellisiä.
Nonnih, puhisi Pissismummo kohtsillään kahvins porot luettuaan ja aamulehden siemaistuaan. {Vai miten se nyt oli.} Sitä se teettää, kun syksyin keväin päivää tasataan, talvin kesin seisautellaan ja joka neljäs vuosi vielä lykätään joukkoon yksi ylimääräinen. Ei mikää ihme, että menee kerran kolmessasadassa vuodessa purtut ja tollat sekasin pahemman kerran.
Nythän pääsi käymään niin, että ei tärkeämpää pulmaa ole nähty mummonmuistiinkaan. {Älkääs kuulkaa ilvehtikö siellä, etteikö muka ole kaksinen se.} Kyllä on tosi paikka, kun Mummo joutuu päättämään tortun ja pullan välillä. Ikämummoset nääs ovatten karusti sisäistäneet kakarasta asti sen, ettei molempia sovi samaan syssyyn ottaa, nih, mitäs luulitte, hähää.
Selvähän se, että tänään vaara vaanii viatonta mummoa. Siellä ne päivänsankarit tappelevat vitriineissään ja jahtaavat asiakasparkaa joka hyllynkäänteessä hillosilmä poskella ja kermavaahto suupielestä tursuen. Kyllä saa liukasliikkeinen olla, ettei joku tahmapullero tai kiilusilmätortukas tälläydy kuluttajamummon kiusaksi tarpeellistavarain sekaan.
Sitäpaitsi viidespäivä tätäkuuta on kansallisrunoilijan eikä hänen kyökkileipurinsa merkkipäivä, heristelee Pissismummo tietäväisenä. Juu ja sitäkinpaisti {vai miten se}, kovin on ylimainostettua syömätavaraa tuo. Muotoon puristettua korppujauhoa, kitusiin tarttuisi, jonsei olis kostuketta ja liukastetta, hihii.
Toisekseen laiskiaisliukkaat {tai mitkä} täällä on joka viikko talvisaikaan. Enempi vain riivinrautaa kengänpohjiin ja keppiä kehiin, hekottelee Pissismummo.
Pissismummon aamukahvi oli lipsahtamaisillaan taannoin siihen rööriin, jota yleensä sanotaan jostain syystä vääräksi kurkuksi. Mitäs siitä seuraa muuta kuin pärskintää ja kakistelua. Aamun lehti kun tarjoili yksityiskohtaisia tilityksiä Arkadian mäen tahmatassujen kootuista klähminnöistä.
Jo vain nousi Mummon harmajahapsikas pystyyn. Hyvä, ettei Mummo vallan nyrkkiäkin heristellyt. Ähäh, älkääpäs – ei heristellyt hän edustusmiesten harrastelijamaiselle nipistelylle tai paljastavalle vitsailulle – säälittäväähän tuo on. Ei siis sille, vaan naisväen lusmuilulle. No, mitä siinä nyt on lammasteltu, eikö ole ollut kanttia antaa takaisin. Palleista kiinni pahimpia kourijoita ja kahvikuppia ups vain paidanrinnuksille.
Siinä vain leperrellään että voi voi kun on niin vaikea tähän puuttua ja miehet äimistelevät, että mitä ihmettä taas, ei voi ymmärtää. Juu, ei voikaan, ei sitten millään. Ettäs aikuiset miehet kehtaavatten. Entäs tämä tipulauma, joka piilossa piipittää. Ja Mummo kun on luullut edustushenkilöiden säällisesti hommiaan hoitavan kunnians kukkulalla. Jo vain!
Pissismummo oli pyhästi päättänyt. Julistaa nimittäin keittiönsä stressivapaaksi vyöhykkeeksi. Kerta kaikkiaan. Siitä mitäkään, postilaatikko tursuaa kaupallisia tiedotteita. Ennen joulua: osta sitä osta tätä älä ostamatta jätä. Joulun jälkeen: ale siellä ale täällä asiakas alepäällä.
Varhaisherännäinen Poikakaveri kantaa aamulehden mukana keittiön pöydälle läjäpäin monivärikästä informaatioliitettä. Mummo lennättää herättyään kaikki paperinkeräykseen. Iltapäivällä sama. Toivoa sopii, ettei seassa muuten mennyt kovin monta joulukorttia lukemati.
Jonakin aamuna avulias Poikakaveri panee kahvinkeittimen toimittamaan virkaansa. Mummo selin vekottimeen siinä askaroi painikkeelle palaa. Vaan kun käännähtää, näkymä on outo. Keitin työntää kahvia pitkin pöytää. Lammikko valuu parhaillaan jouluksi vaihdetulle puhtoiselle matolle.
No, kerrankos tuota unohtaa pannun keittimen levyltä, sattuuhan sitä. Joskus jää kahvinporot panematta ja juomasta tulee laihanpuoleista. Erään kerran unohtuu vesi ja toisen kerran töpseli irti ihmetellään, kun ei mitään tapahdu. Kaikki kahvinlaiton katastrofit on koettu yhteiselossa. Värikästä tämä.
Pissismummo sattuu olemaan sitä sorttia, joka katastrofitilanteessa reagoi heti ja hepuloi vasta myöhemmin. Äkkiä keitin kiinni, pöytäriepua ja talouspaperia katastrofiavuksi. Poikakaveri hoitaa päivittelyn, jälkiselvitykset ja mahdollisten vaurioiden korjauksen, Mummo ensiapuluontoiset toimet.
Keittiö on taas stressivapaa. Joulu on näet ohi ja Poikakaveri poistunut päiviksi Tärkeisiin Töihin kustannuspaikalleen. Mitäpäs tässä, katastrofit kuuluvat elämään ja varsinkin jouluelämään.
Pissismummo on tässä itsenäisyytemme merkkiviikolla torjunut kunniakkaasti kaamosyrmyä ja osoittanut tavoilleen kuulumatonta itsenäisyyttä. Maanantaina läksi hän rämpimään räntäsateeseen, hän siis, joka vannoi työmatkapyöräillessään, ettei inhasäähän tule nokkaansa pistämään eläkepäivillään. Mummopa nähtiin kaupungilla ryystämässä höyryävää glögiä ystäväseurassa. Vastarintapuuhista oivallisimpia se.
(Kaamoksen torjuntaan suositellaan nykyään kovasti seksiä. Jo vain, pikkujouluaikaan miesväestö osaa kyllä neuvomattakin kaamoksentorjuntakaluinensa tyrkyllä oleviin kolosiin, hähää, kommentoi Mummo.)
Toisena aamuna Mummo heräsi tolkuttoman aikaisin ja peruutti pehkuihinsa takaisin. Ylimääräisestä unitiimasta tokeennuttuaan Mummo riehaantui kaivelemaan radiosta kanavan 101.90, jota hän siis ei ole kuunaan kuunnellut, koska ei ylimalkaan avaa radiota yksin ollessaan. No mitäkäs, siellä soiteltiin joululauluja! Kovin oli siivoa ja rauhallista niillä aalloilla, ei pahemmin tyrskynnyt jos nyt ei muutakaan.
Kolmas aamu valkeni vaivalloisesti. Kohta kahdelle jalalle noustuaan Mummo tökkäsi sormensa kanavalle 102.10. Kahvia hörppiessään kuuli hän maasta passitetun, kertaalleen jo kansalaisuuden saaneen etnisen ihmislajin edustajan puolesta nostettua puhetta, mistä ei loppua ollut tullakaan. Sitä seurasi sanoma- ja aikakauslehtien juurinjaarin referointia. Mummon maailmankuva avartui tunti tunnilta sitä mukaa kun alituinen papatus alkoi kiristää ruuveja. Löysällä ovat olleetkin. Ruuvit.
Mummon vastarintakehitys alkoi olla räjähtämispisteessä. Aallot asentoon 104.0. Pälpätys vaihtui sen tien kantrisävyiseksi keinahteluksi. Helpotus oli kyllä lyhytaikainen. Kohtsillään tarmokas uutistoimittaja pläjäytti eetteriin kaikenmaailman kamaluudet. Mummoa alkoi taas korventaa. Onneksi leppoisa outoherra putkahti kanavalle soittelemaan lempilevyjään. Kuultiin Kallion villiä elämänmenoa, ranskalaista räppiä, Loirin umpipaatosta, Nummisen omituista narinaa ja jos mitä helinäähelskettä.
(Puolenpäivän uutisten aikaan Pissismummo kypsyi. Korvainväli sauhusi jo. Kyllä on kaamosta torjuttu niin että heikkoa hirvittää. Vastarinnasta uupuneena oikaisi Mummo sohvalle, jossa hän ei siis kuunaan torku, koska se on Poikakaverin reviiri . Toosa umpeen ja mummonsilmät kii. Ah, mikä taivaallinen hiljaisuus.)
PS. Kohmeloisten itsenäisyysjuhlijoiden perjantaiarki lienee alkanut enempi nuivasti, vaan Pissismummo tarttui toimehen virkkuna kuin talvinen tilhi. Ovet seljällens joka suuntaan ja imuri pörisemään. Suitsait siivottua Mummo suihkuun ja samantien pullataikina nousemaan. Ennen illanhämärrystä oli joulukakkukin jo tekaistu. Johan tepsi kaamosvastarinta!
Projektimummeleiden porukka on ryhmäytynyt hyvin. Auttelevat toisiaan, kyselevät poissa olevia ja kertovat tunnelmistaan avoimesti. Olen torstairyhmässä ainoa vapaaehtoinen, palkallisia projektityöläisiä on kolme, joista kaksi suunnittelee ja toteuttaa ohjelman ja yksi kuvaa.
Ryhmäkerta alkaa tunnelmakierroksella. Siitä keskustelu lähtee usein polveilemaan mikä minnekin. Musiikkiliikuntaa ja tasapainoharjoituksia on joka kerran. Ohjaajat ovat valmistelleet teeman, jonka toteutus liittyy käsin tekemiseen. Kerran kuussa tehdään pieni retki jonnekin. Tärkeitä ovat halaukset tullessa ja lähtiessä. Yksinäiseen kotiin palatessa säilyy ystävällisen kosketuksen tuntemus pitkään.
Tänään tehtiin mehiläisvahalevyistä kierrekynttilöitä. Kauniisti paloivatkin, kun kokeiltiin. Eräällä kerralla piirrettiin lapsuuskotia, sitä missä alle seitsemän vuotiaana on asunut. Juteltiin muistoista, joita heräsi ja siitäkin, miltä piirtäminen tuntui. Reaktiot yllättivät. Miten vaikea oli muistaa, jos oli monesti joutunut muuttamaan. Jos lapsuus oli oikeastaan koditon. Jos kotina oli pitkään ollut sairaala tai lastenkoti. Tai se koti jäi sodan jalkoihin rajan taa. Ei ihme, jos haluaakin unohtaa eikä muistaa.
Piirtelin itsekin, vasemmalla kädellä, jonka tarkoitus on dominanttikädellä piirtelyä paremmin avata muistikerroksia. Tulin ajatelleeksi miten paljon kotitalossa oli portaita: tikapuut katolle, ulkoa raput eteiseen ja kellariin, eteisestä yläkertaan, alas saunaan. Yhtä tärkeä kuin talo oli myös piha ja puutarha: omenapuut, pihamänty, vaahterat ja sireenit, marjapensaat, kasvimaa, leikkikivet.
Kauan sitten, kun isän suvun serkuksia oli koolla, innostuimme muistelemaan mummolaa. Se oli antoisa retki menneeseen, aikaan ja maailmaan, jota ei enää ole. Muistelusta tuli lämmin olo.
Joo. Pissismummo täällä taas, hyväpäivää. Tai mitä vain hyvää kenellekin. Pakko kertoa mihin kaikkeen sitä joutuu, kun lähtee pois kotiosoitteestaan. Ei ole varmuutta mistään, eipä. Pitäisi olla aina varasitä ja varatätä mukana, voi sattua ja sattuukin, jos ei ole.
Tämä nimittäin Mr. Murphy, jonka Pissismummo muuten on ennestäänkin tavannut, on innokas pistämään näppinsä erittäinkin kotoaan poistuvan ihmisen toimiin. Ettei se nyt mikään varsinainen yllätys ollut, tälläkään reissulla, että tuo liittyi seuraan.
Pakaasien minimoimiseksi erehtyi Pissismummo lähtemään reissullen vähin vaihtovaattehin. Niin että kun vetskarin vetonäpötin sitten jäi kätöseen, eipä ollut paljon tehtävissä. Mummon mieli oli tovin mustana. Housuasun piti oleman laatukamaa, joopa. Eikä edes hakaneulaa.
Onneksi oli mukaan tullut pitkä tunika, joka sai kätkeä kauhistuttavan onnettomuuden asiain laitaa tietämättömiltä. Vaan annas, tuota tuonnempana lennähti lattialle nappi. Siis se ainut, joka piti niitä vetoketjuaukisia ylhäällä. Arvatkaapas oliko neulaa ja lankaa mukana. Juu ei.
No, Pissismummo ei kylläkään ole niitä, jotka jäävät sormi suussa itkemään onnetonta kohtaloaan. Pikemminkin päin vastoin. Satunnainen matkaseura suhtautui onneksi myötätuntoisesti. Erinäisten järjestelyjen turvin saatiin kuin saatiinkin pöksyt pysymään jalassa. Ensimmäinen erä oli voitettu.
Matkan toisessa päässä Mummo törmäsi saman tien kauppaan. Löytyi sopuhintaiset pöksykäiset, mitä nyt lahkeet hiukka viistivät maata. Lyhennyskin luvattiin hoitaa suit sait. Vaan eipä malttanut Mr. Murphy vieläkään olla puuttumatta afääriin, kärkäs kun on.
Kun Mummo ilmaantui muilta kiireiltään hakemaan sovittuun aikaan housuja, niitä ei löytynyt ei niin mistään. – Jahas, sanoi Pissismummo nuivasti myyjättärelle. – Ja mitenkäs te olette aikonut ratkaista tämän pulman? Myyjätär kakisteli siinä onnettomana, kunnes keksi soittaa ompelimoon.
Mr. Murphy tunnetusti rakastaa tietokatkoksia. Ompelimossa odoteltiin, että tavara haetaan ja myymälässä taas, että tuodaan. Myyjätär siitä kipaisemaan kadun toiselle puolelle ompelimoon. Asiakashan voi odottaa vaikka pukukopissa, jos vaihtoehdot ovat vähissä.
Kun uutukaiset housut olivat viimein Pissismummon jalassa ja elämä palannut vetskarin osalta raiteilleen, Mummo huokasi kauas kuuluvan helpotushuokauksen. Mr. Murphy oli valinnut uudeksi uhrikseen myyjättären, jonka otsalla helmeili pari hikipisaraa juoksulenkin jäljiltä.
No nythän siis on niin, että isänpäivää pukkaa ovista ja ikkunoista. Joo, onneksi kaikmolemmat ovatten kiinni näin talvisaikaan, mutta aamun lehti se leväytti miesasian esiin siihen malliin, että Pissismummolla oli mennä ja menikin, nimittäin kahvi väärään. Kamala kun säikyttelevät vanhaa ihmistä heti kohta herättyä. Oli nääs käyty oikein kuvaajan kera haastattamassa naisia työpaikoillaan ja miesihannetta kyselemässä.
Pissismummo tyrskimään näitä. Seurakunnan naiset ilmoittivat ihannoivansa Mannerheimia, Jari Sinkkosta, Jeesusta ja Antti Rokkaa. Poliisilaitokselta tarjottiin Wagneria, Robin Hoodia ja Harald Hirmuista. Kampaajattaret pistivät peliin Marco Bjurstsrömiä, omaa poikaa, puolisoa ja isää. Vanhainkodin Supernaiset pitivät järjestään oman kullan puolia, mitä nyt sekaan mausteeksi vähän Einari-setää, Kotikadun Onni Partasta ja Ihmemiestä. Kaikki nämä otantana kunkin top 3 listoilta.
Pissismummolla on ollut sama Poikakaveri viimeiset 35 vuotta, näinä aikoina likipitäen tarkkaan. Se on sillä tavalla, että lähimiestä ei oikein voi panna samaan kilpailuun muiden kanssa, sen mahikset säilyttää toi sädekehä on vähän huonot. Poikakaverinkin paras puoli on nimittäin se, ettei se ole täydellinen. Asioita tarkemmin tuntevana henkilönä Pissismummo arvostaa sitä eritoten, että Poikakaverin sisu ei ole niinsanotusti lipsahtanut kaulaan Mummon kanssa vuosien tuiskeessa.
Sopulihenkilön haastattaman naisjoukon listoilla vilisi julkkiksia, sarjakuvasankareita ja fiktiivisiä elokuvahahmoja. No näillähän mielikuvitus pörrää, äkäili Pissismummo itsekseen. Eikö nyt tavallisessa miehessä muka ole sankariainesta? Onko isäainekset ihan unohtuneet listoilta? Pissismummo oikein liikuttui, kun löysi miespuolisen toimittajahenkilön listalta Stefun ja Paven, asiantuntevat autonkorjaajat. Että miehen oma miesihanne siinä pelkistetyimmillään.
No, löytyykö sitä miesihannetta tähän hätään, Pissismummo kiristelee nuppiruuvejaan. On tainnut käydä Mummolle silleen ikävästi, että haaveet on haihtuneet ja idolit vaihtuneet vuosien saatossa tiuhakkaan. Mukava, että Poikakaveri sentään ei.
Sarjassa kuolemattomia yritysideoita löysi Pissismummo tässä yhtenä päivänä alueaviisista jutun, jossa haikailtiin rokkivanhainkotia. No jopas, innostui mummo. Kyseinen hoiva-alan uusioidea perustuisi sille varsin nerokkaalle oletukselle, että kaikki eivät ole samanlaisia vanhanakaan. Jos on erityislapsille erityisryhmiä ja -luokkia päiväkodeissa ja kouluissa, miksei erityisvanhoillekin olisi omia mestoja?
Pissismummo on ehdottomasti täpinöissään. Tämähän menee ihan innovaation puolelle. Ukkokoti jo on, vaan entäs Äijäparatiisi? Siellä saisi olla miten tykkää. Kukaan ei määräilisi, voisi käryttää tupakkia mielin määrin yöt päivät ja tietysti järjestää yhteisiä hillujaisia muinaisen kieltolain kumoamisen kunniaksi. Ei kiusattaisi vanhaa ihmistä terveysruualla ja rokki soisi aamusta iltaan kuurojen volyymilla.
Onkos joku ajatellut perustaa vanhainkoti-ikäisille mummopissiksille omaa häiriköintimestaa? Äijäparatiisin naapuriin tietysti, hähää. Ja hoitajiksi palkattaisiin ehdottoman tasapuolisesti nuoria miehiä ja naisia – ei mitään täti-ikäisiä, joiden kauhistelu ja kaakatus närästäisi mummopissiksiä. Jo vain olisi lystiä seurailla hoitsuporukan keskinäisiä suhteita ja lyödä vetoa syntyykö pareja.
Että silleen. Ettäkö ihminen ei miksikään muutu elämän polkua tallatessaan. Että minkä nuorena, sen vanhana. Saattaapi olla noin tai olla olemattaki, Pissismummo rohkenee eppäillä.
Nimimerkin keksaisi muuan yleisönosaston kirjoittaja. Pissismummo vallan riehaantui ilmeikkäästä ilmaisusta. Että mieltäolija ei ole varovaisesti anteeksipyydellen ikääntyvä, pyöristelevän nöyristelevästi ikääntynyt eikä tanakan toteavasti ikäihminen, ei varsinkaan vanhus eikä ilkeänsävyisesti ikäloppu! Ei edes aktiivinen seniori, ei, vaan reilusti iäkkö ja vielä puuha-sellainen. Siinä on luonnetta!
Mitä aanailee siis tämä luonnikas iäkkötoveri tahollaan? Mitäpä muuta kuin tätä halki aikainsaaton ikivihreänä sinnittelevää kysymystä: milloin on ihmislapsi vanha? Tämähän kysymys painaa raskaasti jokaista kymmeniä vuosiaan täyttävää kuin hamlettia muinoin taas tämä ollako vai ei. Paljon on tympeää mielistelyä ikämarkkinoilla ja moni sortuu itsepetoksen tielle, Pissismummo heristelee keskisormea joka suuntaan.
On uskalikkoja, jotka nauravat tekohammastarha välkkyen, etteivät kuunaan aio vanhoiksi tulla, mikäli se heistä riippuu. No, sehän ei riipu, se suorastaan roikkuu, räkättää Pissismummo. Ovat jo aikaa unohtaneet ikävuosiensa määrän, mutta jalka nousee ja kouhotusta piisaa. Nuorekas olla pitää, ahtautua farkkuihin ja punaisiin lenkkitossuihin ja keikkua tekopirteänä siellä sun täällä.
Papparaiset juoksevat polvet lonksuen maratonia ja puuhastelevat keskenään iäkköyhdistyksissä. Mummot valavat punaista väriä harmajapäähän ja kiristyttävät naamanahkaansa. Kosmelotogit ja muut petigyristit panevat parastaan, että iäkkönainen voisi huijata itseään peilin tykönä. Kallis purnukkavarasto kasvaa: yöksi yhtä, päiväksi toista sorttia, illalla tehotippaa ja aamulla hivenainekapseleita. Kauppa käy ja usko on luja.
Minkä kannan ottaa asiassa Pissismummo? ’Ikinuorekas’ ei hän ole eikä ’pirteäksi’ ainakaan aio heretä. Puuhamummoa hänestä ei enää saa eikä julkisivuaan kannata ruveta remontoimaan. Semmoisenans meinaa hän olla kummoisens on. Ans ollakin.
|
|
