Pissismummo on tässä itsenäisyytemme merkkiviikolla torjunut kunniakkaasti kaamosyrmyä ja osoittanut tavoilleen kuulumatonta itsenäisyyttä. Maanantaina läksi hän rämpimään räntäsateeseen, hän siis, joka vannoi työmatkapyöräillessään, ettei inhasäähän tule nokkaansa pistämään eläkepäivillään. Mummopa nähtiin kaupungilla ryystämässä höyryävää glögiä ystäväseurassa. Vastarintapuuhista oivallisimpia se.

(Kaamoksen torjuntaan suositellaan nykyään kovasti seksiä. Jo vain, pikkujouluaikaan miesväestö osaa kyllä neuvomattakin kaamoksentorjuntakaluinensa tyrkyllä oleviin kolosiin, hähää, kommentoi Mummo.)

Toisena aamuna Mummo heräsi tolkuttoman aikaisin ja peruutti pehkuihinsa takaisin. Ylimääräisestä unitiimasta tokeennuttuaan Mummo riehaantui kaivelemaan radiosta kanavan 101.90, jota hän siis ei ole kuunaan kuunnellut, koska ei ylimalkaan avaa radiota yksin ollessaan. No mitäkäs, siellä soiteltiin joululauluja! Kovin oli siivoa ja rauhallista niillä aalloilla, ei pahemmin tyrskynnyt jos nyt ei muutakaan.

Kolmas aamu valkeni vaivalloisesti. Kohta kahdelle jalalle noustuaan Mummo tökkäsi sormensa kanavalle 102.10. Kahvia hörppiessään kuuli hän maasta passitetun, kertaalleen jo kansalaisuuden saaneen etnisen ihmislajin edustajan puolesta nostettua puhetta, mistä ei loppua ollut tullakaan. Sitä seurasi sanoma- ja aikakauslehtien juurinjaarin referointia. Mummon maailmankuva avartui tunti tunnilta sitä mukaa kun alituinen papatus alkoi kiristää ruuveja. Löysällä ovat olleetkin. Ruuvit.

Mummon vastarintakehitys alkoi olla räjähtämispisteessä. Aallot asentoon 104.0. Pälpätys vaihtui sen tien kantrisävyiseksi keinahteluksi. Helpotus oli kyllä lyhytaikainen. Kohtsillään tarmokas uutistoimittaja pläjäytti eetteriin kaikenmaailman kamaluudet. Mummoa alkoi taas korventaa. Onneksi leppoisa outoherra putkahti kanavalle soittelemaan lempilevyjään. Kuultiin Kallion villiä elämänmenoa, ranskalaista räppiä, Loirin umpipaatosta, Nummisen omituista narinaa ja jos mitä helinäähelskettä.

(Puolenpäivän uutisten aikaan Pissismummo kypsyi. Korvainväli sauhusi jo. Kyllä on kaamosta torjuttu niin että heikkoa hirvittää. Vastarinnasta uupuneena oikaisi Mummo sohvalle, jossa hän ei siis kuunaan torku, koska se on Poikakaverin reviiri . Toosa umpeen ja mummonsilmät kii. Ah, mikä taivaallinen hiljaisuus.)

PS. Kohmeloisten itsenäisyysjuhlijoiden perjantaiarki lienee alkanut enempi nuivasti, vaan Pissismummo tarttui toimehen virkkuna kuin talvinen tilhi. Ovet seljällens joka suuntaan ja imuri pörisemään. Suitsait siivottua Mummo suihkuun ja samantien pullataikina nousemaan. Ennen illanhämärrystä oli joulukakkukin jo tekaistu. Johan tepsi kaamosvastarinta!

  • Kannattaa siis vaihdella kanavaa. Ikiomat videot ovat sitten ne omat silmäluomet. 🙂

    Kommentin jätti Liisa · sunnuntaina 9. joulukuuta @ 13:53

  • Yllättäen moinen uteliaisuus voi tosiaan toimia!
    ’Omat silmäluomet’ – hyvin sanottu, Liisa!

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 9. joulukuuta @ 14:48

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.