Nimimerkin keksaisi muuan yleisönosaston kirjoittaja. Pissismummo vallan riehaantui ilmeikkäästä ilmaisusta. Että mieltäolija ei ole varovaisesti anteeksipyydellen ikääntyvä, pyöristelevän nöyristelevästi ikääntynyt eikä tanakan toteavasti ikäihminen, ei varsinkaan vanhus eikä ilkeänsävyisesti ikäloppu! Ei edes aktiivinen seniori, ei, vaan reilusti iäkkö ja vielä puuha-sellainen. Siinä on luonnetta!

Mitä aanailee siis tämä luonnikas iäkkötoveri tahollaan? Mitäpä muuta kuin tätä halki aikainsaaton ikivihreänä sinnittelevää kysymystä: milloin on ihmislapsi vanha? Tämähän kysymys painaa raskaasti jokaista kymmeniä vuosiaan täyttävää kuin hamlettia muinoin taas tämä ollako vai ei. Paljon on tympeää mielistelyä ikämarkkinoilla ja moni sortuu itsepetoksen tielle, Pissismummo heristelee keskisormea joka suuntaan.

On uskalikkoja, jotka nauravat tekohammastarha välkkyen, etteivät kuunaan aio vanhoiksi tulla, mikäli se heistä riippuu. No, sehän ei riipu, se suorastaan roikkuu, räkättää Pissismummo. Ovat jo aikaa unohtaneet ikävuosiensa määrän, mutta jalka nousee ja kouhotusta piisaa. Nuorekas olla pitää, ahtautua farkkuihin ja punaisiin lenkkitossuihin ja keikkua tekopirteänä siellä sun täällä.

Papparaiset juoksevat polvet lonksuen maratonia ja puuhastelevat keskenään iäkköyhdistyksissä. Mummot valavat punaista väriä harmajapäähän ja kiristyttävät naamanahkaansa. Kosmelotogit ja muut petigyristit panevat parastaan, että iäkkönainen voisi huijata itseään peilin tykönä. Kallis purnukkavarasto kasvaa: yöksi yhtä, päiväksi toista sorttia, illalla tehotippaa ja aamulla hivenainekapseleita. Kauppa käy ja usko on luja.

Minkä kannan ottaa asiassa Pissismummo? ’Ikinuorekas’ ei hän ole eikä ’pirteäksi’ ainakaan aio heretä. Puuhamummoa hänestä ei enää saa eikä julkisivuaan kannata ruveta remontoimaan. Semmoisenans meinaa hän olla kummoisens on. Ans ollakin.