Pissismummo oli pyhästi päättänyt. Julistaa nimittäin keittiönsä stressivapaaksi vyöhykkeeksi. Kerta kaikkiaan. Siitä mitäkään, postilaatikko tursuaa kaupallisia tiedotteita. Ennen joulua: osta sitä osta tätä älä ostamatta jätä. Joulun jälkeen: ale siellä ale täällä asiakas alepäällä.

Varhaisherännäinen Poikakaveri kantaa aamulehden mukana keittiön pöydälle läjäpäin monivärikästä informaatioliitettä. Mummo lennättää herättyään kaikki paperinkeräykseen. Iltapäivällä sama. Toivoa sopii, ettei seassa muuten mennyt kovin monta joulukorttia lukemati.

Jonakin aamuna avulias Poikakaveri panee kahvinkeittimen toimittamaan virkaansa. Mummo selin vekottimeen siinä askaroi painikkeelle palaa. Vaan kun käännähtää, näkymä on outo. Keitin työntää kahvia pitkin pöytää. Lammikko valuu parhaillaan jouluksi vaihdetulle puhtoiselle matolle.

No, kerrankos tuota unohtaa pannun keittimen levyltä, sattuuhan sitä. Joskus jää kahvinporot panematta ja juomasta tulee laihanpuoleista. Erään kerran unohtuu vesi ja toisen kerran töpseli irti ihmetellään, kun ei mitään tapahdu. Kaikki kahvinlaiton katastrofit on koettu yhteiselossa. Värikästä tämä.

Pissismummo sattuu olemaan sitä sorttia, joka katastrofitilanteessa reagoi heti ja hepuloi vasta myöhemmin. Äkkiä keitin kiinni, pöytäriepua ja talouspaperia katastrofiavuksi. Poikakaveri hoitaa päivittelyn, jälkiselvitykset ja mahdollisten vaurioiden korjauksen, Mummo ensiapuluontoiset toimet.

Keittiö on taas stressivapaa. Joulu on näet ohi ja Poikakaveri poistunut päiviksi Tärkeisiin Töihin kustannuspaikalleen. Mitäpäs tässä, katastrofit kuuluvat elämään ja varsinkin jouluelämään.