viikot adventtia ja joulua kohti kuljettaessa ovat monelle vuoden kiireisintä aikaa. kaupunkimme keskustaan ovat joulutähdet jo syttyneet, ja moni on ripustanut parvekkeelleen tai pihapensaisiin valoja. minulle tämä aika merkitsee nyt tiettyä hiljaiseloa, keskittymistä, haavojen parantelua. toivon  uutta asennetta jouluvalmisteluihin: ihmisten välille rakkautta, joka ei maksa mitään. rakkautta ei rahalla saa eikä paljo tavara tee onnelliseksi. 

sinä sanoit: olen tutustunut omaan yksinäisyyteeni. ei se ole paha, siinä tuntuu olevan kaikki kohdallaan. ei perheettömyys tai leskeys ole yksinäisyyden ainoa selitys, eikä yksinäisyys aina ole kipeää.

minä rakastan sinua ystäväni, joka olet löytänyt elämänlaatusi tutustumalla yksinäisyyteesi. miten rikas oletkaan!

jossain sisällämme kulkee syksyn ja talven raja niin kuin talven ja kevään, kevään ja kesän ja kesän ja syksynkin. vuodenajasta riippumatta meidän sisäinen maailmamme myrskyää ja jähmettyy, sulaa ja heräilee, puhkeaa kukkiin ja viheriöi, lakastuu ja loistaa ruskan vahvoissa väreissä. sen nimi on elämä. ja joskus se myös liekehtii, kuplii ja hyräilee onnellisia säveleitä. 

kuolleet äidit ja isät, tädit ja sedät käyvät unissa

näyttämässä välähdyksiä ajasta kun olin lapsi

 kunpa he kertoisivat millaista heillä on nyt

ja miltä sieltä katsoen näyttää tämä elämämme hyörinä

mutta he hymyilevät lempeästi vain:

kaikki on hyvin

me elävät poikkeamme ristikivillä kynttilöinemme

luemme taas nimet syntymäajat kuolinpäivät

äitimme olisivat tänä vuonna täyttäneet sata vuotta

sodissa varjeltuneet isämme ovat ikuisen rauhan maassa

pyhinä pahoina armahdettuina elämme kuolemme

Minulle ominaista on hiljaisuuteen vetäytyminen ennen tai jälkeen tärkeää elämän käännettä. Muutos tai muutoksen ajatus tarvitsee tilaa ja aikaa. Ei niin, että sitä pohtisi herkeämättä, pikemmin niin, että ajatuksilla olisi vapaata tilaa tulla ja mennä, kypsyä hiljakseen. Viikonloppu tai kahden yön poissaolo riittää hyvin irrottautumiseen kaikesta siitä, millä päivät normaalisti kotona täyttyvät.

Retriittikoto otti vastaan lämpimästi. Oli tuttuja kasvoja ja tutut ohjaajat eikä nyt itsellä mitään vastuuta käytännön järjestelyistä. Lokakuinen maisema on äärimmäisen rauhoittava, sen riisutut puut, jäkäläkallio jääurut kupeellaan, sammaleiset kivet. Tummaa vihreää vasten pihlajain kirpeänpunaiset tertut yhä.  

Kävelyllä sää oli viileänraikas. Ajatuksissa kieppui ajankohtainen tilanne, siihen liittyvää epävarmuutta ja selvittämättömiä kysymyksiä. Kulkiessa katselin ajatuskiepuntaa ikäänkuin kauempaa, mietteet saivat tulla ja mennä. Metsä humisi hiljaa, unohduin pitkäksi aikaa katselemaan kalliota, miten pisarat valuivat jääuruissa kuin kyyneleet.  

Kolmas päivä oli ohuenohutta sadetta vihmova ja utuisa. Vastaranta sulautui usvahämärään, vain pihlajat hehkuivat rinteellä kuin pienet liekit. Hiljaiset meditaatiot ja rukoushetket kappelissa irrottelivat hellästi häilyvistä tunteista ja ajatuksista. Koin suloista rauhaa ja vapautta.

Toinen oli miettinyt  yksin kotona ollessaan yhteistä asiaamme. Kun kohtasimme, oli molempien mielessä selkeys: ei muutoksia nyt. Miten hyvältä tuntuikaan palata kotiin!

katselen kallion uurteita, kuuntelen sen vaitioloa. mitä se kätkee kivisydämeensä, mitä kertoo hiljaisella, vakaalla olemuksellaan.

kallio katselee minua, kuuntelee sydämeni hiljaisuutta. se on läsnä minulle, tutusti, turvallisesti siinä niin kuin aina on ollut.

 ”Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdtat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.”  -Ps. 31

sadekuussa tuuli käy myrskyisänä merellä, nuolee maisemaa märällä karhealla kielellä. metsässä ja kadulla tuuli tanssittaa lehtiä hulvattomasti ympäri, ympäri. myrskyssä rannalla kulkija voi nojata tuuleen, nauttia lähes painottomasta vapauden tilasta hetken.

sade puhdistaa, rauhoittaa. myrskyn jälkeen sisällänikin on hiljaista.

metsässä on hiljaista. pihassa kukki vielä eilen clematis. öinen sade piiskasi viimeiset terälehdet maahan. hyvästi linnut, hyvästi kukat, hyvästi kesä. syksy on värien energiaa, mutta myös hyvästien haikeutta. aamun lehdessä on vanhan ystävän kuolinilmoitus. jää hyvästi Erik, hyvä on osasi, leposi murheeton.

sadonkorjuuaika; vilja, marjat, juurekset – kypsää kaikki ja niin syötävän hyvää. olenko itse kypsynyt kokemusten myötä? oppinut jotakin, saanut aikaan jotakin hyvää? osaanko luopua turhasta ja antaa anteeksi pyytämättäkin? nytkö olen ihmisenä parhaimmillani?

minulle hyvin rakas maisema, kypsyvä viljapelto, metsän takana metsä, iltapilven hento punerrus kaiken yllä. viljankorjuun ja syyskyntöjen jälkeen maisema tummuu, kunnes lumen valo sen taas avartaa. täällä ei surra eikä huokailla maailman sotia ja kriisejä. en kanna minäkään huolta tulevista päivistä. luotan, että kyntö, kylvö, kasvu ja korjuu jatkuu – elämän ehjä peruskuvio.