kuolleet äidit ja isät, tädit ja sedät käyvät unissa

näyttämässä välähdyksiä ajasta kun olin lapsi

 kunpa he kertoisivat millaista heillä on nyt

ja miltä sieltä katsoen näyttää tämä elämämme hyörinä

mutta he hymyilevät lempeästi vain:

kaikki on hyvin

me elävät poikkeamme ristikivillä kynttilöinemme

luemme taas nimet syntymäajat kuolinpäivät

äitimme olisivat tänä vuonna täyttäneet sata vuotta

sodissa varjeltuneet isämme ovat ikuisen rauhan maassa

pyhinä pahoina armahdettuina elämme kuolemme

  • kuolemasta minulle tulee juuri nyt mieleen odottaminen, ja se, että koko elämä on odottamista. kuoleman odottamistakin se on. kaikki eivät säilytä odottamisen edessä stoalaista tyyneyttä, siksi elämässä olisi hyvä olla jotain myönteistä, jota odottaa. arvelen odottamisen tärkeyden riippuvan siitä, mitä odottaa. minä menen kohta laittamaan kahviveden tulelle ja odotan että se kiehuu, ja sitten kun se on kiehunut, odotan että se jäähtyy.

    kuolemaa mietin joka päivä. mietin sitä siksi, että voisin ra­kas­taa, tun­nus­taa ja pyy­tää an­teek­si. nyt kun vie­lä voin.

    Kommentin jätti meri · sunnuntaina 2. marraskuuta @ 12:13

  • Äitini odotti isän kuoleman jälkeen omaa kuolemaansa yhdeksän vuotta aika aktiivisesti. Yritin hänelle joskus sanoa, että keskittyisi elämään ja erityisesti siihen hyvään (miksei vaikka kahvihetkiin), mitä siihen kuuluu. Masentunutta semmoinen puhe ei auta, mutta hän, jolle elämä tuntuu mielekkäältä, voi siitä itseään muistuttaa. Kuolema tosin tulee odottamattakin, mutta ajoittain sitä kai enemmän miettii. Elämässä on usein vaikeampaa säilyttää kontakti käsillä olevaan hetkeen. – Tärkeä ajatus: että voisin rakastaa ja pyytää anteeksi.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 3. marraskuuta @ 15:29

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.