|
Peltoaukealla kävellessä seurasin tiiviisti varjoani. Sen sai esiin takaa himmeästi paistava aurinko. Kauempana taivas oli sinisenmustien, sateenraskaiden pilvien peitossa.
Hetkessä oikealta lensi aukean poikki etelään satojen lintujen saattue, pieniä auramuodostelmia ja pitkää, hulmuavaa riviä. Aivan yläpuolellani kuulin äänet. Pysähdyin, voimakas tunne nousi lävitseni, siinä oli haikeutta ja juhlavaa iloa. Teki mieli vilkuttaa: hyvää matkaa ja tulkaa takaisin, tuokaa kevät! Posti on tuonut tervehdyksiä ystävien matkoilta. Korttihullu ilahtuu aina postikorteista, joissa on jokin laadukas, paikallista elämänmenoa kuvaava otos persoonallisine fiilistelyineen. Olen katsellut kolmea tällaista tervehdystä rinnakkain. Ne kertovat paitsi lähettäjistään, myös saajasta. Lapin ruskaa, silmänkantamiin syksyn väriloistoa, lampi, johon taivas kuvastuu. Korttitekstinä ”Ei tätä voi sanoin selittää…” Ei ehkä tarvitsekaan, silti muutama lause kertoo ystävän ajatelleen saajaa ja tunteneen olonsa hyväksi rauhaa ja avaruutta henkivässä tunturimaisemassa. Kyprokselta tulleessa kortissa on kuvattu kuusi ikonia paikallisesta Apostoli Johannes Teologin kirkosta. Ystävä viittaa Uuden Testamentin tekstiin (Apt.13 luvussa), jossa kerrotaan kristillisen kirkon ensimmäisten lähetyssaarnaajien matkasta ja toiminnasta saarella. Postimerkit ovat upeita, taidetta nekin. Aurinkorannikolla kuljeskellut ystävä on kirjannut ilon sisarustensa tapaamisesta synttärien merkeissä ja hänelle uusista, mahtavan kauniista maisemista, joista Rondan kortti esimerkkinä. Andalucian sykähdyttävät maisemat ovat saajallekin tuttuja muutaman vuoden takaiselta kiertomatkalta. Uudet näkymät ja kulttuurit, taide ja pyhyys, hiljaisuus ja rauha luonnossa – ystäviä yhdistävät elementit. Ja se hetki, kun istahtaa kirjoittamaan kortin ystävää ajatellen jossakin kaukana arjesta.
Oli puhuttu kirkkoon menemisestä sunnuntaina. Heräsin huomatakseni että kello oli jo yhdeksän. Reippaaseen tahtiin kahvi tippumaan ja aamutoimille. Kymmentä yli herättelinToisen, joka onnistui olemaan unessa yhä. Tuli pikkuisen kiirus. Olin jo eteisessä valmiina, kun Toinen vielä etsi kiivaasti ehjää sukkaa.
Paikka on kaukana kaikesta, usein riittävän kaukana täydelliseen hiljaisuuteen. Nyt etäältä kuuluvat laukaukset rikkovat rauhaa. Metsän sisässä on toinen lampi ja sen takana kolmas. Jossain on aina joku, joka nauttii sorsastuksesta. Onneksi ei tule tänne, säikyttäisi joutsenet kesäpesältään. Saunan lauteilla istuja voi katsella ikkunasta lammelle. Kostea kuumuus kietoo syleilyynsä, iho alkaa pisaroida. Löyly pusertaa lempeästi ihmisestä kaiken kiireen ja turhat huolet. Moninaisissa viilettäneet ajatukset rauhoittuvat käsillä olevaan hetkeen. Katse viipyy maisemassa, unohtuu siihen. Saunoja laskeutuu lammen viileään syliin ja ui pitkään pilvivettä. Mielen iholla tuntuu syksyn ensi värähdys. Huoneeni avoimesta ikkunasta kuulen miten haapa hilajaa levottomasti. Tuuli kulkee samalla tavoin kaikissa pihapuissa, jokainen vastaa äänellään. Koivun lehvät suhisevat pehmeästi, männyn latvus humisee hiljaa. Haapa on puiden herkkäsieluisin. Ja äänekkäin. Tämä on toipumista.
Tervetuloa Kolmanteen Huoneeseen. Päivä, jolloin elämäni lehti kääntyi, on takana. Maistelen uudenlaista arkea, etsin elämääni uutta rytmiä tässä rajattomalta tuntuvassa vapaudessa. Herään hitaasti aamuihin, kuulostelen mihin suuntaan päivä kutsuu. Kaikki aika on nyt minun. Se tuntuu ihmeelliseltä. Viimeinen työvuosi kirkon diakoniatyössä muodostui osittain ennalta arvaamattoman dramaattiseksi. Päiväkirjamerkintöjä sisältävä blogi Kolmannen Huoneen Kynnyksellä jää historiaan tämän uuden blogin myötä. Suunnitelmia tulevaisuudesta ei tässä hetkessä ole, olen utelias näkemään, mihin ja miten elämä kuljettaa. Jos haluat, kulje kanssani ja kerro ajatuksistasi. Elämä on matka. Ja matka jatkuu. *Ellinoora |
|
