Nykyisestä elämänrytmistä solahtaminen hiljaisuuteen käy niin helposti, että eroa tuskin huomaa. Työvuosina valtavan painavana tuntunut retriitin ensimmäisen illan väsymys tuntuu enää ohuesti. Sekin työstään ehättäneiden retriittitoverien kautta, ilmapiirissä. Oma olo on kevyt, ilmava.
Vaellan onnellisena valoisassa maisemassa puukansan, tuulen ja veden hiljaista vuoropuhelua aistien. Menneiden aikojen kuiske tuntuu vanhojen tammien luona. Vedentakaiset metsät seisovat vaiti kuin juhlapukeissa kullankeltaisen, kuparinruskean ja vihreän sävyissään. Valoa, valoa!
Syksyn tuoksu! Kuljeskelen kallioilla, istun rannassa, unohdun katselemaan aaltojen hengitystä. Maa ja metsä tummuvat hitaasti iltaa kohti, vedessä heijastuu taivaan valo pitkään. Kappelin kellon vaimea kutsu kantautuu hämärään. Kohta soi virsi. Iltarukouksesta palatessa taivas kimaltaa upeasti tähdissä.
*
Toinen tulee hakemaan neljän päivän perästä. Palaan kotiin kauneudesta kylläisenä, vapaana huolista, koko olemus sielua myöten hyvin ravittuna. Tämän syysvalon koettuani ehkä selviän marraskuusta.
Ensimmäisenä kotipäivänä puunkaataja tulee pihaan moottorisahoineen. Hyvästi rakas vanha koivu, hyvästi oravanpoikasten uljas pesämänty… minua itkettää…
Syysvärikkäitä pyhäpäiviä ei ole vuodessa monta. Tuuli jo lennättää lehtiä, pian ne ovat maassa ja paljaat oksat piirtyvät kauniisti avartuvaa taivasta vasten.
Tänään vietämme kotona sunnuntairauhaa kahdestaan. Kirjoitin pari kirjettä, valmistin aterian. Soitan äidille, kun arvelen hänen heränneen päiväuniltaan. Esikoiselta tuli illalla ihana tekstari häälahjamatkalta: ?yövymme pienessä romanttisessa hotellissa, Firenzessä?.
Illemmalla pakkaan laukkua. Aamulla nousen varhaiseen lähtöön. Syksyn retriittiviikkoni alkaa.
Parhaat elokuvat ovat hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita. Espanjalaisohjaaja Pedro Almodóvarin töitä ei käy sivuuttaminen, jos taidemuoto kiinnostaa. Kun käyn elokuvateattereissa melko harvakseltaan, tulee sitäkin tarkemmin valittua se, minkä haluaa nähdä laajakankaalla. Nyt se oli Volver – Paluu.
Elokuva on näennäisesti kertomus naisista sukupolvien ketjussa. Miesten poissaolo ja sivullisuus tuntuu kuitenkin säteilevän kaikkeen, mitä tapahtuu. Elämän vastavoimat solmiutuvat yhteen mystiikka kolmantena säikeenä. Niin paljon äärimmäisiä tunteita; niin paljon huikean kaunista, niin raapivan rumaa.
Almodóvarin espanjalainen elämänmuoto on kiehtovan hullu sekoitus hetkellisyyttä, kiihkeää rytmiä, aitoa eroottisuutta, nautinnonhalua, pahuutta ja hyvyyttä, tasapainoilua absurdin pateettisuuden ja naurettavuuden rajamaastossa. Tarina on arjen taidetta; romantiikkaa veren suolainen maku suussa.
Koskettavin hetki elokuvassa oli minulle Raimundan laulu, joka syttyi nopeasti, leikkautui tuskasta viiltäen salaisuuksien läpi ? sekä varjeltujen että paljastumattomien ? ja sammui pois. Siinä oli kaikki.
PS. Kirjoitus näkyy herättäneen keskustelua Kirjailijan häiriöklinikalla.
Salissa oli pimeää, valaistulla lavalla odotti flyygeli ja kolme tuolia. Oli jo tervehditty tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa ennenkin on täällä tavattu. Oli myös muita kuulijoita, joita emme tunteneet. Toinen oli todennut lippuja ostaessaan, että ensi kertaa isäkin maksoi täällä sisäänpääsystä.
Nuorimies tuli sivuovesta, kumarsi, istui ja sovitteli sellon syliinsä. Bachin preludi alkoi soida pehmeästi ja varman tuntuisesti. Pimeässä ei nähnyt pienellä präntätystä ohjelmalehtisestä mitään. Olisi pitänyt lukea odotellessa esittelyt kappaleista.
Toiseen sessioon mukaan tuli pianisti nuotinkääntäjineen. Brahmsin sonaatti on vaikea, nuorimies tuntui epävarmemmalta sen kanssa. Yhteistyö säestäjän kanssa ei ollut ihan balanssissa sekään, ajoittain piano jyräsi sellon. Aloin jännittää pojan puolesta.
Väliajalla Toinen sanoi, ettei häntä jännitä, hän keskittyy musiikkiin. Päätin yrittää samaa. Resitaalin jälkiosa alkoi Raution hauskalla pikku Divertimentolla. Nuorimies rentoutui soittaessaan. Yleisö tuntui pitävän tästä musiikista. Siitä tuli jotenkin hilpeä olo.
Kun Prokofjevin sonaatti alkoi, suljin silmät ja keskityin kuulemaan. Jokin siinä myös loksahti vihdoin kohdalleen; sello lauloi vuoroin ryhdikkäästi ja herkästi ja piano myötäili. Tämä oli musiikkia! Yleisö palkitsi muusikot yhteistyöstä railakkain aplodein.
Jälkeen päin takahuoneessa oli jonoa: pikku oppilaita vanhempineen, ystäviä, ruusuja ja onnitteluja. Hikipisaroita oli vielä nuorimiehen otsalla, kun äiti pääsi kohdalle kysymään: millainen olo? ? niin kuin näkyy? – onnellinen ja tyhjä? ? niin?
Eräs etappi muusikon pitkällä polulla on ohi. Ensikonsertti.
Peltoaukealla kävellessä seurasin tiiviisti varjoani. Sen sai esiin takaa himmeästi paistava aurinko. Kauempana taivas oli sinisenmustien, sateenraskaiden pilvien peitossa.
Hetkessä oikealta lensi aukean poikki etelään satojen lintujen saattue, pieniä auramuodostelmia ja pitkää, hulmuavaa riviä. Aivan yläpuolellani kuulin äänet. Pysähdyin, voimakas tunne nousi lävitseni, siinä oli haikeutta ja juhlavaa iloa. Teki mieli vilkuttaa: hyvää matkaa ja tulkaa takaisin, tuokaa kevät!
Pihakeinussa, päiväkahvilla. Ihmetellään kesävaatteissa: onko nyt tosiaan kohta lokakuu. Lumimarjapensaassa on kaksi kauniinvalkoista marjaa. Ruukussa kukkii guinean liisa ihanimmillaan, vaaleanpunaisena.
Illan hämärään sytytän kynttilälyhdyn. Toinen avaa shampanjapulloa hyvästä syystä. Yhteisten vuosien mittainen asuntovelka on maksettu.
Posti on tuonut tervehdyksiä ystävien matkoilta. Korttihullu ilahtuu aina postikorteista, joissa on jokin laadukas, paikallista elämänmenoa kuvaava otos persoonallisine fiilistelyineen. Olen katsellut kolmea tällaista tervehdystä rinnakkain. Ne kertovat paitsi lähettäjistään, myös saajasta.
Lapin ruskaa, silmänkantamiin syksyn väriloistoa, lampi, johon taivas kuvastuu. Korttitekstinä ”Ei tätä voi sanoin selittää…” Ei ehkä tarvitsekaan, silti muutama lause kertoo ystävän ajatelleen saajaa ja tunteneen olonsa hyväksi rauhaa ja avaruutta henkivässä tunturimaisemassa.
Kyprokselta tulleessa kortissa on kuvattu kuusi ikonia paikallisesta Apostoli Johannes Teologin kirkosta. Ystävä viittaa Uuden Testamentin tekstiin (Apt.13 luvussa), jossa kerrotaan kristillisen kirkon ensimmäisten lähetyssaarnaajien matkasta ja toiminnasta saarella. Postimerkit ovat upeita, taidetta nekin.
Aurinkorannikolla kuljeskellut ystävä on kirjannut ilon sisarustensa tapaamisesta synttärien merkeissä ja hänelle uusista, mahtavan kauniista maisemista, joista Rondan kortti esimerkkinä. Andalucian sykähdyttävät maisemat ovat saajallekin tuttuja muutaman vuoden takaiselta kiertomatkalta.
Uudet näkymät ja kulttuurit, taide ja pyhyys, hiljaisuus ja rauha luonnossa – ystäviä yhdistävät elementit. Ja se hetki, kun istahtaa kirjoittamaan kortin ystävää ajatellen jossakin kaukana arjesta.
Oli puhuttu kirkkoon menemisestä sunnuntaina. Heräsin huomatakseni että kello oli jo yhdeksän. Reippaaseen tahtiin kahvi tippumaan ja aamutoimille. Kymmentä yli herättelinToisen, joka onnistui olemaan unessa yhä. Tuli pikkuisen kiirus. Olin jo eteisessä valmiina, kun Toinen vielä etsi kiivaasti ehjää sukkaa.
Rapulle astuessa räiskähti satamaan täydellä volyymilla. Piti vielä hetki etsiä sadevarusteita, että pääsi kutakuinkin kuivana edes autokatokselle. Kaupunki oli hiljainen, kuten aina sunnuntaiaamuisin, niinpä oli helppo havaita entinen työtoveri matkalla jalan samaan suuntaan ja poimia kyytiin sateesta.
Kirkko oli täynnä, oli työkauden alkajaispyhä. Samalle penkille istahti orposieluinen nuori mies, joka on joskus keskusteluissakin käynyt. Iloitsin, että hän on löytänyt tien messuun. Kuusi keväällä tai kesällä aloittanutta työntekijää siunattiin messussa tehtäväänsä, mukana myös virkaani valittu Kirsikka.
Jo hyvän aikaa virkavapaan turvin toisissa tehtävissä ollut Jussi-pappi piti lähtösaarnan ja komeasti pitikin. Päivän tekstit liittyivät Jeesuksen parantamisihmeisiin. Jussi kyseli voisiko Jeesus parantaa myös sairaan kirkon. Saarna kosketti yksityisen ihmisen parantumisen ikävää, mutta tarkasteli teemaa myös laajemmasta näkökulmasta.
Ajattelin uskon olemusta: miten pienistä murusista syntyy iso ravituksi tulemisen tunne, kun virren säe, raamatun teksti, tai ajatus saarnasta avautuu kuulijalle. Rukous kannattelee, tuntuu hoitavalta. Ehtoolliselle polvistuja saa tuntea pyhän kosketuksen ja kokea yhteyttä toisten kanssa. Ei tarvita erityistehosteita, menoa eikä meininkiä.
Kirkkokahveilla oli mukava tervehtiä tuttuja seurakuntalaisia ja saada halauksia rakkailta ? nyt jo entisiltä ? työtovereilta. Siinä oli oikein perheväen tuntua. ? Voisiko seurakunta olla kaikille kuin perheyhteisö, johon kokisi olevansa tervetullut sellaisena kuin on?
Saunalta tuoksuva savu nousee tyyneen iltaan. Vesi on kuin suuri tumma silmä, joka rävähtämättä katsoo taivasta. Laskevan auringon punertamia pilvihaituvia kuvastuu veden peiliin. Yksinäinen joutsen lipuu lammella, viime viikolla niitä oli kaksi. Koivuissa näkyy jo muutama keltainen lehti.
Paikka on kaukana kaikesta, usein riittävän kaukana täydelliseen hiljaisuuteen. Nyt etäältä kuuluvat laukaukset rikkovat rauhaa. Metsän sisässä on toinen lampi ja sen takana kolmas. Jossain on aina joku, joka nauttii sorsastuksesta. Onneksi ei tule tänne, säikyttäisi joutsenet kesäpesältään.
Saunan lauteilla istuja voi katsella ikkunasta lammelle. Kostea kuumuus kietoo syleilyynsä, iho alkaa pisaroida. Löyly pusertaa lempeästi ihmisestä kaiken kiireen ja turhat huolet. Moninaisissa viilettäneet ajatukset rauhoittuvat käsillä olevaan hetkeen. Katse viipyy maisemassa, unohtuu siihen.
Saunoja laskeutuu lammen viileään syliin ja ui pitkään pilvivettä. Mielen iholla tuntuu syksyn ensi värähdys.
Huoneeni avoimesta ikkunasta kuulen miten haapa hilajaa levottomasti. Tuuli kulkee samalla tavoin kaikissa pihapuissa, jokainen vastaa äänellään. Koivun lehvät suhisevat pehmeästi, männyn latvus humisee hiljaa. Haapa on puiden herkkäsieluisin. Ja äänekkäin.
On satanut muutamana päivänä. Kuihtuvat pihapensaat ja helteen polttama maa näyttävät virkistyneen. Ruukuissa kukitaan, sillä niihin olen tuonut vettä lähes päivittäin. Tuntuu ihanalta istua keinuun kesämekossa, aistia tuulen hyväily iholla. Elokuu, elämänmaku.
Luin: raskaasta työstä toipuminen voi viedä aikaa, vuosiakin. Ymmärsin: kaikki työn raskaus ei ole sementtisäkkien nostamista. Alan vähitellen tuntea mikä on raskasta ja mikä keveää.
Tämä on toipumista.