Yöllä oli satanut hiukan lisää lunta. Sen verran, että lehdenhakija on  jättänyt tuoreet jäljet pihaan. Aamukahvilla istuttiin tavallista vaiteliaampina. Kaupunki tuntui yhä nukkuvan, vaikka oli jo valoisaa.
 
Toinen meistä jäi lukemaan lehteä, kun läksin ulos. Ilma tuntui raikkaalta, pakkasta oli ehkä aste tai pari. Askelsin rivakasti tuttuun suuntaan: kotikatua metsän läpi ja  kentän laitaa  radalle päin. Sillalla huomasin kaiteeseen teipatun kynttilän ja sen vieressä kortin. ?Syvästi kaivaten, Naapurit ?. Oliko joku hypännyt sillalta sähköjohtoihin? Kauhea kuolema, kaikin tavoin.
 
Utuisen pilviverhon takaa auringon valo sirosi maisemaan lempeänä ja häikäisemättä. Väkeä oli tosi vähän liikkeellä. Vainajien päivä. Kotiin tultua sytytin tuikun isän kuvan eteen ikonipöydälle.
 
Ruokaa tehdessä en paljon mitään miettinyt. Paisti uuniin ja vokattuja vihanneksia, perunoita ja kastike, salaattia. Italialaista punaviiniä tällä kertaa, erinomaista. Sytytin kynttilän pöytäänkin. Radiosta kuului lasten toivekonserttilöpinää. Puhuimme hetken aikaa lintulaudan paikasta pihalla. Pitäisi hankkia uusi lintumökki ja talipallo. Tintit katselevat pihaa jo siihen malliin, että jotain puuttuu. Toiselle jäi kohtalainen röykkiö tiskiä, kun noustiin pöydästä.
 
Onko nyt jo toinen pyhäinpäivä isän kuolemankevään jälkeen? Isä vain kuihtui pois. Jokin herkkä fiilis läikehtii mielen pinnan alla; itkunhäivä. Menin Toisen luokse, nojasin hetken hänen olkapäähänsä tuolin selkänojan yli. Se tuntui jotenkin lohdulliselta.
 
Kynttilä palaa levollisesti pitkälle yöhön.
 
 
2002.
 

  • Naapuri kutsui aterialle. Meitä oli neljä naista, joista nuorin lähti vielä illaksi töihin.
    Valkoinen liina, kaunis kattaus ja kynttilät. Kutsuja pidätteli kyyneleitään sytyttäessään kynttilöitä. Ei ollut vielä puolta vuottakaan Kaukon-puolison ja naapurin kuolemasta. Niin äkillinen, niin raju kuolema.
    Asettauduimme pöytään hoitavan hiljaisuuden kanssa. Ole hyvä, kanttarellikeittoa ja lämpöisiä sämpylöitä. Tässä riisipuuroa ja rusinasoppaa. Elämän kanssakulkijoiden yhteinen ateria päättyi kahviin. Kuten aina oli päättynyt.
    Ajatusten vaihto liikkui yhdessä koetuista asioista ja ajattelimme, että me kaikki olimme läsnä.
    Kauko oli poissa ja läsnä.
    Kotona ajattelin, että muistoateria oli kuin ehtoollisen vietto.

    Kommentin jätti Paula Halmisto · perjantaina 3. marraskuuta @ 21:21

  • Niin. Muistoateria ON läsnäolon pöytä. Miten hyvä, että on niitä, joiden kanssa voi jakaa tällaisia hetkiä. – Kauniisti kirjoitit.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 4. marraskuuta @ 13:06

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.