Yöllä oli satanut hiukan lisää lunta. Sen verran, että lehdenhakija on  jättänyt tuoreet jäljet pihaan. Aamukahvilla istuttiin tavallista vaiteliaampina. Kaupunki tuntui yhä nukkuvan, vaikka oli jo valoisaa.
 
Toinen meistä jäi lukemaan lehteä, kun läksin ulos. Ilma tuntui raikkaalta, pakkasta oli ehkä aste tai pari. Askelsin rivakasti tuttuun suuntaan: kotikatua metsän läpi ja  kentän laitaa  radalle päin. Sillalla huomasin kaiteeseen teipatun kynttilän ja sen vieressä kortin. ?Syvästi kaivaten, Naapurit ?. Oliko joku hypännyt sillalta sähköjohtoihin? Kauhea kuolema, kaikin tavoin.
 
Utuisen pilviverhon takaa auringon valo sirosi maisemaan lempeänä ja häikäisemättä. Väkeä oli tosi vähän liikkeellä. Vainajien päivä. Kotiin tultua sytytin tuikun isän kuvan eteen ikonipöydälle.
 
Ruokaa tehdessä en paljon mitään miettinyt. Paisti uuniin ja vokattuja vihanneksia, perunoita ja kastike, salaattia. Italialaista punaviiniä tällä kertaa, erinomaista. Sytytin kynttilän pöytäänkin. Radiosta kuului lasten toivekonserttilöpinää. Puhuimme hetken aikaa lintulaudan paikasta pihalla. Pitäisi hankkia uusi lintumökki ja talipallo. Tintit katselevat pihaa jo siihen malliin, että jotain puuttuu. Toiselle jäi kohtalainen röykkiö tiskiä, kun noustiin pöydästä.
 
Onko nyt jo toinen pyhäinpäivä isän kuolemankevään jälkeen? Isä vain kuihtui pois. Jokin herkkä fiilis läikehtii mielen pinnan alla; itkunhäivä. Menin Toisen luokse, nojasin hetken hänen olkapäähänsä tuolin selkänojan yli. Se tuntui jotenkin lohdulliselta.
 
Kynttilä palaa levollisesti pitkälle yöhön.
 
 
2002.