Luin isän kuoleman surussa vuosien mittaan kirjoittamani tekstit. Niihin on tallentunut  todellinen tunnelma, värejä ja sävyjä valikoimatta. Kuolemasta on jo aikaa. Lukiessa kaikki on uudelleen niin totta, että tuntuu. Ajattelen miten paljon minussa olisi toisin, jos isää ei olisi ollut.

Suru ohenee suremalla. Kyyneleet haihtuvat hiljakseen, poismenneen elämän ja kuoleman kuvat haalistuvat, säilöytyvät muistojen albumiin. Haudalle kasvaa nurmi, nurmen peittää lumi yhä uudelleen ja lumeen lasketaan palava kynttilä tänäänkin. Kiitollisin ajatuksin.