Nykyisestä elämänrytmistä solahtaminen hiljaisuuteen käy niin helposti, että eroa tuskin huomaa. Työvuosina valtavan painavana tuntunut retriitin ensimmäisen illan väsymys tuntuu enää ohuesti. Sekin työstään ehättäneiden retriittitoverien kautta, ilmapiirissä. Oma olo on kevyt, ilmava.
Vaellan onnellisena valoisassa maisemassa puukansan, tuulen ja veden hiljaista vuoropuhelua aistien. Menneiden aikojen kuiske tuntuu vanhojen tammien luona. Vedentakaiset metsät seisovat vaiti kuin juhlapukeissa kullankeltaisen, kuparinruskean ja vihreän sävyissään. Valoa, valoa!
Syksyn tuoksu! Kuljeskelen kallioilla, istun rannassa, unohdun katselemaan aaltojen hengitystä. Maa ja metsä tummuvat hitaasti iltaa kohti, vedessä heijastuu taivaan valo pitkään. Kappelin kellon vaimea kutsu kantautuu hämärään. Kohta soi virsi. Iltarukouksesta palatessa taivas kimaltaa upeasti tähdissä.
*
Toinen tulee hakemaan neljän päivän perästä. Palaan kotiin kauneudesta kylläisenä, vapaana huolista, koko olemus sielua myöten hyvin ravittuna. Tämän syysvalon koettuani ehkä selviän marraskuusta.
Ensimmäisenä kotipäivänä puunkaataja tulee pihaan moottorisahoineen. Hyvästi rakas vanha koivu, hyvästi oravanpoikasten uljas pesämänty… minua itkettää…