Miten erottaa kesäyön lennolla iltruskon aamuruskosta? Kun voi nähdä yhtäaikaa ne molemmat, irti maasta, lattiana pilvien tasainen lautta?  Oi – ja hurmaantua täysin, pidäkkeettömästi taivaanrantamista, joilla päivä hetkeksi hiipuu ja taas kohta valostuu kuin nostaisi hitaasti kaihtimen. Hetket kuin hengitys; tihentyvät, rauhoittuvat, viipyvät, unohtuvat itseensä, ovat pian ohi. Tämäkin on kesää.

Vapaat vedet, tuuli vapaa. Anna tuulen koskettaa, sateen huuhdella itkusi, maiseman ottaa syliin. Ota vastaan meri, linnut. Tunne lähdön polte, kulkemisen kihisevä ilo, paluun onnellinen rauha. Haluan kokea ne taas. Se on kesää.

Hurmaava viikko! Paitsi edellä kerrottua retkeä, olemme olleet Pikkuritarin ja Murusen kanssa kaksi iltaa ja yhden päivän. Murunen on maailman ihanin pikku tyttö, joka yleensä on hyväntuulinen, syö ja nukahtaa ajallaan helposti. Hän ilmaisee itseään kehonkielellä, joka on ilmeikästä ja puhua pulputtaa yksivuotiaan kieltä, jossa vilahtelee tunnistettavia sanoja: äiti, isi, kenkä, kukka, kakka, ankka, pupu. Sitä paitsi hän laulaa! Se on Mummelista erikoisen herkkää.

Pikkuritarista näkyy kasvavan oivallinen keskustelukumppani, jonka kanssa voi puhua monista pienen pojan maailmaan liittyvistä asioista, joissa hän on asiantuntija. Hän on myös varsin tiedonhaluinen ja vahvatahtoinen poju. Keiton makkarapallerot katoavat vauhdilla, mutta sitten tulee stoppi. Taas käydään neuvotteluja, joiden tuloksena perunat ja porkkanatkin tulevat melkein kaikki syödyksi, kun Mummeli houkuttelee häntä laskemaan lusikalliset. Hän osaa! Hampaiden pesun ’viimeistely’ on Mummelin hommaa, josta yritetään aina laistaa, mutta jos pesu ja iltalaulu kuuluvat kimppaan, laulupaketti voittaa.

Mummeli laulaa Muruselle keinutuolissa nukkulauluksi ’Aa, aa, allin lasta, pientä linnun poikaa’ ja kohta kuuluu tasainen hengitys. Pikkuritarille Mummeli laulaa ihan oman laulun, jota ei lauleta kenellekään muulle. Se päättyy tärkeään säkeeseen: ’Isi ja äiti tulee kotiin, ennen aamua’. Toisena iltana piti laulaa varmuuden vuoksi vielä ’allinlastakin’, kun Pikkuritari kuuli, että hänellekin Mummeli oli vauvana sitä laulanut. Ja sehän päättyy ’siipisivelyyn’ säkeessä: ’pienellä linnulla on pienet siivet, joilla se poikaa hoitaa’. 

Perjantaina Vaari paimensi Murusta jonkun tunnin yksinään, kun Mummeli oli jo matkalla yhteen sielunkotiinsa, jossa odotti mielenkiintoinen kurssi ja Kuopion takaa tuleva ystävätär.

                             minä tärisen aallokossa, jonka eletyn dokumentit nostavat mieleen: isän kuoleman jälkeen kirjoitetut surun pyörteet, kipeät kuvat viikosta äidin kanssa hautajaisten jälkeen, sururunot, irrallaan ajelehtivat valokuvat, tekstinpalaset; äidin kuolemahuoneessa piirretyt kasvot, valvottujen yön tuntien tunnelmat, painavat unet, jotka olen kirjoittanut auki aamulla vinttikammarissa, viimeiset kuvat kotoa, josta äiti lähti itkuiselle kierrokselleen vieraisiin huoneisiin.

                             kipu välähtää kuumana, vääntää itkun vielä kerran jostain syväkerroksista, johon luulin sen jo kuivuneen, asettuneen sijoilleen kuten eletyt päivät kaikki. loppuuko tämä joskus, milloin muistot ovat niin pelkkää valoa, että varjot katoavat?


Aamulla kaikki on valkeaa. Yöllä on satanut viitisen senttiä lunta. Kaupunki on pukeutunut puhtaaseen Marianpäiväksi. Kirkon ovella seisoo kirkkoherran pikkuinen tytär ja heläyttää iloisesti: tervetuloa. Hänellä on rinnassaan nimineula, jossa lukee arvokkaasti kirkkoväärti. Toinen pieni kirkkoväärti on sisäaulassa. Juhlan tuntua!

Rippikoululaiset on ohjattu etupenkkeihin. Kummankin ryhmän aikuinen vastuuhenkilö istuu mukana, se hillitsee energioita. Kanttorit laulavat kahdestaan ilman urkuja alkuvirren paikalla Te Deumin. Seuraan virsikirjan nuotista paikoin horjahtelevaa, mutta enimmäkseen upeasti soivaa laulua. Kuusi kynttilää ja liljakimppu alttarilla, antependium valkoinen.

Samuli-pappi saarnaa. Hän sanoo: Jumala antoi Jeesuksessa suuren rakkautensa meille ihmisille, että me antaisimme rakkautta eteen päin toisillemme. Ajattelen miten paljon enemmän olisi rakkautta maailmassa, jos jokainen meistä, jotka olemme kokeneet Jumalan rakkautta, myös toimisimme näin kohtaamisissamme.

Ehtoollishetkessä auringonvalo hulmahtaa ikkunoista. Alttariseinän hopearisti välähtää, urkuikkunasta näkyvät hohtavina kirkonmäen lumiset puut. Hetki tuntuu pyhältä, jää minuun kuvana, jota sieluni katselee vielä illalla kotonakin, kun päivä jo hämärtyy iltaan.

Kun ihminen kuolee, jääkö jäljelle muuta kuin rojua? Jos dokumenttien merkitys menee hänen mukanaan? Jos hyviä muistojakaan ei ole tai ei ole ketään muistelemassa?

🙂  luonto; vaeltelu, yksityiskohdat, vuodenajat, lumi, meri, valo, kukat, linnut

🙂  hyvä ateria ja keskustelu ystävän seurassa

visuaaliset impulssit; tyylikäs vaate, vanha koru, taideteos, hyvä elokuva, hyvännäköinen nuorimies kahvilassa (viim.mainittu ilahduttaa erityisesti Pissismummoa)

musiikki, hiljaisuus

inspiroiva ajatus, hyvä kirja joka liikahduttaa

matkalle lähtö, matkalla olo, kotiinpaluu

tulla nähdyksi, tulla kuulluksi, tulla hyväksytyksi

uni jossa jokin unelma toteutuu

😀   lapsenlapsen hymy ja aikuisen lapsen katseesta kuvastuva onni

halaus, yllättävä hyväily jossa rakkaus värähtelee

Koko päivän on taas satanut lunta. Kinokset kasvavat, ikkunasta katsoen naapuritalosta näkyy enää katto lumivallin takaa. Toinen on käynyt kolaamassa useaan otteeseen. Kun olimme asioilla pari tuntia, sai taas kahlata kotiovelle, lapioida ja harjata, että pääsi ovesta sisälle.  

Illalla sytytän takkaan tulen. Olo on kuin karhulla talvipesässä. Meteorologi kertoo, että pian lauhtuu. Voi vain kuvitella sitten sohjon määrää. Matin päivä meni jo, mitä sekään nykyään enää merkitsee. Huomenna on ylimääräpäivä eikä sekään ole tätä päivää kummempi: valostuu, hämärtyy ja on pian mennyt.

Tasavallan kunnon väki (ainakin nais- ja erittäin mummo-) on aivan tohkeissaan prinsessa Victorian synnytettyä prinsessa Estelle Silvia Ewa Maryn. Kuningatar-mummo Silvia ja morfar Kaarle Kustaa lienevät siinä asiassa normaaleja isovanhempia, että ensimmäinen lapsenlapsi saa heissä aikaan yhtä suuren tunnemylläkän kuin prinssi-isä Danielissa esikoisensa. Nähtäväksi vielä jää kuinka moni saman syntymäpäivän tai -vuoden onnekseen saanut tasavaltalaisprinsessa saa nimekseen Estelle. Esikuvallisessa asemassa olevat kun saavat kaimoja helpommin kuin tavalliset kuolevaiset.
Onnittelut kaikille osapuolille iloisesta perhetapahtumasta ja olkoon prinsessa Estellen tulevaisuus ruusuinen!     

Illalla kävelimme Sanomatalon aulassa zimbabwelaistaiteilijoiden kiviveistoksia ihailemassa ja koskettelemassa. Kiven kauneutta, karheutta ja sileyttä! Olivat vaikuttavia kooltaan ja muodoiltaan. Tuntui kuin Afrikan kuuma tuuli  olisi kulkenut tilassa ja lumi alkanut sulaa talviviimasta tulleiden katsojien hartioilta.

Vähän myöhemmin energisen Olari Eltsin johdolla soi ja leiskui Beethoovenin seitsemäs sinfonia Musiikkitalon salissa. Seitsemättä kuulee usein radiostakin, nyt konserttiyleisö otti villin ihastuneena vastaan tuoreen tulkinnan. Sielunkin kohmeet  sulivat siihen.

Ihminen tarvitsee silmän, korvan ja kaikkien aistien kuumaa tuulta.