Pilvisenä lauantaiaamuna kuljimme yhdessä sielunsisko Sofian kanssa satojen muiden mukana Anna-Maijan siunaus- ja muistojuhlaan Agricolan kirkkoon. Sellomusiikki ja Taizén hymnit loivat hellänhartaan tunnelman ja kuorissa yksinkertainen valkoinen arkku sai laulujen aikana ympärilleen kauniin kukkameren. ”Rakkaat ihmiset”, aloitti Irja-piispa siunauspuheensa kirkon täyttävälle joukolle. Miten hyvältä tuntuikaan, ettei viipaloitu saattajia omaisiin ja muihin, ihmisinä siinä oltiin, kaipauksen koskettamina. Anna-Maijalla on ollut ystäviä mitä erilaisimmista yhteyksistä ja jokainen tiesi sisimmässään, mikä se yhteys on ollut. Juhla oli täynnä kiitollisuutta Anna- Maijan elämäntyöstä ja muistopuheissa myös hyvin valittuja välähdyksiä hänen persoonansa vaikutuksesta. Minua koskettivat erityisen syvästi Anna-Maijan sisarenpoikien veisaamat Siionin laulut, joissa hienolla tavalla tuli kosketus Anna-Maijan hengellisiin juuriin.

Aurinko oli tullut esiin pilvimuurista, kun kävelimme kirkosta kaupungin keskustaa kohti ja poikkesimme yhteen lempikahviloistamme. Sielunsisaruutemme alkoi vuonna 1989 Taizén matkalla, jonka sydänhahmo Anna-Maija oli. Ennen sitä olin jo lukenut Anna-Maijan runoja ja Omenapuukylän päiväkirjan. Rakasta Äitiä muistellessa vierähti kahvilassa tunti ja toinenkin. Sisko saatteli vielä junalle. Kotimatkalla mietin, miten monissa muistotilaisuuksissa olen elämäni aikana ollutkaan, mutta ainutlaatuinen kokemus oli olla juhlassa, joka oli täynnä uskon, toivon ja rakkauden ihmisiä.