Tiedättekö missä on paikka, jonka asukkaat nauravat usein ja hersyvästi, puhe syntyy ventovieraan kanssa ihan ilman esittelyjä ja kohmeista epäluuloa: ’mitä se tuo minusta tahtoo’? Siellä puhutaan mie ja sie -kieltä. Siellä voi nauttia vety-, atomi- tai vohvelikahvit yhdessä Suomen kauneimmista sisävesisatamista. Siellä keinahtelee Prinsessa Armada ja veden ääreltä voi nousta kukkaniittyrinnettä ihailemaan linnoituksen valleilta upeita näkymiä yli satamalahden suihkulähteen. Toisella rinteellä kiipeää kaupunki, maamerkkeinään vesitorni ja kirkkojen kupolit.  – Taidatte tietää jo…

Toinen vei minut, Kesän Lapsen, juhlimaan synttäreitä sinisen Saimaan rannoille ja vesillekin. Päivä oli mitä ihanin: lämmin, aurinkoinen ja vilvoittavasti tuuleva. Poutapilvet purjehtivat välillä auringon editse, mutta vilu ei tullut missään vaiheessa. Linnoituksen runsaasta kulttuuritarjonnasta valitsin ilahtuneena karjalaisen taiteilijan Grigor Auerin näyttelyn Etelä-Karjalan Taidemuseossa, jossa oli esillä myös hienoja valokuvia Äänisen rantojen kalliomaalauksista ja maisemista.  

Illalla nousimme risteilylaivaan, jonka parituntinen kierros näytti uhkeita kalliorantoja, mökkejä puiden siimeksessä, korkealla kulkevan sillan kaaret valoa vasten, ilta-auringon kimalluksen laineilla. Risteilyseura koostui kymmenestä ikäisestämme pariskunnasta, nuorehkojen miesten joukosta ja isästä, joka oli laivalla tyttärensä kanssa. Tunnelma oli mitä leppoisin.

Kesäillan kuihtumattomassa valossa ajelimme kotiin ja olimme perillä ennen puoliyötä. Mikä ihana päivä!