…kun ihan uutisiin pääsi joku viisas kertomaan kaikelle kansalle, että ilmastonmuutos aiheuttaa masennusta ja unettomuutta. Mehän ei siis näillä pohjoisilla vyöhykkeillä ole kuultukaan ilmastonmuutoksesta. Ei tiedetty sitäkään, että jokatalvinen kaamosaikakin masentaa, kun aurinkoa ei näy kuukausimääriin.  Ihan luultiin, että suomalaisten onneton geeniperimä on kansallisen ainaismelankolian ja liika kännyköinti huonounisuuden syy. No nyt tiedetään, että ei ole.

Kuka vielä kertoisi sen, mistä erottaa, mikä masennus on normaalia syyspuolen vuodenkiertoa sateineen, lyhenevine ja pilvihämärän täyttämine päivineen ja mikä taas ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Kerrottiinko myös miten ilmastonmuutosmasennusta hoidetaan, se kun ei taida mennä ohi viimeistään vappuna tai juhannuksena?

Pissismummon resepti ensiavuksi: Kumisaappaat ja sateensuoja kauppareissulle – ja kotiin tultua kaikvaloppääll, mukillinen kuumaa totia ja villasukat jalkaan. Kyllä se siitä. (Ja uutisten aikaan toosa kii.)

Miten ilahduinkaan aamuvarhaisella, löytäessäni sanomalehden painotuoreena postilaatikosta! Haa, pääsen mukaan maailman tapahtumien pyörteeseen ja viisaiden pohdintoihin niiden merkityksestä maailman ihmisten arkeen. Eläkemuorin yksioikoisen, mutta värikkään elämän kohokohtiahan ovat aamukahvin ohella ehken radion aamuhartaus, päivän lehti, kirkontornikellon kahdentoista lyönnit, päivän mietelause kera lautasellisen eilisen ruuan tähteitä ja sitten ihanan pitkä hiljaisuus ennen iltateekupposta ja Ylen ykkösen lempeä-äänisen Petteri Löppösen ilmaantumista uutisruutuun.

Joo. Mutta. Se lehti, tänään. Jengirikollisuus suistamassa Ruotsin täydelliseen kaaokseen. Venäläiset ostattelemassa sadan huoneen vanhainkotirakennusta ’kesämökiksi’ puolustusvoimien alueen naapurista. Ulkoministeriö ’aikoo keskustella’ Suomeen asettuneesta murhamiehestä Irakin kanssa. Ruotsin kuolemanpartiojengi on jo täällä huumekaupoilla. Soteuudistuksen tärkein tavoite ’uhkaa romuttua’. Venäläishakkerit Kyberturvallisuuskeskuksen, Liikenne- ja viestintäviraston, Ely-keskuksen ja Väyläviraston kimpussa. Lapsiperhe pelastui tulipalosta lehdenjakajan ansiosta. 15-vuotiaat uhkailevat kouluaan netissä. Reserviläiset Nato-tehtäviin. Metalliputkella sivullisia hakannut sai kuin saikin tuomion. Päiväkodeista puuttuu 400 opettajaa. Huonokuntoisten vuokratalojen hurjat vuokrankorotukset. Ja niin edelleen.

Höperö aamuvarhaisella ilahtuu, hankkii päiväänsä ahdistusta ja murhetta vain avaamalla hesarinsa. Olisiko uutispaaston paikka?

Usvaisia aamuja, sateisia päiviä, myrskyä, ukkosta ja tulvia – tyypilliset syyssääkuviot kertovat väistämättömän: ohi on. Kotikadun koivu kertoi sen jo viikkoa ennen näitäkin, siihen ilmestyi vaivihkaa puolenkymmentä keltalehtistä pikku oksaa. Ihan kuin sanoakseen: huomaatteko!

Touhua on riittänyt. On tehty välttämättömiä pihatöitä. On ensin valmisteltu ja sitten juhlittu jubileumia. On vietetty juhlan jälkihehkua ja laskeuduttu aikanaan arkeen, vähän eri tahtiin kumpikin.

Saman tien Toinen otti asiakseen päivittää pöytäkoneeni emolevyineen kaikkineen ja siinä on mennyt viikko ja toinenkin harvakseltaan työskennellen. Hienosäätöä riittää yhä, mutta saan jo hoidetuksi tärkeimmät asiat. Projekti on varsinainen kalkinkolistus sekä lepotilaan asemoituneille insinöörin aivoille että koneen käyttäjän uudelleenoppimiskyvylle. 

Olen jotenkin herkistynyt kaupungilla havaitsemieni yksin kuljeskelevien vanhusten suhteen. Luulisi, että viikon ruokalistan miettiminen ja siihen liittyvän tarpeiston haeskelu olisi tässä vaiheessa kauppareissun pääasia. Periaatteessa onkin, mutta kun ympärillä sattuu ja tapahtuu, tulee tehtyä havaintoja.  

Tulin normikierroksellamme maitotuotteiden kylmähyllyille ja havaitsin naapurikadun papan, jota ei yleensä vakikaupassamme näy. Hän vaikutti olevan hukassa. – Hei, voinko auttaa? – Pitäisi löytää sinistä maitoa, missä ne täällä… – Tässä on Arlan kevytmaitoa, tässä Valion, kävisikö jompi kumpi? – Siinä pitäisi olla kuulemma lehmän kuva… (Valion purkissa kyllä on.)  – Uusivat pakkauksia aika ajoin ja paikatkin vaihtuvat hyllyssä toisinaan, ei ihme, jos ei löydy, myöntelin.

Kun pappa tunnisti meidät tutuiksi, hän kertoi siinä hyllyn vieressä, miksi hän on kaupassa, jossa ei yleensä käy. Vaimo oli tuotu sairaalasta leikkauksen jälkeen kotiin, ja lapsista ei nyt kukaan ehtinyt avuksi. Kysyin, olivatko he yrittäneet saada kotihoidosta apua. – Juu, ei sieltä saa, soitin moneen paikkaan ja aina joku robotti käskee painamaan sitä tai tätä numeroa. Lopulta sain yhden ihmisen puhelimeen, ja se kyseli kaikkea ja totesi, että puolisohan pääsee kauppaan. Että ei tarvita apua. Papan lopputulema nykyisistä systeemeistä oli karu: mistään ei saa apua enää, vaikka koko pitkän elämänsä on veroja maksanut.

Ei siihen ollut paljon lisättävää.

Käveltiin kotikaupungin keskustassa, mikä on meille sinänsä nykyään harvinaista. Auto näet oli päässyt kesälomareissulle Esikoisen perheen toimesta toisaalle ja meillä oli isoon kauppaan viikonlopun ruokaan liittyviä asioita. Tarjosin Toiselle kesän ekan rommirusinapikarin, jätin hänet kioskille nauttimaan siitä ja kipitin nappikauppaan.

En usko, että juuri monessa pääkaupunkiseudun itsenäisessä pikkukaupungissa on enää näitä käteviä naisia palvelevia liikkeitä. (Tosin itse en kuulu ’käteviin’, mutta tiedän, että sieltä saa kaikkea ja neuvot kaupan päälle.) Tämä kauppa ja sen omistaja ovat olleet paikallaan ainakin sen 44 vuotta, minkä olemme täällä asuneet. Ovella kilahti kello, kun pyyhälsin sisään. ’Moin’ jälkeen omistaja kysyi mitähän saisi olla. – Caprihousujen alkuperäinen, leveä vyötärökuminauha on lopullisesti väsähtänyt ja… – Joo niin niille käy, ennemmin tai myöhemmin, pesukone ja pulverit niitä möyhentää… – niin että tarvitset kuminauhaa. Valinta vaati räknäystä, nimittäin sopivan napakkaa nauhaa on vaikka minkä levyistä. Mittaapa vyötäröltäsi, saat just sopivan pätkän… noin… moni tulee ja ostaa ihan turhaan metrin tai puolitoista ja sitten siitä jää harmillinen pätkä, jolla ei tee mitään.

Alle viiden euron summaa ei niin vain makseta pankkikortilla ja kelläpä nykyään on käteistä. Tempaisin tavaraa pursuvalta tiskiltä ihania nättejä pikku pyykkipoikia mukaan. – Näähän tekee nyt yhteensä melkein kympin, sen kai voi maksaa kortilla? – Ilman muuta. Samalla puhuttiin siitä, miten pikkukaupungin on käymässä, kun keskustan kaunis liiketalo, siinä puoli vuosisataa seissyt, on päätetty purkaa ja tilalle tulee asuintorneja. – Lienee aika lopettaa tää nappikauppa, uusiin liiketiloihin tulee sitten kolminkertaiset vuokrat eikä nykyiset sukupolvet enää ompele, ne vain neuloo.

Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, eikä maksanut mitään olla samaa mieltä siitä, että ajat eivät ole entisellään, vaan vilkaisu kelloon pani liikettä tossuihin, bussi ei odottaisi. – Jatketaan toiste! – Näin tehdään!

Kuluneella viikolla on ollut yhtä ja toista ohjelmaa. Kävimme junalla stadissa tiistai-iltana, kun Murun musaluokka esitti opettajansa muovailemaa uusversiota Kalevalasta. Esitys oli Kansallisteatterin Omapohjanäyttämöllä, joka on ihan koulun naapurissa. Mahtava ponnistus opelta sekä lapsilta ja tuloskin mitä parhain. Muru siellä loisti esityksen kertojana ja mukana musaesityksissä. Väliajalla eräs toinen isoäiti yltyi kehumaan meille Murun eläytymiskykyä. Oltiin vaatimattomasti, että kyllä on monilahjakas tyttö.

Tämä päivä meni meillä aika lailla suorituksen puolelle, oikeastaan ähmäilyksi. (Se merkitsee pinnistelyä voimien äärirajoille.) Kaupassa oli aamulla yllättävän vähän väkeä ja kun sitä ihmettelin kassarouvalle, hän siihen, että perjantai-iltanahan se ryysis täällä oli. Nuorten valmistujaisia lienee monessa kodissa tänään, lakkiaispäivä saattaa olla vasta keskiviikkona. En tosin tiedä, kun eka sarja lapsenlapsia on vielä teinivaiheessa.

Ruuanlaiton ja pienen lepohetken jälkeen jakauduimme tahoillemme. Toinen hoiti talonmiesviikon tehtäviä ja huolsi autoa, minä otin asiakseni lauantaisiivouksen. (Tavallisesti sekin tehdään yhdessä.) Tajusin, että nyt menee rajoille, mutta sinnittelin. Huomenna sen seuraukset kyllä luissaan ja nikamissaan tietää. Ehkä saunan lämpö hoitaa ainakin lihakset. Huomenna on huomisen jutut matkalla toisaalle.

Vanhastaan sanottiin kesän alkavan helluntaista. Niin on, jos siltä tuntuu, tuumin nykyään. Katsotaan miten huominen aukeaa. Ainakin ikkunoiden pesua ja kitkemistä riittää arkiviikollekin.

Uusi viikko alkaa. Aamupäivällä viimeistelen pihasta eilen ajetun ruohoalueen reunat ja pensaiden juuret varsisaksilla. Se on vielä helppoa, mutta iltapäivällä pation laattojen välien putsaus kyyristellen ottaa koville. Virkeinä päätään nostavat voikukat ovat tiukassa. Selkä alkaa kipunoida julmasti, mutta sinnittelen.

Palaan pihalta nojatuoliin C-moren ääreen, siellä on menossa Ruotsi-Tanska ottelu, jonka ensin mainittu voittaa melko suvereenisti. Kiinnostaa, kun Leijonilla oli Ruotsia vastaan taannoin huippujännä ottelu, joka ratkesi vasta jatkoajan ja voittolaukauskilvan jälkeen. Ja siksikin, kun Tanska tulee Leijonia vastaan huomenna.

Kesä on humahtanut äkisti pihaan kuin maaliskuiset lumet katolta. Syreenit ojentelevat kukkiaan ja tuoksuvat kuin joskus muinoin juhannusaattona.

Olipa hupaisaa katsoa eilen tv-ykkösen A-studiosta, miten THL:n tutkija, Hgin yliopiston professori, HUS:n diagnostiikkajohtaja sekä muuan sote-asiantuntija hoitaisivat sote-järjestelmän rahoituksen ja toiminnan ongelmat. Katastrofitunnelmista aloitettiin ja keskustelu alkoi jo vaikuttaa sotaisalta, kun asiantuntijat huusivat aika ajoin toistensa puheen nurin pää punaisena. Professorin mielestä terveyskeskukset pitäisi räjäyttää ja siirtyä takaisin yksinkertaiseen omalääkäri ja hoitajapohjaiseen parityöskentelyyn! Tutkijan mielestä puutteita paikkaamalla rakennettu kahden rinnakkaissysteemin häkkyrä ei toimi, maksaa liikaa eikä työntekijäpula kuunaan poistu. Sekin kuultiin taas, että suuret ikäluokat, joiden sairastavuus iän mukana nousee, eivät jatkossakaan tule saamaan hoitoa ilman rajua priorisointia (jota tosin tehdään jo nyt).

Toimittaja totesi tyytyväisenä aiheesta nousseen tulisen keskustelun ja kiitti osallistujia. Katsojan epätoivo vain kasvoi, jäätiin siihen käsitykseen, että hyvinvointialuesysteemi ehkä tule toimimaan koskaan, koska resurssipula. Tosin samaan tulokseen moni meistä on ehtinyt jo tulla omasta kokemuksestaankin. Siinä meillä on jälleen yksi sota, joka eskaloituu kaaokseen ja katastrofiksi. 

Huhtikuun viimeinen arkiviikko kuopii pohjiaan. Kuukaudelle varattu kustannuseräkin alkaa olla nautittu. Odotellaan siis seuraavaa eläkepäivää, joka vapun kunniaksi tulee päivän myöhässä. Kotimaisessa kulttuurissa vapulla on aattokuvionsa kuten joululla ja juhannuksellakin. Toivottavasti kevätiloa riittää vapunpäiväksikin!

Tällä viikolla tormennuimme sopivasti juuri ennen sadeöitä haravoimaan pihan talven jäljiltä. Nyt pääsee uusi kasvu vauhtiin, kunhan viileän jakson jarrutus on ohi. Odottelen vielä sitä kipinää, joka saisi ryhtymään ikkunoiden pesuun. Puuha ei sinänsä ole vastentahtoista tai raskasta, mutta ryhtyminen vaatii tietyn energiapulssin.

Iloista kevään juhlaa kaikille!

Yöt ovat toisinaan yhtä myllerrystä. Unia, unia. Rakastan maanantaiaamujen pienesti pilveilevää arkivaloa,  selkeyttä, kun talo, piha ja katukin ovat hiljaisia, ja päivä ei ole vielä päässyt vauhtiin. Yöllä on ihmisten elämässä omat maisemansa, omat tarinansa, joissa kokemusten keitos kuplii unina.

Jotain kevätsilmuja on mieleeni puhjennut, kun ryhdyin oikein laittamaan ruokaa. Kaivelin muististani stroganoffin tuoksuja ja makuja. Olin ennakoinut, jääkaapissa oli naudanlihaa kuutioina, venäläisiä suolakurkkuja ja ruokakermaa. Perunalaatikossa on aina puikuloita, jotka kypsyvät nopeasti ja ovat herkullisia kuorineen. Parasta arkiviikon alkuun.

Muistelin, että usein tähän aikaan jäät lähtevät vesistä. Alkoi kovasti kutkuttaa  ajelu järven ympäri ja Rantatietä, pysähtyä kahvikorin kera Halosennniemeen nauttimaan kaikin aistein keväästä. Järvi kimalteli, sinivuokot, valkovuokot ja scillat kurkkivat vihreästä matosta. Järveltä henkäili viileä tuulenhenki, ja peipposet lauloivat niin. 

Kotipihaan tullessa havaitsin varpusen löytäneen orapihlaja-aidan pätkän pihaparkin reunalta. Siinä se istui ja hilisi hiljaista lauluaan kuin vastauksena kaipaukseeni.