En arvannut, että hyvinvointi voi raastaa ihmisen hermoja niin, että tekisi mieli pois elämästään, että pääsisi eroon kolossaalisesta HyvA-systeemistä. Minulla ei ole kokemusta koulukiusattuna olemisesta, mutta arvelen, että jotensakin tämänkaltaista avutonta raivoa se voi kohteessa herättää.

Liityttyäni sovelluksen käyttäjiin olin aluksi vain naiivin helpottunut, että pääsin eroon puhelimessa jonottamisesta ja vaihtoehtojen 1,2,3 jne arpomisesta. Koneella hoituivat kätevästi terveydentilan seurantaan tarvittavat satunnaisten lääkärikäyntien, omahoitajan tapaamisten ja laboratorioaikojen varaamiset sekä reseptien uusimiset.

Vaan kuinkas sitten kävikään. HUS-Apotin kanssa seesteiseen avoliittoon sopeutunut Maisa alkoi sekoilla, kun mukaan tunki kolmas pyörä, eli Hyvinvointialue. Jokainen voi kuvitella mitä siitä seuraa, kun kaksi eri systeemiä, joista Vakehyvan on vasta kehitysvaiheessaan, survotaan väkisin yhteen. Sopeuttaminen on haaste, josta eniten kärsii taas asiakas.

Olen joutunut jalkautumaan entisaikojen tyyliin terveyskeskuksen potilastoimistoon (jota ei vielä onneksi ole lopetettu) kyselemään asioitani, kun en saa selvää Maisasta. Viimeksi kun yritin koneelta saada aikaa omahoitajalle, vastauksena oli ’tiketti’ ajanvaraukseen ja ohje, että itse pitää varata aika. Kun löysin ajanvarauspaikan, siellä kerrottiin, että aikoja ei ole. En saanut selville, miksi ei ja mitä pitää tehdä. Kysyä aina voi, vastaus on luvattu 3-4 päivässä, mutta tässä tapauksessa se on liian myöhään. Harmittaa kuin pientä kipeää eläintä.

Television ajankohtaisohjelmien terävin kärki on maanantain vakio-ohjelma MOT. Ohjelmalle on löytynyt osuva nimi – kuten tiedetään – matematiikan termistä ’mikä oli todistettava’. Sekä nimi että ohjelma ovat skarpisti ajassa nostaessaan esiin tärkeitä ja tosia asioita perusteluineen.

Ikävä tosiasia on, että ohjelmasta on muodostunut jokaviikkoinen marmatus suomalaisen yhteiskunnan ja elämänmenon epäkohdista. Kuten jokainen voi tahollaan todistaa, huonosti hoidettuja ja hoitamattomia asioita on riittämiin. Asia kerrallaan otetaan puheeksi, jos sille jotain tehtäisiin.

Mikä tässä maassa olisi todistettavasti erinomaisen hyvin? Kävisikö vaikkapa toimiva demokratia vapaine vaaleineen (yhdeksän presidenttiehdokasta yhden diktaattorin sijaan)? Vapaa ja moniääninen media yhden tarkoitushakuisen ja totuudesta piittaamattoman äänitorven toitotuksen asemesta?  

Taas on talvinen viikko vilahtanut lauantai-iltaan, tammikuu ehtinyt tanakasti yli puolivälin.  Vaalivalintoja kypsytellään, monella on pasmat olleet niin selvänä, että ovat jo äänensä antaneet. Kiinnostaisi sekin, jaksaako kansa kahdesti uurnille, jos ei saa haluamaansa ehdokasta toiselle kierrokselle. Pitäisi jaksaa, sillä lopputuleman kanssa on elettävä seuraavat kuusi vuotta.

Rivitalon asukkaan pihapolku on nyt niin syvässä kanjonissa, että päälaki tuskin enää lumivallin yli naapurille näkyy. Selkävaivainen muori ja yskivä vaari yrittävät parhaansa mukaan pitä omaa osuuttaan väylästä postilaatikolle ja roskikselle auki. Pakollisena kuntoiluna se on hyväksi, kun muistaa tauottaa hommaa sopivasti. Onneksi joukossa on jokunen nuorempi ja jaksavampikin asukas.

Kuvittelin, että kukaan ei enää lähetä joulukortteja a) koska kännykät b) koska Posti c) koska ’ei saa aikaiseksi’. Ei pitänyt paikkaansa. Posti yllätti kantamalla joka päivä muutaman hyvän joulun toivotuksen mukavalta ihmiseltä. Luuriin tipahteli vastaustoivotuksia ystäviltä, joille lähetin kukkaisia toivotuksia aina, kun joku heistä tuli mieleen.

Kauppa-ahdistus kasvaa jouluviikolla a) koska ’kulkuset’ b) tungos c) miehet. Yllätysyllätys, vakikaupassa soi hillitty joulumusa hiljaisella volyymilla. Noh, tungos oli kyllä aamuyhdeksältä jo tavallisesta poikkeava. Tiukkapipoiset miehet ryntäilivät kärryineen ja ostoslistoineen etsimässä tavaroita ja marmattivat kassajonojen hitautta. Yllätin yhden perässäni tulevan ärisijän toivottamalla hyvää joulua ja hän yllätti vastaamalla  säyseästi, melkein ystävällisesti: ’kiitos, samoin’.

Liikuttavin yllätys tuli nuoremmalta ystävältä, joka toi leipomansa taatelikakun. ”Jos et jaksaisi leipoa, niin ajattelin, että tykkäisit”. Ajatuskin lämmitti sydämen aivan sulaksi. Sain yllätyksestä niin paljon energiaa, että sain aikaiseksi toisena päivänä pienen annoksen itsetehtyjä pipareita, vaikka luulin, ettei minusta ole enää. 

Yhtenä aamuna kilahti luuriin Esikoiselta yllätysvihje hermoja lepuuttavasta barokkiyhtyeen konsertista samana iltana naapurikaupungissa. Lähdettiin sinne. Ja kas: kokemus oli taivaallisen rauhan kaltainen. Silmät kiinni ujuin keskiaikaisen musiikin tyyneen virtaan ja  kaunisäänisen sopraanon lauluun. Kaikki muu häipyi mielestä kuin usva.

Jouluviikko tuntuu ennakkoon riittävän väljältä, kun aatto on vasta sunnuntaina ja sekin on samalla neljäs adventtipyhä. Ihanaa, ei kiirettä, ei tungeksimista kaupungilla, ei lahjahuolia. On aikaa inspiroitua, jos niikseen on, vaikka mistä.

Edellisellä viikolla taloyhtiössä vaihdettiin uudet liesituulettimet. Meidän aparaatista katolle menevässä putkessa oli mutka, muissa rivin asunnoissa putki on suora. – Se hoituu, sanoi harmaapartainen hiirenhäntäinen mies, ensi viikolla, tarvitaan vain lisäosa.

Jouluviikon alussa haettiin kinkku ja ruokia jääkaappiin. Ystäväporukalla käytiin syömässä uuden ravintolan joululounas. Ihanan rauhallista. Keskiviikkona hiirenhäntämies apureineen tuli luvattuun aikaan ja ryhtyi puuhaan. Parin tunnin päästä paloi sulake keittiöstä. Muuntaja oli kärähtänyt. Samalla pimeni jääkaappipakastin ruokineen. Lähtivät hakemaan isommasta kaupungista uutta muuntajaa. Sillä välin Toinen viritti pitkällä johdolla mikroon virtaa, että saimme päivän ruoka-annoksemme lämmitettyä. Apuri jäi sille tielleen, hiirenharmaa palasi kahden tunnin päästä uuden muuntajan kera. Pari tuntia meni taas ennen kuin kaikki oli paikoillaan ja keittiössä valot. Työmies lähti ja me siivosimme remontin jäljet keittiössä. Huoh. Toiveenamme oli stressitön viikko ja rauhaisa joulu. Ainahan voi toivoa.

Lehtiä lukiessa törmää lähes päivittäin virheisiin, asiallisiin epätarkkuuksiin, kielellisiin kömmähdyksiin ja huonoon suomenkieleen. Siinä lukija sitten miettii, kenenkähän tekoälystä tämäkin taas on kotoisin ja eikö ammattilainen tarkista tekstiään pantuaan pisteen.

Paikallislehden haasteet ovat sitten vielä erikseen. Tuusulan kunnassa on rakenteilla oleva koulukeskus nimetty kampukseksi. Riippumatta siitä, mitä alkuperäinen latinan termi merkitsee, ihmisille nostaa hikeä, että taas on otettu sanalaina jostain muualta eikä koulua saa sanoa kouluksi, jos sen liikuntasalia voi käyttää iltaisin vaikka aikuisten urheiluryhmien harrastetilana. Järvenpään kaupungissa ’betonibrutalismityylisen’ kirkkoon tehdään miljoonaremontti. Kirkon jäsenkadon kuristamia resursseja riittää ihmeesti kaikkeen. Monen paikallisen mielestä kaupunki kaunistuisi räjäyttämällä kyseinen bunkkeri taivaan tuuliin. Keravalta on lehden mielipidepalstoille noussut mielipaha joululauluista. Kaupungin kouluissa on kielletty laulamasta joululauluja, joissa on hengellistä sisältöä. Tunteet kuohahtelevat, selvä se.

Ehkä seuraavalta presidentiltä ehtisi vielä kieltää valtaoikeuksien lisäpykälällä Jumalan siunauksen toivottamisen uudenvuoden puheessa.

illalla katsoin kiinnostuneena tv-ykkösen perjantain iltaohjelmaa, jossa keskusteltiin dokumentin pohjalta siitä, mitä nuoret ja vanhat voisivat oppia toisiltaan ja mitä antaa toisilleen. dokkari kertoi ’nonna linna’ nimisestä yhteisöllisestä asuintalosta, jossa vuokrayksiöissään asuvat vanhukset ja neljä opiskelevaa nuorta ovat sopeutuneet yhteisölliseen elämään ja toisiinsa. studiossa haastateltiin myös koulumummina toimivaa ikäihmistä sekä julkkismummo kristiina halkolaa ja hänen lapsenlastaan elli melasniemeä. keskustelun idea ja ohjelman tavoite oli mainio, mutta dokkari tuntui ehkä hivenen auvoiselta.

myös nuoret saattavat kokea yksinäisyyttä. ohjelmaa katsellessa mietin, että yhteisöllinen asumismuoto on hyväkuntoiselle vanhukselle ja yksinäiselle nuorelle oiva mahdollisuus torjua yksinäisyyttä. eri ikäisten kimppanaapuruus saattaa toimia siltä pohjalta, että nuoret ja vanhukset voivat tutustua toisiinsa ilman hoito- tai huoltovelvoitetta, mutta sopeutumista se vaatii. myös se on totta, minkä yksi nonna linnan eläkeläismiehistä totesi: en jaksaisi olla paikassa, jossa on vain vanhoja.

Toinen meistä näyttää löytäneen tapansa toteuttaa marraskuun ideaa kaivautumalla asioihin netissä, enimmäkseen vaakatasossa, omalla sängyllään. Siinä mitään, kun on yleensä noudattanut kutsua ruokapöytään ja hoitanut sekä henk.kohtaiset että muut asiakseen ottamansa sekä yhteiset hommat. Hän on vapaasti kotonaan ja minäkin olen. En kommentoi hänen olemistaan, itsekin elän marraskuuta omaan tapaani. Paitsi keittiöaskarrusta istuskelen enimmäkseen eri tuoleissani, joita on neljä. Kaivaudun kirjoihin, unohdun pöytäkoneelle kirjoittelemaan tai ähmäilen hankalien ristikoiden kanssa, joka puuha muistuttaa lähinnä itsekidutusta. Haaveilen ajoittain metsälenkistä, mutta en sure, kun se taas jää haaveeksi. Alan vakuuttua, että marraskuu on ihmiselle kerran vuodessa hyväksi. 

Peruutti sitten paikallisten ilmojen haltija talven tulon, pyyhkäisi parin päivän lumiharson maasta ja loihti auringon liekit hehkumaan puiden ja pensaiden jäljellä olevissa syysväreissä. Nollilla ja miinuksilla mennään, joten katumapäällekin ehtii haltija tulla.

Marraskuun matalat viikot ovat tulollaan ja ilahtumisen aiheet ovat nyt hakusessa. Kesän haikailu ei enää eikä vielä kannata, jospa normaaliin vuorokausirytmiin palaaminen toisi iloa. Ainakin kellon mukaan heräilevä ilahtuu aamun valoisuudesta. Joillekin nämä kevään ja syksyn eestaas-muutokset aiheuttavat viikkokausien sopeutumisryppyjä.

En aio edelleenkään meluta siitä, onko kellojen säätämisessä mieltä. Jos se aktiivisinta kansanosaa helpottaa tai tuottavuutta parantaa, siitä vain. Seniorisukupolven elämään vuodenajat muutenkin vaikuttavat eri lailla kuin nuorempien. Unet ovat herkässä milloin mistäkin syystä. Jos ei ole työhuolia, voi olla muita. Jos ei oman vanhuuden tila ahdista, ainakin kasvavien ja syntyvien sukupolvien elämän ehdoista kannetaan murhetta. Jos maailman vallanpitäjien toimet uhkaavat nitistää toivon paremmasta tai omien päättäjien toimet pettävät luottamuksen, aina on mahdollisuus turvata ilmojen haltijaakin väkevämpään Taivaalliseen Voimaan.

…kun ihan uutisiin pääsi joku viisas kertomaan kaikelle kansalle, että ilmastonmuutos aiheuttaa masennusta ja unettomuutta. Mehän ei siis näillä pohjoisilla vyöhykkeillä ole kuultukaan ilmastonmuutoksesta. Ei tiedetty sitäkään, että jokatalvinen kaamosaikakin masentaa, kun aurinkoa ei näy kuukausimääriin.  Ihan luultiin, että suomalaisten onneton geeniperimä on kansallisen ainaismelankolian ja liika kännyköinti huonounisuuden syy. No nyt tiedetään, että ei ole.

Kuka vielä kertoisi sen, mistä erottaa, mikä masennus on normaalia syyspuolen vuodenkiertoa sateineen, lyhenevine ja pilvihämärän täyttämine päivineen ja mikä taas ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Kerrottiinko myös miten ilmastonmuutosmasennusta hoidetaan, se kun ei taida mennä ohi viimeistään vappuna tai juhannuksena?

Pissismummon resepti ensiavuksi: Kumisaappaat ja sateensuoja kauppareissulle – ja kotiin tultua kaikvaloppääll, mukillinen kuumaa totia ja villasukat jalkaan. Kyllä se siitä. (Ja uutisten aikaan toosa kii.)