Kesäkuun eka viikko on käsillä. Harvoin ennen muinoin on hellettä ollut, muistelen tyypillistä kesäkuun alussa olleen viileähköt ja vaihtelevat säät. Ennustaminen ei kannata, jos ei ole meteorologi, ei myöskään sään moitiskelu, sen on jo oppinut maamieskin pelloillaan. Pitää vain ottaa annettuna, millaisena minäkin aamuna päivä aukeaa.

Pihan kitkemistä on tarjolla koko kesän. Taannoisina vuosina ei tahtonut aika siihen riittää, aina oli mukamas joku kiireellisempi meno muualle. Eläkevuosina on aikaa, muttei enää ole voimat entisellään. Tunnin toista kun ahertaa kuokan, haran ja haravan kanssa, ottaa kipeetä joka puolelta. Jos pitää lepotaukoa liian pitkään, kitka kasvaa.

Parasta kotioloa tällaisina kesäpäivinä on istahtaa tammen varjoon tai aurinkoiselle seinustalle. Juoda kukkien värejä ja tuoksuja, antaa silmien levätä syreenin kukissa ahertavissa kimalaisissa. Kaikki kaunis on niin pian ohi, perhosen kevyt ja koukeroinen lento, lapsuuden leikit, nuoruuden hurma, kesän kukkeus ja elämä.

Olemme onnellisina ihastelleet kasvulle otollisen kevään vehreyttä ja kukkarunsautta. On satanut riittävästi, on ollut aurinkoisia päiviä, useampia lämpöaaltoja ja viileämpiä, kasvua rauhoittavia jaksoja. Pieni kotipihamme suorastaan villiintyi kukkimaan. Valitettavasti myös voikukat ja heinät villiintyivät.

Siispä vaihe, jota en niin hartaasti odotellut, on nyt käsillä. Pihan varhaiskukkijat, tulppaanit ja narsissit ovat jo pudotelleet terälehtensä. On väistämättä aika ottaa kitkemisurakka haltuun, että seuraava kukkaisaalto ei tukehdu heinien ja voikukkien vallanhaluiseen invaasioon.

Elämä opettaa. Kitkeminen aloitetaan sieltä, mistä seuraava kukkaisaalto nousee. Joka päivä ja vähän kerrallaan. Välillä jakkaralla istuen, välillä haravaan nojaten ja toisella kädellä nyhtämällä, saksimalla ja sopivalla aseella möyhentäen. Ja on muistettava selän oikaisu, tauot puutarhatuolissa koivujen ja tammenlehvien tuulitanssia ihmetellen. Ehdottomasti.

Toisen kummitäti on joutunut elämään keväältä 2019 kotihoidon varassa. Tädin ikävuodet pinoutuvat, kohta ollaan 98:ssa.Tädillä ei ole muistia ja kuulo on huono. Hän on elänyt itsenäisen naisen elämän, lyhyttä vanhuuden liittoa lukuunottamatta. Avioliitostaan hän ei muista enää mitään, aiempi virkanaisen elämän muovaama identiteetti elää hänessä yhä. Hän kertoo yhä käyvänsä kaupassa, ulkoilevansa ja hoitavansa asiansa itse. Tosiasiassa Toinen on todellisen tilanteen meille valjettua hoitanut valtakirjalla tädin kauppa- ym laskut. Toinen pitää myös kauempana asuvat lähiomaiset ajan tasalla tädin voinnista.

Espoon kaupunki järjestää kotihoidon siivouksen ostopalveluna yksityiseltä yritykseltä ja se on veteraaneille maksuton. Ateriapalvelu tuo ruuan kerran päivässä. Fysioterapeutti tapaa tätiä parin viikon välein, vie uloskin sään ja voinnin mukaan. Toinen tilaa kauppakassipalvelusta välipala-aterioihin ym. tarvittavat tuotteet. Olemme käyneet tapaamassa tätiä aluksi useammin, koronavirusmääräysten jälkeen harvakseltaan.

Kotihoitaja käy kolme kertaa päivässä. Suihkussa autetaan kerran viikossa, ja pyykki pestään tädin omassa koneessa tarpeen mukaan. Aluksi tädillä oli omahoitaja. Sitten hoitorinkiin tuli alituisesti elävä lista muita nimiä, vierasmaalaisia lähes kaikki, yhteensä on jo ollut yli 30 eri nimeä. Kävijät raportoivat vaihtelevalla suomen kielen taidolla voinnin, syömiset, lääkitykset, pesut ja ihon hoidon.

Viime viikolla kävimme pitkästä aikaa viettämässä kahvihetkeä tädin kanssa, kun hän sekä me olemme saaneet jo rokotukset. Toimme neljä täpötäyteen kirjoitettua raporttivihkoa kotiin, halusin tutkia niitä vähän tarkemmin. Raporteista ilmeni hoitoon liittyviä yksityiskohtia, kuten influenssarokotukset ja koronarokotus sekä terveystarkastukset, jotka omahoitaja oli kertonut myös puhelimitse.

Meillä on ollut turvallinen olo tädin hoidosta, vaikka emme ole voineet käydä kovin usein. Huhtikuussa tuttu ja tunnollinen omahoitaja katosi yhteydenpidosta. Emme tiedä syytä. Vähän on alkanut huolettaa, onko tädin hoitokokonaisuus nyt kenenkään hallussa.

Että onkin taas suomalaisen mediakentän lempimato kaivettu politiikan kukkamaasta: kateus, kateus ja kateus. Että pääministerin perhe on syönyt oikein aamiaista valtion laskuun. Nuori perheenäiti painaa pitkää päivää näiden hyväkkäiden ja yhteisen etumme eteen, mutta mikään ei riitä. Aikaa pitäisi irrota vielä aamupuuron keittoon ja kaupassa juoksuun. Jossain välissä ois hyvä ehtiä vähän nukkumaankin, että jaksais painaa. Tuleeko kiitosta, no ei nyt sentään – samaa nurjamieltä, arvostelua ja kateus, kateus, kateus. Onko nostettu politiikan ukkokerhojen konjakeista ja viskigrogeista tämmöistä elämää, ei tasan ole. Senhän nyt jokainen ymmärtää, että NE kuuluu luontaisetuuksiin vallan kammareissa.

Hyvää alkanutta arkiviikkoa kaikille! Tuntui sopivalta käydä tänä aamuna äänestämässä. Kaupunki lahjoitti kynän äänestäjille. Ei ruuhkaa, mutta mukavasti väkeä ja kaikilla maskit.

Eilen ajelimme miellyttävän viileässä kesäisessä säässä Lappeenrantaan. Autoradiosta kuunneltiin Kuopion Puijon kirkosta koululaisten kevätjuhlaa. Ihanan täysillä lapset lauloivat Suvivirren ja muita keväisiä virsiä. Pastori oli huolellisesti paneutunut Pyhän Kolminaisuuden salaisuuden avaamiseen lapsille. Minäkin sain siitä selkokielisen käsityksen. ”Se on Jumalan matikkaa: 1+1+1=1.”

Toisen vanhempien hauta oli siistitty ja uutta multaa tuotu. Tuntui lämpimältä, kun joku omaisista tai ystävistä oli tuonut orvokkeja käydessään. Hoitoistutuksia ei vielä pariin viikkoon laiteta, mekin jätimme valkoisen ruukkukukan terveisinä käynnistä. Viime joulun aikaan emme päässeet käymään haudalla.

Linnoituksen alueelle oli laitettu alueen kiinnostavasta historiasta kertova luontopolku, juuri sopivan mittainen meillekin pitkän ajomatkan istumisen vastapainoksi. Ja niin kauniita näkymiä Saimaalle ja satamaan! Satamassa oli paljon väkeä. Kesän eka tötteröjätski piti saada, vaikka kiskalla oli kymmenen metrin jono. Ja miten ihanaa tavata sattumalta ystäväpariskunta, joka oli matkailuautolla poikennut Etelä-Karjalan kauneimpaan kesäkaupunkiin!

• Ylen tv-ykkösen haastattelukierroksesta muodostuikin aidosti mielenkiintoinen tutustuminen tuoreiden puheenjohtajien kykyyn esitellä ja puolustaa puolueensa vetovoimaa ja kuntapolitiikan näkemyksiä. Asiantuntijoiden kyky kokonaisuuksien tasapuoliseen hahmottamiseen ja toimittajien kyky oleellisten kysymysten löytämiseen joutuivat koetteelle.

Vihreiden Maria Ohisalon mukaansa tempaava puhe lähti kutomaan puolueen tarinaa 1980-luvun puolivälistä tähän päivään. Tavoitteita ja tulevaisuuskuvia 2030-luvulle maalailtiin optimistisesti ja valoisasti. Ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, oppivelvollisuusajan pidentäminen, koulutus, varhaiskasvatus ja huolenpito nuorista olivat keskeisiä teemoja. Puhe päättyi kohottavaan sloganiin: ”Huomenna Suomi on vihreä”! Haastattelijat tekivät taas parhaansa lytistääkseen puhujan; keskeytettiin, tivattiin ja jankutettiin. Mielestäni useita oleellisia kysymyksiä jäi kysymättä ja siten myös asioita kertomatta. Osasta Ohisalon vastauksia tuli akateeminen vaikutelma, konkretia jäi ohueksi.

Keskustan Annika Saarikko esiintyi monivuotisen poliitikonuran tuomalla varmuudella. Hän valotti keskustan perusideologiaa koti ja maa -lähtöisin argumentein. Puhe ei oikeastaan tuonut Saarikon persoonaan uutta, hänet tunnetaan sanavalmiina ja selkeänä puhujana, joka pystyy vakuuttamaan kuulijat. Mieleen jäi keskustan politiikkaa kuvaavia sanontoja, järkivihreä, väljyys, kotimaa, yhteisöllisyys. Toimittajapari yritti horjuttaa tuoretta puheenjohtajaa puolueen hupenevasta kannatuksesta jaakaamalla, turhaan. Talouden velkavetoisuus huolestuttaa keskustaa ja turpeesta nostettiin taas elämää suurempi asia. Keskustan mielestä turve on biopolttoaineena tärkeä, samalla ei puhuttu sen ilmastovaikutuksista. Järkivihreys esiteltiin luonnon viljelynä ja varjeluna – ilmeisenä tarkoituksena erottua vihreiden luontopolitiikasta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson piti hyvän puheen, sujuvasti myös ruotsiksi. Hän avasi myös persoonaansa perhevapaalla olevana kansanedustajana ja pienen tyttövauvan tuoreena äitinä. Anderssonin vahvuus on poliittisen agendan ylivertainen hallinta kokeneena kansanedustajana. Puolueen itsestään selvä asemoituminen eduskunnan vasempaan laitaan helpottaa myös nöyristelemätöntä tavoitteiden esittämistä haastattelussa. Puolueen kuntapoliittisina perustavoitteina ovat yhteiskunnan järjestämän varhaiskasvatuksen, koulutuksen, terveydenhoidon ja vanhusten hoivan tinkimätön ja laadukas ylläpito. Vero- ja velkavetoisella taloudella piikittely toimittajien taholta vesittyi, kun Andersson reilusti totesi, että ne kuuluvat asiaan paikallisten tarpeiden niin vaatiessa.

Ruotsalaisen Kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson esiintyi itselleen ominaisen pehmeästi, mutta pitkän kokemuksen tuomalla varmuudella. Hän asemoi puolueen keskustaan, oikeistoliberaaleihin ja korosti yhteistyötä koko Suomen parhaaksi. Pietarsaarelaisena hän oli vaalipiirinsä äänikuningatar, mikä antoi hänen sanomalleen painoarvoa näkemyksiltään monenkirjavassa jäsenjoukossa. Sopuisalle, kompromisseihin kykenevälle ja asiantuntevalle Henrikssonille on tilausta hallitusyhteistyössäkin. Kuntavaaleissa ruotsinkieliset ovat vähän eri sarjassa kuin isommat puolueet, mutta kannatusalueensa kunnissa myös johtavassa asemassa.

• Haastattelevien toimittajien ote tehtävästään vaihteli liikaa sen mukaan, kuka oli haastateltavana. Joitakin kohdeltiin aggressiivisemmin kuin toisia. Tasapuolisuutta edellyttäisi Ylen toimittajilta enemmän kuin joltain maakuntamedialta.

On kulunut kosolti vuosia, kun viimeksi olen näitä katsonut. Ei nytkään oikeastaan kiinnostanut miten Suomen viisukappale menestyy tai kuka voittaa. Itse asiassa seurailin enemmän sitä, minkälaista visuaalista ja musiikillista kehitystä näissä skaboissa on tapahtunut ja miten korona-ajan tauko näkyy yleisemmin.

Jaksoin puoliyöhön. Siihen mennessä ilmeni, että naisartistien osuus on kasvanut eikä montakaan aidosti maskuliinista esiintyjää ollut, sen sijaan enemmän tai vähemmän hempeileviä falsetilla laulavia kyllä riitti. Paholaisen tai enkeleiden puolesta otettiin muutaman kappaleen sanoituksessa selkeästi kantaa. Joidenkin naisartistien kappaleissa oli yltiöfeminististä uhoa, mutta toisaalta rihmankiertämäasuja oli runsaasti ja liikehdintä kuin suoraan yökerhon lavalta. Visuaalisesti esitykset olivat moderneja ja näyttäviä. Jos sallitaan yksilömielipide, Blind Channelin esitys olisi ollut tehokkaampi ilman lapsellista keskisormiefektiä, muutenhan pojat onnistuivat rock-genressä hyvin.

Tänään on kirkollinen juhlapäivä, jonka keskiössä on Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona, Pyhä Henki. Perheenjäsentermeillä on vanhastaan ilmaistu jumaluuden persoonan miehinen olemus. Luoja-isän ja lunastaja-pojan lisäksi ylösnousemuksen jälkeen syntynyt alkuseurakunta tarvitsi läsnäolevaa voimaa pelastussanoman julistamiseen. Sitä varten lähetettiin Pyhä Henki, voima korkeudesta. Henkiolemus täydentää Pyhän Kolminaisuuden femiinillä tavalla.

Kautta aikain ihmetyksen aihe ajattelevalle kristitylle ihmiselle tämä rakennelma on ollut. Miten niin kaikkivaltias Jumala, isä, luoja ja ylläpitäjä ei riitä? Miksi oli lähetettävä poika maailmaan lunastamaan syntiinlankeemuksen alainen maailma? Miksi sekään ei vielä riitä, vaan tarvitaan henki, joka vaikuttaa maailmassa uskoon ohjaten ja voimanlähteenä? Teologinen askartelu asian ympärillä jääköön toisten huoleksi, kysyn vain itseltäni, mikä on suhteeni kolmiyhteiseen jumalaan? Ehkä palaan aiheeseen ensi sunnuntaina, jolloin kirkossa vietetään Pyhän Kolminaisuuden päivää.

Tv-ykkönen tarjosi jumalanpalveluksen Jokioisten kirkosta. Äidillisesti hymyilevä pastori ulko-ovella toivottamassa katsojat tervetulleeksi oli lämmin ele. Kansallispukuiset naiset tenorilla ja bassolla vahvistettuna lauloivat kauniisti. Tekstin lukijat, äiti ja poika esiintyivät kotonaan kuvattuina. Keskustelusaarna oli päiväkerhonohjaajan ja kirkkoherran luontevaa vuoropuhelua. Kerholaisten helluntain kertomukseen liittyvät piirustukset, hedelmäkori, kastevesi, lamppu ym. havaintomateriaali tukivat evankeliumikertomuksen sanomaa ja erilaisilla soittimilla säestetyt kuoro- ja yhteislaulut elävöittivät palvelusta. – Omat kysymykseni eivät saaneet saarnasta vastausta, mutta palveluksen tunnelma oli lämmin ja kotoisa.

Nämähän meillä katsotaan, ainakin Toinen meistä katsoo. Liityn katsomoon viimeistään Suomi-pelien aikaan. On jännitettävää, joukkueessa on 14 pelaajaa, jotka ovat ensi kertaa näissä skaboissa. Kokemuksesta tiedetään, että joukon on löydettävä melko nopeasti yhteiset sävelet ja ryhmähenki, kansainvälisen tason tähtipelaajia joukkueeseen ei nyt kuulu. Tsemppiä!

USA-ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen erä näytti mikä on meininki. Vähän alkoi ärsyttää Mertsin selostus, hän kun tuntui olevan pitkin matkaa sitä mieltä, että USA on vahvempi. Meidän oletuksemme kyllä oli lähtökohtainen tasaveroisuus. Molemmat joukkueet pitivät huikeaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyi puolin ja toisin, mutta maalitilit aukesivat vasta toisessa erässä ja ylivoimalla. Erä päättyi Suomelle 2-1.

Kolmas erä toden sanoi. USA pyöritti rajusti Suomen puolustusta kuudella kenttäpelaajalla kolme viimeistä minuuttia, maalivahti poissa häkiltä. Tasoitusmaalin yritys oli ankara, mutta urheasti puolustettiin ja maalivahti Olkinuora oli mies paikallaan. Siniristilippu nousi ja Maamme soi.

• Media yrittää nostatella vaalikuumetta. Nyt käydään puoluejohtajien esittelykierrosta. Poliittisen puolueen keulakuvan olisi mielellään hallittava agendansa, oltava taitava puhuja eikä saisi hyytyä haastattelussa. Asiantuntijat arvioivat kutakin esiintyjää asiaperustein. Kannattajat on kutistettu korona-ajan tyyliin virtuaaliseksi tapetiksi studioseinälle.

Ensin esittäytyi Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän muistutti pariin otteeseen puolueensa menestyksestä aiemmissa kuntavaaleissa. Talous tuntuu olevan puolueelle ykkösasia, se kelpasi perusteluksi yhteen jos toiseenkin hankalaan kysymykseen. Hiukan onnahtavan vaalisloganin ”Sydän on oikealla” myötä puolue koettaa tuoda lämpöä taloutta korostavaan agendaansa. Oppositioasemasta käsin ei voitu ohittaa tilaisuutta arvostella nykyhallituksen politiikkaa, vaikka sillä ei sinänsä ole relevanssia kuntapolitiikassa. Haastattelun lopulla ilmeni jo hienoista väsymystä ja lievää ärtymystä epämieluisiksi koettuihin haastatteluteemoihin.

Toisena iltana ääneen pääsi Perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Tyypilliseen tapaansa hän esiintyi totisella naamalla ja asiakeskeisesti, varoen korostamasta johtavan oppositiopuolueensa lempiaiheita, maahanmuutto-ongelmia ja Euroopan Unionin kritisointia. Puhe oli tiivis ja johdonmukainen. Asiakokonaisuudet olivat hyvin hallussa ja oman puolueen näkemykset esitettiin sujuvasti. Koleaa vaikutelmaa ei kyllä pehmentänyt mikään, edes seinäyleisön tuuletukset eivät tehneet mitään vaikutusta puheenjohtajan jäiseen ilmeettömyyteen.

Kolmantena esiintynyt Kristillisdemokraattien Sari Essayah oli edellisen täydellinen vastakohta esiintyen ystävällisenä ja inhimillisenä. Hänkin oli valmistautunut huolellisesti ja hallitsi asiat, jotka nostettiin keskusteluun. Hän ei korostanut kristillistä arvopohjaa liikaa, ja selvisi Päivi Räsäsen ’syntinäkemyksien’ esiinnostamisesta tyylikkäästi. Toimittajat kohtelivat Essayahia melko myötäsukaisesti ja hampaattomasti. Kristillisdemokraatit on historiansa ajan ollut ja yhä on pienpuolue. Kuntavaalimenestystä haetaan tälläkin kertaa vaaliliittojen avulla.

Neljäntenä vuorossa oli Sosialidemokraattisen puolueen Sanna Marin. Vähän kutkutti, että melko tuoreena puheenjohtajana hän oli ensimmäistä kertaa tällä areenalla kokeneempien kollegojen jälkeen. Luontevasti Marin asettui puheessaan oikeaan rooliin eikä haksahtanut puhumaan pääministerinä. Sekä puheosuudessa että haastattelussa kuului puolueen ääni vahvana ja selkeänä. On kyllä sanottava, että toimittajat jäivät toiseksi vaikka yrittivät ajoittain aggressiivisestikin kampittaa Marinia kysymyksillään. Toinen ns. asiantuntijoista erehtyi arvostellessaan Marinia henkilökohtaisuuden puutteesta – haastatteluosuudessa nähtiin syvästi aatteensa sisäistänyt ja siitä innostunut puheenjohtaja.

Viikonlopputauon jälkeen areenalle nousee Vihreiden tuore puheenjohtaja Maria Ohisalo.