• Media yrittää nostatella vaalikuumetta. Nyt käydään puoluejohtajien esittelykierrosta. Poliittisen puolueen keulakuvan olisi mielellään hallittava agendansa, oltava taitava puhuja eikä saisi hyytyä haastattelussa. Asiantuntijat arvioivat kutakin esiintyjää asiaperustein. Kannattajat on kutistettu korona-ajan tyyliin virtuaaliseksi tapetiksi studioseinälle.

Ensin esittäytyi Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän muistutti pariin otteeseen puolueensa menestyksestä aiemmissa kuntavaaleissa. Talous tuntuu olevan puolueelle ykkösasia, se kelpasi perusteluksi yhteen jos toiseenkin hankalaan kysymykseen. Hiukan onnahtavan vaalisloganin ”Sydän on oikealla” myötä puolue koettaa tuoda lämpöä taloutta korostavaan agendaansa. Oppositioasemasta käsin ei voitu ohittaa tilaisuutta arvostella nykyhallituksen politiikkaa, vaikka sillä ei sinänsä ole relevanssia kuntapolitiikassa. Haastattelun lopulla ilmeni jo hienoista väsymystä ja lievää ärtymystä epämieluisiksi koettuihin haastatteluteemoihin.

Toisena iltana ääneen pääsi Perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Tyypilliseen tapaansa hän esiintyi totisella naamalla ja asiakeskeisesti, varoen korostamasta johtavan oppositiopuolueensa lempiaiheita, maahanmuutto-ongelmia ja Euroopan Unionin kritisointia. Puhe oli tiivis ja johdonmukainen. Asiakokonaisuudet olivat hyvin hallussa ja oman puolueen näkemykset esitettiin sujuvasti. Koleaa vaikutelmaa ei kyllä pehmentänyt mikään, edes seinäyleisön tuuletukset eivät tehneet mitään vaikutusta puheenjohtajan jäiseen ilmeettömyyteen.

Kolmantena esiintynyt Kristillisdemokraattien Sari Essayah oli edellisen täydellinen vastakohta esiintyen ystävällisenä ja inhimillisenä. Hänkin oli valmistautunut huolellisesti ja hallitsi asiat, jotka nostettiin keskusteluun. Hän ei korostanut kristillistä arvopohjaa liikaa, ja selvisi Päivi Räsäsen ’syntinäkemyksien’ esiinnostamisesta tyylikkäästi. Toimittajat kohtelivat Essayahia melko myötäsukaisesti ja hampaattomasti. Kristillisdemokraatit on historiansa ajan ollut ja yhä on pienpuolue. Kuntavaalimenestystä haetaan tälläkin kertaa vaaliliittojen avulla.

Neljäntenä vuorossa oli Sosialidemokraattisen puolueen Sanna Marin. Vähän kutkutti, että melko tuoreena puheenjohtajana hän oli ensimmäistä kertaa tällä areenalla kokeneempien kollegojen jälkeen. Luontevasti Marin asettui puheessaan oikeaan rooliin eikä haksahtanut puhumaan pääministerinä. Sekä puheosuudessa että haastattelussa kuului puolueen ääni vahvana ja selkeänä. On kyllä sanottava, että toimittajat jäivät toiseksi vaikka yrittivät ajoittain aggressiivisestikin kampittaa Marinia kysymyksillään. Toinen ns. asiantuntijoista erehtyi arvostellessaan Marinia henkilökohtaisuuden puutteesta – haastatteluosuudessa nähtiin syvästi aatteensa sisäistänyt ja siitä innostunut puheenjohtaja.

Viikonlopputauon jälkeen areenalle nousee Vihreiden tuore puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.