Olemme onnellisina ihastelleet kasvulle otollisen kevään vehreyttä ja kukkarunsautta. On satanut riittävästi, on ollut aurinkoisia päiviä, useampia lämpöaaltoja ja viileämpiä, kasvua rauhoittavia jaksoja. Pieni kotipihamme suorastaan villiintyi kukkimaan. Valitettavasti myös voikukat ja heinät villiintyivät.

Siispä vaihe, jota en niin hartaasti odotellut, on nyt käsillä. Pihan varhaiskukkijat, tulppaanit ja narsissit ovat jo pudotelleet terälehtensä. On väistämättä aika ottaa kitkemisurakka haltuun, että seuraava kukkaisaalto ei tukehdu heinien ja voikukkien vallanhaluiseen invaasioon.

Elämä opettaa. Kitkeminen aloitetaan sieltä, mistä seuraava kukkaisaalto nousee. Joka päivä ja vähän kerrallaan. Välillä jakkaralla istuen, välillä haravaan nojaten ja toisella kädellä nyhtämällä, saksimalla ja sopivalla aseella möyhentäen. Ja on muistettava selän oikaisu, tauot puutarhatuolissa koivujen ja tammenlehvien tuulitanssia ihmetellen. Ehdottomasti.