Tänään on kirkollinen juhlapäivä, jonka keskiössä on Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona, Pyhä Henki. Perheenjäsentermeillä on vanhastaan ilmaistu jumaluuden persoonan miehinen olemus. Luoja-isän ja lunastaja-pojan lisäksi ylösnousemuksen jälkeen syntynyt alkuseurakunta tarvitsi läsnäolevaa voimaa pelastussanoman julistamiseen. Sitä varten lähetettiin Pyhä Henki, voima korkeudesta. Henkiolemus täydentää Pyhän Kolminaisuuden femiinillä tavalla.
Kautta aikain ihmetyksen aihe ajattelevalle kristitylle ihmiselle tämä rakennelma on ollut. Miten niin kaikkivaltias Jumala, isä, luoja ja ylläpitäjä ei riitä? Miksi oli lähetettävä poika maailmaan lunastamaan syntiinlankeemuksen alainen maailma? Miksi sekään ei vielä riitä, vaan tarvitaan henki, joka vaikuttaa maailmassa uskoon ohjaten ja voimanlähteenä? Teologinen askartelu asian ympärillä jääköön toisten huoleksi, kysyn vain itseltäni, mikä on suhteeni kolmiyhteiseen jumalaan? Ehkä palaan aiheeseen ensi sunnuntaina, jolloin kirkossa vietetään Pyhän Kolminaisuuden päivää.
Tv-ykkönen tarjosi jumalanpalveluksen Jokioisten kirkosta. Äidillisesti hymyilevä pastori ulko-ovella toivottamassa katsojat tervetulleeksi oli lämmin ele. Kansallispukuiset naiset tenorilla ja bassolla vahvistettuna lauloivat kauniisti. Tekstin lukijat, äiti ja poika esiintyivät kotonaan kuvattuina. Keskustelusaarna oli päiväkerhonohjaajan ja kirkkoherran luontevaa vuoropuhelua. Kerholaisten helluntain kertomukseen liittyvät piirustukset, hedelmäkori, kastevesi, lamppu ym. havaintomateriaali tukivat evankeliumikertomuksen sanomaa ja erilaisilla soittimilla säestetyt kuoro- ja yhteislaulut elävöittivät palvelusta. – Omat kysymykseni eivät saaneet saarnasta vastausta, mutta palveluksen tunnelma oli lämmin ja kotoisa.
Nämähän meillä katsotaan, ainakin Toinen meistä katsoo. Liityn katsomoon viimeistään Suomi-pelien aikaan. On jännitettävää, joukkueessa on 14 pelaajaa, jotka ovat ensi kertaa näissä skaboissa. Kokemuksesta tiedetään, että joukon on löydettävä melko nopeasti yhteiset sävelet ja ryhmähenki, kansainvälisen tason tähtipelaajia joukkueeseen ei nyt kuulu. Tsemppiä!
USA-ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen erä näytti mikä on meininki. Vähän alkoi ärsyttää Mertsin selostus, hän kun tuntui olevan pitkin matkaa sitä mieltä, että USA on vahvempi. Meidän oletuksemme kyllä oli lähtökohtainen tasaveroisuus. Molemmat joukkueet pitivät huikeaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyi puolin ja toisin, mutta maalitilit aukesivat vasta toisessa erässä ja ylivoimalla. Erä päättyi Suomelle 2-1.
Kolmas erä toden sanoi. USA pyöritti rajusti Suomen puolustusta kuudella kenttäpelaajalla kolme viimeistä minuuttia, maalivahti poissa häkiltä. Tasoitusmaalin yritys oli ankara, mutta urheasti puolustettiin ja maalivahti Olkinuora oli mies paikallaan. Siniristilippu nousi ja Maamme soi.
Media yrittää nostatella vaalikuumetta. Nyt käydään puoluejohtajien esittelykierrosta. Poliittisen puolueen keulakuvan olisi mielellään hallittava agendansa, oltava taitava puhuja eikä saisi hyytyä haastattelussa. Asiantuntijat arvioivat kutakin esiintyjää asiaperustein. Kannattajat on kutistettu korona-ajan tyyliin virtuaaliseksi tapetiksi studioseinälle.
Ensin esittäytyi Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän muistutti pariin otteeseen puolueensa menestyksestä aiemmissa kuntavaaleissa. Talous tuntuu olevan puolueelle ykkösasia, se kelpasi perusteluksi yhteen jos toiseenkin hankalaan kysymykseen. Hiukan onnahtavan vaalisloganin ”Sydän on oikealla” myötä puolue koettaa tuoda lämpöä taloutta korostavaan agendaansa. Oppositioasemasta käsin ei voitu ohittaa tilaisuutta arvostella nykyhallituksen politiikkaa, vaikka sillä ei sinänsä ole relevanssia kuntapolitiikassa. Haastattelun lopulla ilmeni jo hienoista väsymystä ja lievää ärtymystä epämieluisiksi koettuihin haastatteluteemoihin.
Toisena iltana ääneen pääsi Perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Tyypilliseen tapaansa hän esiintyi totisella naamalla ja asiakeskeisesti, varoen korostamasta johtavan oppositiopuolueensa lempiaiheita, maahanmuutto-ongelmia ja Euroopan Unionin kritisointia. Puhe oli tiivis ja johdonmukainen. Asiakokonaisuudet olivat hyvin hallussa ja oman puolueen näkemykset esitettiin sujuvasti. Koleaa vaikutelmaa ei kyllä pehmentänyt mikään, edes seinäyleisön tuuletukset eivät tehneet mitään vaikutusta puheenjohtajan jäiseen ilmeettömyyteen.
Kolmantena esiintynyt Kristillisdemokraattien Sari Essayah oli edellisen täydellinen vastakohta esiintyen ystävällisenä ja inhimillisenä. Hänkin oli valmistautunut huolellisesti ja hallitsi asiat, jotka nostettiin keskusteluun. Hän ei korostanut kristillistä arvopohjaa liikaa, ja selvisi Päivi Räsäsen ’syntinäkemyksien’ esiinnostamisesta tyylikkäästi. Toimittajat kohtelivat Essayahia melko myötäsukaisesti ja hampaattomasti. Kristillisdemokraatit on historiansa ajan ollut ja yhä on pienpuolue. Kuntavaalimenestystä haetaan tälläkin kertaa vaaliliittojen avulla.
Neljäntenä vuorossa oli Sosialidemokraattisen puolueen Sanna Marin. Vähän kutkutti, että melko tuoreena puheenjohtajana hän oli ensimmäistä kertaa tällä areenalla kokeneempien kollegojen jälkeen. Luontevasti Marin asettui puheessaan oikeaan rooliin eikä haksahtanut puhumaan pääministerinä. Sekä puheosuudessa että haastattelussa kuului puolueen ääni vahvana ja selkeänä. On kyllä sanottava, että toimittajat jäivät toiseksi vaikka yrittivät ajoittain aggressiivisestikin kampittaa Marinia kysymyksillään. Toinen ns. asiantuntijoista erehtyi arvostellessaan Marinia henkilökohtaisuuden puutteesta – haastatteluosuudessa nähtiin syvästi aatteensa sisäistänyt ja siitä innostunut puheenjohtaja.
Viikonlopputauon jälkeen areenalle nousee Vihreiden tuore puheenjohtaja Maria Ohisalo.
Sunnuntaiaamuna paistelee taas aurinko. Joonas ja sen kaverit ennustelivat pilvistyvää ja viilenevää, jopa sadepisaroita ja ukkosia, mutta armas kesäaamu onkin herännyt hyvällä tuulella. Niin heräsin itsekin, jo neljäs aamu, kun en herännyt päänsärkyyn. Ehkä elämä tästä hiljalleen lutviutuu. Istahdimme seurailemaan palveluksen striimausta omasta kirkosta. Siellä oli seppeleet kuorissa odottamassa viemistä kaatuneiden muistopaikoille kirkkopihalla. Oikein tulin hyvälle mielelle, kun ’inhimillinen tekijä’ oli jättänyt epäonniset striimaajamme kerrankin rauhaan. (Sillä kun on ollut tapana unohtaa mikrofonit mykiksi ja sählätä kuvakulmien kanssa.) Kristiina-papin, Sini-papin sekä Katriina-kanttorin yhteistyö toimi hienosti. Ilmapiiri oli leppoisa ja saarna oli sanoitettu elävällä ilmaisulla. Erityisesti ilahdutti miehinen klarinetti-improvisaatio vastausmusiikkina teksteihin. Myös Mieslaulajien kvartetti juhlisti tilaisuutta. Sunnuntain ateriamme kruunasi sitruunaperhosen tanssi pihan poikki. Se vilkutti mennessään ja toivotti kesäiloa. Tulppaanit, narsissit, lemmikit, vuokot, orvokit ja käenrieskat – kaikki yhtä hymyä.
Pissismummo Poikakaverille: – Nonnih ja Hohhoijaa. Ei niin jaksa tuota poliittista teatteria taas. Aikuiset miehet pitää vuorotellen samaa puhetta aamusta iltaan ja illasta aamuun. Hävetkää. Valvotatte oikeita ihmisiä pyörittämällä puhemyllyä kuten Tiibetissä buddhalaiset rukousmyllyjään. Ne, jotka on jaksaneet seurata tuota farssia, sanovat, ettei teillä ole mitään uutta sanottavaa eikä uusia ideoita, mutta suu käy kuin puimakone. Olisipa Kekkonen elossa, se ei kauaa olis kattellut tuota naurettavaa touhua, kun olis hirmustunu näille valopäille, että s-n tunarit, nyt tämä porukka pihalle ja valitaan uudet. P.Kaveri: – No, Kekkonen oli aikansa, eipä ole enää. Vaikka mikä kekkonen nyt oisi pressana, ei se niin vain vois eduskuntaa hajottaa, niinku ennen muinoin. Pitäis pääministerin ensin sitä ehdottaa. Se on sitä demokratiaa. P.Mummo: – Joopajoo, mutta jotain rotia pitäis löytyä tommoselle älyttömälle kiusanteolle. Ei mikään ’demokratia’ saa asioita etenemään, tolkun ihmisiä siihen tarvitaan. Turha joukko pitäis lomauttaa, mistä näille vielä palkkaa maksetaan! Aivan, meidän eläkkeiden ja tolkun työläisten veroeuroista! Jos minä olisin puhemies, sanoisin niille, että seuraavaa puupääpuhujaa kopautan vahingossa puhemiehen nuijalla, jos ei muuten tolkku tokene. Menkääpäs pojat nukkumaan ja unohdetaan koko juttu. (Seuraavissa vaaleissa tavataan ’nahkurin orsilla’.)
Kulunut lämmin ja aurinkoinen viikko on suorastaan räjäyttänyt lehtipuiden silmut ja kukkien nuput auki. Pieni metsäkierros illansuussa oli yhtä lintujen iltakonserttia. Naapurustomme ja lähimetsien mustarastaskanta on runsastunut, sen kuulee erityisesti illalla ja aamuvarhaisella, kun ne ylistävät kevättä huilunkirkkain äänin pihakoivujen latvassa ohikulkijoiden ja metsäpolkuja kulkevien iloksi. Edellisestä kierroksesta oli aikaa, niinpä kesä pääsi yllättämään vihreydellään ja kukkarunsaudellaan. Naapurikadun Ulla näki meidät ja huikkasi poikkeamaan pihalleen. Se on kyllä ylivertainen kaikkine istutuksineen, leikkimökkeineen ja kasvihuoneineen. Emäntä on myös erityisen sosiaalinen henkilö, jolla riittää pohjattomasti hauskaa ja mielenkiintoista kerrottavaa. Löysin metsäpolun, jonka varrella kasvaa keltavuokkoja. Se on söpöin ja aurinkoisin vuokkoperheen tytöistä, mutta sen myrkyllisyydestä varoitellaan. Sinivuokot, sielunsiskot, kukkivat pihassa jo neljättä viikkoa. Kesä on täällä kukin kaikin, kuljen hyräillen.
Aurinko! Lämmintä tuulen henkäilyä! Koivujen hiirenkorvat kasvavat silmissä! Äitienpäivävuokot ovat jo kuihtuneet maljakossa, mutta pihan narsissit ovat auki täysin kukkaterin, käenrieskat kukkivat suorastaan riehakkaasti piharuohon seassa. Nyt jännitän minkä väriset ovat isolla nupulla olevat tulppaanit ja nouseeko lilakukkainen ruusumalva, jonka leikkasin alas syksyllä.
Minusta viikkopyhä katkaisee ihanasti hitaana junnaavan arkiviikon. Se alkaa jo aattoillan saunan jälkeisestä raukeudesta joka antaa levollisen unen. Se muodostuu keitaaksi erämaapolulla. Tekee mieli pukea pyhämekko, kattaa kauniisti sunnuntainen ateria, kuten lapsuuskodissakin tehtiin. Vaikka pyhän tuntu olisikin vain oman pään sisäistä, se on arvokkaan perinnön vaalimista ja rikastuttaa elämää.
Osuimme Netflixistä katsottavaa kaivellessamme kultahippuun. After Life on määritelty luokkaan ’komediasarjat’, se on paitsi hervottoman hauska, myös pohjimmiltaan tosi ja koskettava kuvaus miehen surusta rakastetun vaimon kuoleman jälkeen. Päähenkilö Tony (sympaattinen Ricky Gervais) on pienen paikallislehden toimittaja, joka enimmäkseen istuu toimituksessa selaamassa nettiä tai käy tekemässä juttua mitä merkillisimmistä ihmisistä, jotka ovat itse tarjoutuneet jutun aiheiksi. Kotona hänellä on fiksu koira, joka osaa lukea miehen mielialoja. Tony katsoo illoin läppäriltään vaimonsa (valoisa Kerry Godliman) tallettamaa hyvästelypuhetta, jossa tämä neuvoo miten Tony selviää arjesta ilman häntä. Tonyn arkeen kuuluu myös omituinen psykiatri, miehensä haudalla käyvä vanhempi leskirouva (mainio Penelope Wilton), postimies Pate, autotallissa asuva huumevälittäjä sekä tämän ystävä seksityöntekijä sekä Tonyn muistisairas isä vanhainkodissa (ihanan kyrmy David Bradley). – Me viihdyimme Tonyn seurassa niin, että toinen kausi katsotaan saman tien ja kolmaskin varmaan, kunhan se ilmestyy.
Minulla on ollut harvoin päänsärkyä sen jälkeen, kun migreenityyppiset satunnaiset stressikivut häipyivät menopaussin myötä. Nyt olen ihmetellyt ja koettanut jäljittää toistuvan päänsäryn syytä. Alku paikantui ensimmäisen koronarokotuksen aikaan, oli jo rauhoittumaan päin, mutta tehostepiikin jälkeen on taas yltynyt. Joudun syömään joka toinen aamu särkytabletin, kun herään niskasta ohimoille nousevaan jomotukseen. Päänsärky on ikävä vaiva, koska syitä voi olla legio, harmittomista ja ohimenevistä fataaleihin ja vaikeahoitoisiin.
Mietin mitä tekisin. Lääkäriin on tietysti mentävä, jollei tämä ala yhtään rauhoittua. Ajattelin, että koska niska-hartiaseudun jäykkyyttä ja kipuakin on, jospa kokeilisin ensin hoitoa siihen. Tietäisin ainakin sitten, mikä ei ole päänsäryn syy. Löysin laatikoistani ennen koronaepidemiaa tulleen esitteen hierojaterapeutista, jolla on lähistöllä kotivastaanotto. Sain ajan seuraavaksi päiväksi. Reilun tunnin hieronta oli tosi miellyttävä kokemus. Löysin ihmisen, jolla on hyvät kädet ja välittävän ihmisen korvat. Kehotuntemukset hoidon jälkeen herättivät toivoa. Hoito jatkuu ensi viikolla.
Kesäkausi on avattu! No, vappuna oli tietysti koleaa, kuten usein ihan koronasta riippumatta. Vietimme sunnuntaina pojantyttären kymppisynttäreitä villapaidat yllä pihapuutarhassa. Miten ihanaa hulinaa! Parasta oli saada halailla lapsenlapsia ja pitkästä aikaa jutella päällimmäisiä aikuislasten ja ’isojen tyttöjen’ kanssa. Ja ilman maskia laulettiin onnilaulut ja puhuttiin pitkää väliaikaa pois. Niin kylmä oli, että meidän vanhojen kädet uhkasivat kohmettua, mutta lapset huiski trampalla hiki päässä. Pikkufriidukin innostui hyppytaitojaan vaarille esittämään. Muru onkin sitten jo ihan mestari sillä areenalla. – Ihana iltapäivä, saimme kunnon herätyksen koronakoomasta!
