Etsiessämme katsottavaa Netflixistä osuimme minisarjaan Maid, jossa on kymmenen jaksoa. Hyvin tehdyn amerikkalaiselokuvan tarina kertoo pelossa eläneestä nuoresta äidistä, joka lähti pienen tyttärensä kanssa väkivaltaisen alkoholistimiehensä luota yönselkään. Sosiaalityöntekijä, jolta nainen haki apua, joutui paljastamaan lähinnä sen, miten hyvinvoivassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa ei ole sosiaaliturvaa, jos ei täytä tiettyjä kriteereitä, mm. pahoinpitelystä tehtyä rikosilmoitusta. Sinnikkäästi nainen etsi siivoustyötä tullakseen toimeen. Vähän kerrassaan avautui sekä naispäähenkilön että miehen traaginen perhetausta, ja sukupolvesta toiseen jatkuneet kierteet. Turvakotikokemus paljasti puolestaan karusti, miten vaikea väkivaltaa kokeneen on selviytyä omilleen, sillä monet palaavat useita kertoja takaisin väkivaltaiseen suhteeseen ja taas turvakotiin. – Elokuva kertoi todentuntuisesti toistuvista vaikeuksista ja pettymyksistä, mutta päähenkilö tulkitsi niin loistavasti tarinaa, että eläytyvä katsojakaan ei menettänyt toivoa paremmasta eikä tarina jumittunut epätoivoon pahimmissakaan käänteissä. – Tarinassa oli oikeasti hyvä loppu ilman oikoteitä ja siirappikuorrutusta. Parasta oli päähenkilön kasvu kiltin tytön roolista loputtoman sitkeyden avulla pitämään puolensa, oman voimansa löytäminen.
Olen katsonut kuusi osaa ja jokaisessa osassa jokin kohta niin jännittävä tai ahdistava, etten meinaa kestää katsoa, kuten jääkö kiinni siivoustalon lainaamisesta tai ryömintätilan ahdinko. Hyvin on tehty, kun noin tarttuu! Katson tietysti loputkin. Kiitos vinkistä!
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 11. joulukuuta @ 20:37
Katsojalla on oikeutensa: voi jättää sikseen. Toisaalta on hyvä siedättää ahdistumisen ja jännityksen rajoja, sekin kun on elämää. Ja lisää itsetuntemusta, kun tajuaa, missä oma siedettävyyden raja milloinkin on. Sillä periaatteella minä näitä myös katselen.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 12. joulukuuta @ 13:59