Minkäpä mahtaa. Arvaatte kyllä mille. Yritetään hillitä hillitöntä. Keinoja olisi, mutta ihmiset uskovat typeryyttään kaikenmaailman trollaajia mieluummin kuin tieteeseen nojaavia asiantuntijoita. Vastuulliset toimijatkin tekevät virheitä, kuten maan hallitus avaamalla ylioptimistisesti yhteiskunnan. Ja heti kohta osa kansalaisia hilluu yötä myöten samanmielisten sankoissa joukoissa mikä missäkin, jopa maasta ja maanosasta toiseen ilman järjellistä syytä tai tehtävää, kun pitää vain päästä arjesta ’lomalle’.

Ei saa syyllistää, mutta hoitaa pitää, kun sairastuu. Viikkokausia ovat tartuntatilastot tahkonneet ennätyslukemia toisensa jälkeen ja pelkkään onneensa luottaneet akuuttisairastujat täyttäneet paikkoja tehohoidossa ja vuodeosastoilla. Kuukausia muista syistä sairastuneet saavat odotella jonossa leikkausta ja hoitopaikkaa niiltä, jotka sortuvat virukseen, kun eivät halua tai viitsi hankkiutua rokotettavaksi.

Toisaalta: sataprosenttista suojaakaan ei ole, vaikka olisi saanut kaikki rokotteet. Se taisi yllättää meidät kaikki, asiantuntijatkin. Pitäisi valjeta viimein jokaiselle: nyt on tosi kyseessä. Ainakaan piittaamattomuudella ja luovuttamalla tästä ei selvitä.

  • Yksilönvapaus on kyllä liian korkealle säädetty, kun hoitotyössä olevankaan ei tarvitse kertoa, onko ottanut rokotteen. Kotipalvelussa täällä päin toimiva rokottamaton tartuttu vanhuksia ja yksi kuoli. Laki ei saisi suojata väärin.

    Kommentin jätti Annikki · perjantaina 3. joulukuuta @ 11:57

  • Tämän pandemian ympärillä on tullut vastaan useita seikkoja, joissa tarvittaisiin poikkeuslakeja. Sitä kokonaisuutta ei ole ehditty perata, kun tilanteet jo vievät mennessään.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 3. joulukuuta @ 19:15

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.