Vihdoinkin hiukan talven tuntua! Kuusitoista pakkasastetta aamulla, piha nipin napin valkoinen, ja loistava aurinko!

Sunnuntai on viikkoni lempparipäivä! Toinen on ottanut tavakseen laittaa aamukahvit, koska hän joka tapauksessa herää ensin ja hakee lehden. Kaksi adventtikynttilää on jo sytytetty, kun tulen rauhalliseen tahtiin pöydän ääreen. Korona-aikoina olemme tavanneet viipyillä kupillisen ääressä milloin mistäkin jutellen. Aika usein kerron ennen heräämistä näkemästäni unesta. Toinen kommentoi kuulemansa perusteella ja siitä saan omille tulkinnoilleni uusia näkökulmia.

Aamupuheet lähtevät herkästi soljumaan asiasta toiseen ja nykyään yhä useammin lapsuus- ja nuoruusmuistoihin. Kiitollisena ajattelen tätä mahdollisuutta, joka meillä vielä on: jakaa muistoja. Samana vuonna syntyneinä ja samoilta seuduilta kotoisin ollen, ymmärrämme yhdestä murresanasta toisiamme. Lapsuus- ja nuoruusmuistoista ei tule kiistaakaan, kun ne ovat kummallakin suvereenisti ikiomat.

Tänään oli perinneruokaa huomista itsenäisyyspäivää ennakoiden. Toinen otti esille savipadan, valmiiksi kuutioidut naudan ja possun lihat, sipulit, pippurit ja laakerinlehdet. Hänellä on mielessään vaarinsa karjalanpaisti, jota hän on kehitellyt omin kokemuksin. Olin eilen hauduttanut lisukkeeksi lanttu- ja kurpitsakuutioita, voinokareilla ja siirapilla maustettuina. Sekoittelin vielä runsaan vihersalaatin basilikalla, kirsikkatomaateilla, kurkkukuutioilla ja mozzarellapalleroilla ryyditettynä. Perinneruuan kanssa kuuluu olla aina myös jotain metsämarjaa, nyt oli omatekoista puolukkahilloa.

Kynttilä kynttilältä valo kasvaa joulua kohti.